Sivut

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kummallinen karavaani

Tänä aamuna oli Mäkelänrinteessä Katin ja Elämyskamelin vesijuoksukaravaani ja taas puitiin näitä mun ruokavalioasioitakin. Ihme, että joku vielä jaksaa puhua näistä jutuista tän blogin lukemisen lisäksi ;) Totesimme mm. että toissapäivänä postaamani ruuansulatuskuva on virheellinen. Oikeasti ruoka on paksusuolessa jo 4-8h kuluttua syömisestä. Tämän todistavat Kamelin tekemät varjoainetutkimukset, mun löytämät useat enkunkieliset nettilähteet sekä molempien omakohtaiset kokemukset. Ihme homma, että ruokatiedon oppimateriaali on noin pahasti pielessä!
Eilen Sodexo teki taas killerit. Ruokana piti olla jauhelihapihvit bbq-kastikkella, jonka arvioin turvalliseksi, koska suurimmassa osassa bbq-kastikkeita ei ole käytetty E415:ttä. Kun pääsin linjaston loppuun, kävi ilmi, että kyseessä onkin bbq majoneesi. Sen nyt tietää, ettei Sodexo käytä täysirasvaista majoneesia vaan jotain kevytversiota, joten E415 on lähes varma. Ketsuppia olisin ottanut, jollei se olis ollut loppu. Miten ketsuppi voi olla loppu? Sodexo on niin ulapalla! En halunnut syödä kuivaa jauhelihapihviä, joten otin majoneesiriskin. Onneksi riski realisoitui vasta illalla kotona. Asiasta ei ole epäilystäkään, E415 ei sovi mulle ollenkaan!
E415:n vaikutus on tosi iso, vaikka sitä söisi vain tosi pienen määrän. Alan jo epäillä, että se voi olla ainut, mikä mua pierettää. Mulla ei välttämättä ole "tavallista" ärtyvän suolen oireyhtymää lainkaan. Äkkiähän tuota Eetä tulee syötyä useamman kerran päivässä, kun sitä voi olla mehutiivisteessä, hillossa, kanafileissä, kaikissa kastikkeissa, leivässä, leikkeleissä, tuorejuustossa, valmisruuissa, ihan missä tahansa. Mä syön niin usein ravintolassa ja töissä muiden valmistamaa ruokaa, etten voi mitenkään tietää, missä kaikessa sitä on. Iso apu on varmasti jo siitä, että sen karsii pois kaikesta, mitä ostaa itse kotiin, mutta mä en kyllä ole valmis lopettamaan ulkona syömistä!
Kotimatkalla vesijuoksusta hain Subit lounaaksi. Itse otin grillatun kananrinnan bbq kastikkeella. Meillä on kotona HP:n bbq-kastiketta, jossa ei ole E415:ttä, joten luotin tämänkin olevan ok. Olen joskus kokeneut, että Subi pierettää ja epäillyt sen johtuvan sipulista ja paprikasta tai mahdollisesti makeasipulikastikkeessa olevasta E415:sta. Ne jätin nyt pois. Pakko oli kuitenkin mennä Subwayn sivuille hakemaan varmuutta asiaan ja valitettavasti ravintoainetaulukko sanoo, etten mä sais syödä yhtäkään niitten kastikkeista. Voin valita joko kuivan subin tai kauheet ilmavaivat. Paha, paha! Kummankohan ottais? Pitää kai kokeilla tupla-annosta öljyä ja etikkaa ja kuivan kananrinnan sijasta voin ottaa kana teriyakin, koska siinä ei yllätyksekseni olekaan E415:ttä...
On tää perseestä! Tänään on siipan serkun valmistujaiset ja mietin tietty, mitä siellä voi syödä. Uskallanko ottaa kakkua, kun hillossa voi olla Eetä? Kehtaanko kysellä emännältä E-koodien perään? Miten ylipäänsä pärjään siellä, kun nyt lounaaksi tuli jo syötyä Killeri-Eetä? Monissa tilanteissa nykyään kysytään erikoisruokavalioista etukäteen. Voiko silloin ilmoittaa, ettei voi syödä E415:ttä?

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Läskikö on siirtynyt vyötäröltä käsivarsiin?


Katselin aamulla itseäni peilistä ja mun mielestä mulla näkyi vyötärö vielä farkut jalassakin. Yleensä se näkyy vain alasti ja farkut tekee kropasta ihan tasapaksun. Vyötärön ihmettä piti tietty esitellä siipallekin, joka oli samaa mieltä siitä, että positiivista kehitystä on tapahtunut. Omaan silmääni en paljon luota, kun se on niin naisellisen ailahtelevainen, mutta siippa on tunnetusti rehellinen, eikä kehu turhasta. Se yllytti mut mittaamaan hauistakin. Sanoi muistavansa varmaksi marraskuun tienoilta lukemat, joihin voisi verrata. Itse puolestani muistan varmaksi marraskuun painon - se oli tasan sama kuin nyt. Käsivarret puolestaan ovat kasvaneet sentin kumpainenkin. Läskikö on siirtynyt vyötäröltä käsivarsiin? ;)

Musta on itsestäni tuntunut, että lihasta olisi tullut lisää, vaikka paino on pysynyt samassa, mutta kuten jo totesinkin, oma tunne ei ole järin luotettava. Olen ollut tuntevinani maven vaikutukset takareisiin, kun olet tutkinut niitä erilaisissa kyykistelyasennoissa. Pohkeet on tuntuneet lihaksikkailta sukkia pukiessa, eikä vain epämääräisiltä lihakasoilta. Vatsaa tökkiessä tuntuu siltä kuin lihasten päällä olisi vain parin-kolmen sentin rasvakerros, eikä koko maha oliskaan pelkkä pohjaton rasvakuoppa. Yhden kaapin perältä löytyneen neulepaidan hihat tuntui kireemmiltä kuin viime kesänä. Toi ei kyllä ole ihan niin kivaa. Isot käsivarret vaikeuttaa vaatteiden ostamista aika paljon. "Vaatteita saa kaupasta" sanoi Ismo Leikola, kun kysyttiin, oliko kiristävät vaatteet laihdutuksen motivaattorina. Naisten vaatteita ei vaan oikein tahdo saada... Toivottavasti mun ei enää koskaan tarvii ostaa mitään vaatteita niin ei pääse iskemään mikään kamala laihdutusangsti! :D

torstai 29. maaliskuuta 2012

Sodexon armoilla


Sodexo päätti mun puolesta, että eilen otettiin vilja takaisin ruokavalioon. Ruokana oli nimittäin lasagnea. Vaihtoehtoina olis ollut Kasvis-papujambalaya (papuja, no way!) Kirkas kalakeitto (mautonta/pahaa, olen maistanut) ja Juustosalaatti (ei pidä nälkää koko päivää) eli ei mitään varteenotettavaa. Lasagne oli hyvää, eikä ainakaan vielä ole tullut mitään seurauksia. Tosin Ruokatiedon oppimateriaalin mukaan eilinen lounaslasagne on vasta tänä iltana päässyt paksusuoleen, joka siis on se ärsyyntyvä ja kaasuttava suolenpätkä. Eli tarkkailu jatkuu.


Tänään Sodexon armoilla söin Broileripataa (L, G). Murkinan tiedoissa kerrottiin kyllä hyvin laktoosittomuus ja gluteenittomuus, mutta papuja ja herneitä ei mainittu. Ne oli niin merkittävässä osassa tässä reseptissä, ettei niitä olis hullukaan noukkinut pois. Tykkäsin kyllä mausta sekä siitä, että ruuasta oli tehty terveellisempää lisäämällä rehuja. Se pieni ongelma vaan, että toi voi vähän sotkea mun ihmiskokeita. Pavuilla ja herneillä on niin paha maine, ettei tässä ihan pian uskalla pastaa mennä syyttelemään ;)

Joka tapauksessa nyt jatkan viljaa syöden eli saan leipää aamulla, jee! Tätä linjaa pitää varmaan jatkaa pari viikkoa, että saan kunnon kuvan pelkän viljan vaikutuksista ennen kuin kokeilen lisätä jotain muuta. Toivottavasti Sodexo on nyt yhteistyökykyinen ja tarjoilee rehut erikseen sen aikaa ;)

Eilen oli taas keskiviikko eli viikon väsynein päivä. Siispä maltoin mennä ajoissa sänkyyn ja sain unen päästäkin kiinni ajoissa. Tänään on taas paljon pirteämpi olo :) Onneksi tajusin tehdä fiksun muuvin ja käydä eilen vain kävelyllä ja vasta tänään salilla. Lihaksissa oli kyllä jotenkin huonosti palautunut olo. Rauta painoi paljon! Yritin tehdä bodarityylillä eli hyvällä tuntumalla, painoista välittämättä. Nyt treenin jälkeen on tietenkin taas hyvä mieli ja voittaja fiilis :D

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Puma-Katti

Nyyh! Mulla on kivat Puman lenkkarit, jotka hankaa kipeät kovettumat päkijöiden sisäsyrjiin :(
Ne on olleet mulla jo kauan, mutta aika vähän niitä on käytetty. Niissä on goretex päällys eli ne pitää vähän vettä ja on aika lämpöset - kesällä liian hoistavat, mutta nyt just sopivat. Käytin niitä eilen ja tänään, kun en halunnut heti tärvätä jenkeistä ostettuja uusia valkoisia lenkkareita, jotka ei pidä vettä ja vaikuttaa aika ohuilta.
Mun jaloissa ja/tai askelluksessa on kai jotain omituista, kun niin monet lenkkarit hankaa just tosta päkijän sisäsyrjästä. Kaipa siitä muutkin kengät vähän hankaa, koska noi kovettumat ei poistuneet kokonaan, vaikka olin talvella muutaman kuukauden lenkkeilemättä. Nyt jo nää kaksi lenkkiä sai ne pienet kovettumanalut kasvamaan kaksinkertaisiksi ja kipeytymään aika kurjasti. En todellakaan halua tehdä enää kolmatta lenkkiä noilla töppösillä!
Mitähän mä niille tekisin? Ihan turhaan ne on tuolla tilaa viemässä, jos en voi niitä käyttää. Mutta kun ne on Pumat ja nätit sini-keltaiset - tosi kivat ollakseen miesten lenkkarit. En oikein raaskis luopuakaan...
Jännä juttu muuten, että kaikki koskaan sovittamani Puman kengät on olleet huonon tuntuiset jalassa. Niitten mallit ei vaan sovi mulle. Myöskään kropaltani en ole Puman mittataulukon mukainen. Pöksyistä mulle sopii L, mutta yläosista XL, jos sekään. Puma-tyttö on päärynävartaloinen - minä en :D

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Fodmap ei laihduta

Siippa hämmästeli suuresti, etten mä ole laihtunut yhtään nyt, kun mulla on niin paljon ruokarajoituksia. Vielä enemmän se ällistyi, kun kerroin viime viikon ainoan varsinaisen herkun olleen Fazerin sininen suklaapatukka. Siippa kokee, etten mä saa nyt syödä juuri mitään ja se itse varmasti kuihtuisi pois tällä ruokavaliolla. Onhan se toki totta, että ihminen syö vähemmän, kun on vähemmän valinnanvaraa. Vertaa vaikka laivan seisovaa pöytää ja kotona laitettua illallista. Molempia saa syödä niin paljon kuin tahtoo, mutta buffetissa tulee aina syötyä enemmän. Tuolla perusteella siippa odotti mun laihtuvan ja itsekin ihan vähän uskalsin sitä toivoa.


Toisaalta, ne kamalat rajoitukset koskee lähinnä rehuja, etenkin kaikkia sellasia tunnettuja kaasuttajia kuin palkokasvit, kaalit ja sipuli. Myös fruktoosipitoiset hedelmät, kuten omena ja päärynä, on kielletty ja nuo kaksi ovat olleet merkittävässä osassa mun ruokavaliossa. Enpä hämmästyisi, jos koko kaasuvaiva olisikin pelkän fruktoosin syytä!


Enivei, rehujakin tulee syötyä enemmän, jos valikoimaa on enemmän. Nyt niitä tulee syötyä paljon vähemmän, kun valikoimaa on paljon vähemmän. Syön nyt tomaattia, kurkkua, salaattia, porkkanaa, maissia, banaania, sitrushedelmiä ja marjoja. Sallittujen listalla olisi jotain muitakin rehuja, mutta ne ei ole kuuluneet mun ruokavalioon tätä ennenkään, koska ne ovat liian harvinaisia tai omituisia tms, enkä ole nyt jaksanut niitä alkaa etsimään. Ja sitten on muutama rehu, joiden sopivuudesta ei ole yhteisymmärrystä internet-lähteissä, joten olen nyt varmuuden vuoksi jättänyt nekin pois.


Rehurajoituksen lisäksi ainut merkittävä muutos mun ruokavaliossa on viljojen poistuminen. Se kieltämättä vaikeuttaa ruokien keksimistä, kun monissa meidän vakiomurkinoissa on ainakin vähän viljaa. Pakko tunnustaa, että olen jo syönytkin leivitettyä possua ja kalaa sekä lihapullia - ilman seurauksia. En usko viljan olevan mulle ongelma, ainakaan kohtuullisissa määrissä pysyttäessä. Ajattelinkin palauttaa sen ruokavalioon ekana ja katsoa, mitä käy. Kohta saan taas aamupalaleipää, JES!


Viljatuotteiden ja rehujen tilalla pitää tietenkin syödä jotain muuta, esim. kananmunia, riisiä ja pähkinöitä. Eipä siis taida olla mikään ihme, ettei tällä ruokavaliolla pääse laihtumaan, kun kevyitä ruoka-aineita korvataan kaloripitoisemmilla ;) Siipallakaan ei olis paljon vaikeuksia tän kanssa, koska tässä sais kyllä syödä tavallista sokeria sekä perunalastuja - ja musta tuntuu, että siippa peijooni melkein elää niillä, kun se syö niitä niin usein :D


P.S. Kävin tänään ekaa kertaa ulkona lenkillä. Hyvin tarkenin ja jalat pysyi kuivina. Hölkkäsin 5 biisiä ja kävelin loput. Keskisyke oli 141 ja aikaa kului 15 sekuntia vajaa tunti!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Pilleristä asiaa

Joku kysyi joskus, mitä lisäravinteita mä syön, enkä mä ainakaan muista vastanneeni...
Tässä tämän aamun pillerit:

Aerius on allergialääke, jota popsin keväisin katupölyn ja koivun siitepölyn takia.
Erillisen D-vitamiinin syömisen lopetan kesäksi.
Muita kolmea syön ympäri vuoden. Olen niin rutiini-ihminen, että kotona ollessani en koskaan unohda ottaa näitä. Sen sijaan reissuille en koskaan viitsi ottaa mitään mukaan - kyllä ilmankin hengissä pysyy ;)

Palautusjuomaa olen käyttänyt silloin tällöin, jos en ole saanut oikeeta ruokaa heti salin jälkeen. Prodepatukoita olen syönyt suklaan korvikkeena ja golf-eväinä. Mannisen protein puddingia olen syönyt välipalana ja makeannälkään. Nyt tän fodmap-ruokavalion alussa en tietenkään syö mitään noita. Jossain vaiheessa alan testailla, sopiiko ne mun vatsalle vaiko eivätkö... Ensin testailen kyllä tärkeämpiä ruoka-aineita, joita ilman ei ole kiva elää, kuten viljat ja sipuli ;)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Workout in English

I got this U.S. Air Force water bottle from my friend Trisha when I saw her in Florida last month. Today I finally got around to taking photos of it in action at the gym :D
I started with a light oblique exercise that nicely simulates a golf swing. It's also a good warm up for the next exercise...


...which was deadlift. I usually do some warm ups and then 3 sets of 12 with 132 lbs.


Next up: walking lunges from one side of the gym to the other. 60 and 40 and 40 steps (that's 30+20+20 per leg. People on the treadmills usually try not to stare too much ;)
I couldn't really get pictures of myself doing the lunges so I captured some sunshine in stead. It was nice and sunny outside but we got some fresh snow during the night so it was easy to make the decision to work out indoors.
On the other side of the bottle there's a space where you can put your own picture. I printed out the Runnin' Rhino. The running rhino is desperate to look like a unicorn but she can't because she's another species. Poor thing.


Then I did some more obliques, bending my torso to one side holding a 44 pound barbell in one hand, 3 sets of 20 per side. By the way, I was wearing the Golden Nugget T-shirt that I got in Vegas in 2007. I love that shirt!
It was quite interesting trying to hold the phone still enough to get a decent shot. Normally my hands shake a bit too much to get sharp photos but now they shook like crazy because they were tired from the workout!


The shaking problem was even worse when I did calf raises. In stead of one good shot I've got 4 bad ones :D
I did 3 sets of 20 raising my own weight on one foot.


Hoover (static abs) is another exercise where you can't take photos of yourself or the equipment. I tried to be artsy and shoot my own shadow and gear....


Some cardio to finish it off... 30 minutes on the recliner bike reading a magazine :)


Last but not least, 20 minutes of stretching and my total gym time was 2 hours. Wow, time flies when you're having fun ;)