lauantai 31. elokuuta 2013
Katin kontit
Jihuu, vähänkö oon fiksu, kun en uskonut sääennusteetta! Koko päivän sadetta - katin kontit! Siippa oli jo valmis perumaan golfkierroksen, mutta mä houkuttelin sen lähtemään sillä perusteella, että Lakistosta on lyhyt matka kotiin, jos tarvii sateen takia jättää kesken. Lyhyen matkan ajaminen turhan takia ei harmita niin paljon kuin pitkän. Just ennen meidän tiiausaikaa tuli ihan kelpo sadekuuro, joka vielä vähän ripotteli parilla ekalla väylällä, mutta sen jälkeen loppukierros olis ihan kuiva. Aurinkokin pilkisteli ja jossain välissä jopa minäkin otin pitkähihasen pois :D Oon melko ylpee itsestäni, kun en enää pelkää sadetta niin paljon kuin ennen.
torstai 29. elokuuta 2013
Sinnikäs vai jääräpäinen?
Kuten jo eilenkin totesin, mulla ei ole ongelmia treenimotivaation kanssa. Pikemminkin toisin päin. Mulla on vaarana treenata liikaa tai liian kovaa. Viime viikon keskiviikkona tein kovan penkkitreenin (ja sen uuden enkan 13*60kg :) ja sen jälkeen seuraava yläkropan treeni oli vasta eilen. Tein leukoja ja punnerruksia ulkona nyt kun vielä riittää valoa työpäivän jälkeen. Olkapäissä tuntui edelleen jotain jäännöstuntemuksia viime viikon failureen asti tekemisestä. Se ei ole normaalia väsymystä tai treenikipua, muttei myöskään mikään varsinainen kipu tai rasitusvamma, vaan jotain muuta... Ehkä panikoin turhasta, mutten haluis kolmatta rasitusvammakaan ja tää tuntuu just sellaselta varhaiselta varoitukselta, että nyt on liian rankkaa ja rikki menee, jos ei hiljennä tahtia.
Missä menee sinnikkään työnteon ja tyhmän jääräpäisyyden raja? Tottakai mä haluan tehdä pitkäjänteisesti ja sinnikkäästi töitä mun penkkitavoitteen eteen, enkä luovuttaa heti ekan vastoinkäymisen edessä. Toisaalta en tietenkään halua olla ääliöjäärä, joka ei ymmärrä omia rajojaan ja jatkaa pään seinään hakkaamista, kun fiksumpi ymmärtäisi jo lopettaa.
Harkitsen sellasta taktiikkaa, että jätän leuanvedot kokonaan pois tän syksyn ohjelmasta minimoidakseni olkapäävamman mahdollisuuden. Se on kuitenkin tosi raskas liike, jossa tekniikka voi helposti hajota, ja kaikki kädet pään yläpuolella tehtävät liikkeet on riskaabeleja olkapäille. Ehkä mä päätän nyt panostaa siihen penkkiin ja jätän leuanvedot myöhemmäksi.

Suosittelen Awkward Gym Moments ryhmää Facebookissa :D
keskiviikko 28. elokuuta 2013
128. imaginääridollari imaginääripurkkiin
![]() |
| Put a dollar in the jar every time you work out. Set a goal for yourself. Then use that to treat yourself - good idea! |
Pinterestistä bongattu motivaatioidea. Milleköhän ihmistyypille toi toimis? Mulle ei, kahdesta syystä. Mä haluan treenata, koska treenaaminen on kivaa ja siitä tulee hyvä olo. Joku dollari sinne tai tänne ei sitä asiaa muuta. Sitä paitsi, nehän on jo mun omia rahoja riippumatta siitä, olenko treenannut! Eri asia olis sitten, jos jostain taivaasta tippuis seteli extraa joka treenin jälkeen. Sillon olis oikeesti varaa hemmotella itseään jollain sellasella, johon ei ilman treenejä olis varaa!
Koska olen paatunut kalenterinörtti, olen merkinnyt kaikki treenit kalenteriin ja sieltä pystyin laskemaan, että tänään oli vuoden 128. treeni. 128 dollarin potti on vielä melko vaatimaton. Paljon enemmän olen käyttänyt tänä vuonna itseni hemmotteluun ;) Vaan jos sitä extra rahaa ilmestyisi maagisesti kymppi per treeni niin se tekis jo $1280 ja se olis varsin tuntuva summa. Sillä ostaisin ainakin uuden polkupyörän ja loppuvuoden rahoilla vielä kännykän. Ne on tällä hetkellä mun toivelistan huipulla, jos olis ylimääräistä valuuttaa :)
tiistai 27. elokuuta 2013
Kultaa ja Toiset mimmit
Mä oon jo kauan tiennyt olevani lähestulkoon sävelkuuro ja diggaillut musiikissa ensisijaisesti lyriikoista, riimeistä ja sanaleikeistä. Tänään tulin ajatelleeksi, että huippuhyvässä biisissä pitää sanojen/laulun mennä samassa rytmissä/tahdissa musiikin kanssa. Tämä ajatus heräsi, kun kuuntelin Erinin Toiset mimmit ja Kristalin Kultaa useampaan kertaan ja olin niin tohkeissani, etten malttanut oikein keskittyä töihinkään :D
Huippuhyvän musiikin tahdissa pitää tietty päästä liikkumaan ja nyt pistelin ensihätään vähän sivupotkuja olohuoneessa - onneks meillä on tilaa! Jotenkin pitäis saada lenkillekin noita uusia biisejä. Mun iPodi on ikivanha, enkä ole useampaan vuoteen vaihtanut sieltä musiikkeja. Ei edes ole iTunesia enää missään koneessa. Ei nyt ihan hirmusesti kiinnostais asentaakaan. Mieluummin hommaisin kokonaan uudet lenkki sound systemit. Vaan mikä olis hyvä vaihtoehto? Joku uusi mp3-soitin? Uusi kännykkä ja Spotify? Joku muu, mikä?

sunnuntai 25. elokuuta 2013
Hyvigolfia
Kaunein sana kuvamaan tän päiväistä peliä lienee tuo pelatun kentän nimi. Hyvigolfia pelattiin, ei hyvää golfia. Ihme kyllä, tykkäsin silti kentästä tosi paljon ja tahdon mennä toistekin. (Yleensähän inhoan kenttiä, joilla peli on mennyt huonosti ;) Maisemat oli kauniita ja vaihtelevia, eikä koko kentällä ollut kai yhtään tylsän näköistä väylää. Tuloskortissa oli isolla about tämmönen lainaus "Hyvinkään golfkentän paras puoli on sen urheilullisuus" ja totta tosiaan, korkeuseroja oli paljon ja välillä sai kävellä pitempiä matkoja väylältä toiselle. Melkoinen vastakohta eilen pelatulle Gumböle Golfille ;)
Siinähän se viikonloppu taas meni pelatessa. Golfin ainut huono puoli on tuo aikasyöppöys. Tyypillisenä pelipäivänä me heräillään mukavan rennosti (kuten vapaapäivänä kuuluu), huristellaan kentälle syömään lounas (päivän eka ateria) klubiravintolassa ja sitten vielä ennen kierrosta vähän lämmitellään ja harjoitellaan. Itse golfkierros kestää 4-5 tuntia ja sen jälkeen on jo taas nälkä, joten joko kotimatkalla pysähdytään jonnekin tai tullaan kiireesti kotiin syömään. Teoriassa kierroksen jälkeen ehtis vielä jonnekin vähän myöhäisempään iltamenoon, jos jaksais suihkun jälkeen uudelleen miettiä, mitä pukee päälleen ja lähteä ulos ja olla sosiaalinen. Tai jos voi tehdä kuten tänään eli ajaa suoraan kentältä hikisenä anoppilaan epämuodolliselle pikkuvisiitille. Ihan mihin tahansa ei vaan kehtaa sen näkösenä mennä ;)

| Vierailevana tähtenä Pikku Lehmi :) |
perjantai 23. elokuuta 2013
13*60kg
Kyllä kannatti kammeta siippa hereille päiväuniltaan pesästä ja mukaan salille keskiviikkona - tein sen uuden enkan, joka oli mulla elokuun tavoitteena eli nostin penkistä 13 toistoa 60 kilolla :D JEE! Vanha enkka on viime vuodelta 10 toistoa. Lupaavaa edistystä siis kohti The Tavoitetta nostaa oma painoni, 85kg.
Eilen oli firman strategiapäivä ja virallisen osuuden jälkeen käytiin vähän kokeilemassa geokäkkimistä. Kivaa oli käppäillä ulkona ja hämmästellä Vanhankaupunginkosken maisemia. Mulla riittää ulkoilumotivaatiota ilman mitään kätköjäkin, mutta toi on varmaan hyvä harrastus sellaselle, joka kaipaa jotain "syytä" lähteä ulos. Ja lasten kanssa varmasti ihan ässää hommaa!

| Iso kala ja golfkentiltä tuttuja kakkakoneita |
![]() |
| Koskettava koski |
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Jäykkä palloilija
Olen tehnyt havainnon. Jos jahtaa sulkapalloja erittäin harvoin, siitä tulee jännällä tavalla jäykäksi ja väsyneeksi, mistä johtuen golflyönti hajoaa täysin.
Oltiin eilen 1,5h sulkiskentällä ja suurimman osan ajasta siippa juoksutti mua eestaas. Vähän aikaa mä syöttelin ja siippa harjoitteli jekkulyöntejä. Pallon perässä poukkoilu on sen verran erilaista kuin pururadalla juoksentelu, että jalat tuntee tehneensä. Mailan heiluttelu on sen verran erilaista kuin punttien heiluttelu, että oikea käsivarsi tuntee tehneensä. Jopa keskikroppa tuntee olleensa tukena lyöntiliikkeessä ja nopeissa käännöksissä.
Tänään olis sit pitänyt pelata golfia, mutta se meni lähinnä kesäpäivästä nauttimiseksi ;) Kroppa oli jotenkin jumissa ja jäykkä ja svingin rytmi oli ihan hukassa, vaikkei mikään paikka varsinaisesti kipeä ollut. Väsyttikin, kun siippa oli yöllä baarissa ja mä nukuin huonosti. Herra Krapula itse pelasi yhtä hyvin kuin aina. Epistä!
Tän viikon kelit on olleet sen verran syksyiset, että tuntui ihan extra hienolta päästä tänään shortseissa pelaamaan. Kesälomalla hyvät kelit oli niin itsestäänselvyys, ettei niitä tajunnut arvostaa. Nyt arvostan. Oli kivaa käydä pelaamassa, vaikka huonostikin, kun sentään oli lämmintä :)

| Lahjaidea ;) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)