Kova muija, nahka ruvella

Tänään oli eka kuntonyrkkeily! Mä menin tavallaan kesken kauden mukaan jo käynnissä olevaan ryhmään, sillä taisin olla ainut uusi siellä, vaikka tällä viikolla teoriassa alkoi uusi kausi. Onneks mä oon joskus ysärillä käynyt kuntonyrkkeilyssä, sillä ihan noviisina tuolla olis ollut hukassa. Tällä kertaa puolet porukasta hakkas säkkiä ja toinen puoli teki kuntopiiriä. Välillä aina vaihdettiin ja kokonaisuutena taidettiin ehtiä kolme kierrosta kuntopiiriä ja kolme kierrostä säkkiä. Vähän tylsää, kun ei ollut mitään tekniikkaopetusta eikä parityöskentelyä, mutta sainpahan ottaa kevyen aloituksen omaan tahtiin ja ensi kerralla on vielä odotettavissa jotain kivempaa.

Mun kunnolla on kyllä varaa parantua - sen verran omaa huilia sain ottaa välillä ;) Kuntopiirissä pärjäsin mainiosti, mutta se säkin hakkaaminen oli rankkaa! Olis tietty voinut vaan lyödä hiljempaa, mutta mitäs kivaa se olis? Sillä olis ehkä myös välttänyt nää punottavat rystyset ja rakkulan vasemman nimettömän päässä... Kuka saa nyrkkeilyhanskoista rakkulan sormenpäähän? Oikeesti! Onneks tuli ostettua Bepanthenia toissa viikolla. Luulin käyttäväni sitä sit joskus nuhanenän hankaumiin, mutta nyt se saakin toimia käsirasvana ;)

Asiasta kukkaruukkuun: Lihottaako kevytlimsat oikeasti? Reijo Laatikaisen kirjoituksen viesti osuu niin hyvin yksiin mun omien kokemusten kanssa, että pakko suositella sen lukemista kaikille. Yhteenvetona: Sokerilimu kannattaa vaihtaa kevytlimuun. Jos on taipumusta kovaan makeanhimoon ja makeiden herkkujen liialliseen syömiseen, kannattaa vähitellen opetella pois myös makeutusaineista, koska nekin ruokkivat makeanhimoa, vaikka sokeri onkin vielä niitäkin pahempi makeanhimon ruokkija. Puhun ihan omasta kokemuksesta, jota näköjään tiede tukee, mikä lämmittää insinöörin sydäntä :)

Ennen mä en erityisemmin tykännyt juuri mistään rasvaisesta syötävästä, jossa ei ole sokeria. Karppaus tuntui suorastaan vastenmieliseltä ajatukselta ja rasva jotenkin ällöttävältä. Ymmärrän täysin, kuinka karppaus puhuttelee ihmistä, joka himoitsee pekonia ja metukkaa, mutta mulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia syödä vähärasvaisesti. Mun huume on sokeri. Sitä mun tekee mieli ja sokeriin sekoitettuna rasvakin on hyvää ;)

Nyt kun mietin taaksepäin muutaman vuoden tähtäimellä niin huomaan selvän muutoksen mun mieltymyksissä ja ruokatavoissa. Pysyvä muutos on niin tuskastuttavan hidasta, ettei sitä arjessa huomaakaan ja siksi on hyvä välillä katsoa kauempaa. Mä olen vähitellen oppinut syömään enemmän rasvaa ja vähemmän sokeria ja se toimii mulla tosi hyvin, sillä rasva pitää nälkää paremmin ja verensokeri pysyy tasaisempana. Mä en silti todellakaan karppaa, enkä edes välttele hiilareita - ainoastaan sokeria. Sitä myötä mun makumieltymyksetkin on muuttuneet. Nykyään tarvitsen paljon vähemmän makeutusainetta rahkan sekaan ja voin laittaa kahviin punaista maitoa ilman, että se tuntuu ällöttävän rasvaiselta.

Nonni, tulipahan ihme avautuminen. Oikeesti piti kertoa, että ostin peanut butteria ja keksin ehkä hyvän aamupalan: Yksi bansku siivuiksi kippoon, päälle keko raikkulia ja knölli peanut butteria. Oli herkkua ja maistuis varmaan hyvältä kahvin kanssakin, mikä on tärkeä ominaisuus aamupalalle ;)

Jos teillä muuten on hyviä vinkkejä, minkä kanssa peanut butter sopii niin saa kertoa!

Normaalisti en laske kaloreita, mutta uusien keksintöjen sisällöt on kiva tietää