Sivut

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kunnon vatulointikeli

Ihanaa, kevät, pääsee ulos lenkille! Oltiin eilen siipan kanssa yhdessä ja vaikuttais siltä, että tuon training planin koodaaminen ja testaaminen saa sen innostumaan lähtemään mun kanssa useamminkin :) Tänään piti planin mukaan käydä pitkällä kevyellä lenkillä, mutta keli ei oikein houkutellut. Sääennusteen mukaan maanantai ja torstai olis hyvät lenkkipäivät. Planin mukaan pitäis lenkkeillä tiistaina ja torstaina. Mä oon liian tarkka noudattamaan ohjeita, kun heti on näin vaikeeta käydä lenkillä eri päivänä kuin käsketään!
Säämiehen mielestä tänään, tiistaina ja keskiviikkona pitäis mennä salille. Mutku munhan piti vähentää salilla käymistä. Sunnuntaisin on Love2dance, mut se oli tietenkin täyteen varattu. Mä ilmottauduin jonoon kolme tuntia ennen jumppaa ja pääsin sijalle 21. Tuntia myöhemmin olin jo 10. ja reilua tuntia ennen sain viestin, että mahdun mukaan tunnille. Näköjään Elixiassa on laaja varmuuden vuoksi varaamisen kulttuuri. Niin mäkin teen, mutta tosi harvoin päädyn perumaan. Tämmönen epätietoisuus ei sovi mulle ollenkaan. Tykkään tietää hyvissä ajoin, mitä olen tekemässä niin osaan varautua. Mun mieli toimii niin, että mua yleensä sit myös huvittaa tehdä sitä, mihin olen varautunut. Joillakin se menee toisinpäin - ei kannata liikaa suunnitella, kun ei voi tietää, mikä sit just silloin huvittaa.
Jos Suomen talvesta jotain hyvää pitää löytää niin se, ettei tarvii koskaan pohtia ulko- ja sisäliikunnan välillä. Kevät, syksy ja isolta osin kesäkin on tämmöstä hiivatinmoista vatulointia koko ajan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti