Sivut

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Lepopäivän pitämisen vaikeus

Lomalla olis aikaa ja kovasti tekis mieli hillua, mutta kaikki mun lihakset (ehkä jotain varpaankoukistajia lukuunottamatta) sanoo haluavansa vapaapäivän välillä. Myös oikea polvi kuiskailee jotain sen suuntaista ja polvien jutut mä otan paljon enemmän tosissaan kuin lihasten kitinät ;)

Niinpä tämä päivä on pyhitetty Lonely Planet Berliinille! Olen vastuuntuntoinen matkaopas ja koitan jo etukäteen miettiä, minne kaikkialle tuon siipan vien siellä. Elämyskamelin ensikertalaisten suosituslistalta käydään varmaankin kaikki paitsi kaksi viimeistä kohtaa ja lisäksi olen katsellut badeschiffiä, Sea Lifea ja Knutin eläintarhaa. Museot ei oikein ole meidän juttu, joten riittää, että listalla on yksi sellainen. Elämyskamelin suosittelema DDR museo kuulostaa juuri sopivalta - mua ainakin kiinnostaa ihmisten normaali arki. Muutenkin matkoilla tykkään käydä kurkkimassa paikallisten asumalähiöitä ja ruokakauppoja, joten varmaan on ihan jännää nähdä, miten DDR:ssä elettiin.


Onko muilla lukijoilla suosituksia ensikertalaisille Berliinissä?

5 kommenttia:

  1. Mä rakastuin viime syksynä Berliinin vieressä olevaan Potsdamiin, joka on täynnään linnoja eri ajoilta ja aivan upeita taloja. Henkilökohtainen suosikkini oli Sanscoussin Linna ja puutarha, ns. Preussin Versailles

    VastaaPoista
  2. Niin totta, polven turinat kannattaa ottaa tosissaan :)
    Kateeks käy sun lomas... kyl määkin sitte joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks polvi tyytyi yhteen lepopäivään ja oli tänään taas ihan hiljaaa koko golfkierroksen :)

      Poista
  3. Potsdam oli tosiaan ihan herttainen paikka, kesällä varmaankin vielä parempi kuin keväällä. En tiiä tosin, kuinka mielenkiintoisena Kollikissa (vai miksi sitä pitäisi kutsua - eihän se mun siippa ole? Murmeli?) sitä pitää. Ja joo, Badeschiff on hauska, mutta sinne kannattaa todellakin mennä Uimastadionista poiketen lämpimänä päivänä (vesi on aika viileää) ja kannattaa löytää siellä pukkari (mä en löytänyt ja jouduin vaihtamaan vaatteet siinä altaalla. Onneksi saksalaiset on tottuneet nakuiluun) (se pukkari on portista heti vasemmalle). Sinne kannattaa myös ottaa kirja mukaan, ettei käy aika pitkäksi.

    Hieman osaan myös suositella ravintolaa Cafe am Neuen See (http://www.cafe-am-neuen-see.de), se on kivassa paikassa ja vaikuttaa aivan aidolta Biergartenilta. Ja saa sieltä ruokaakin (ruokalista linkissä). Sinne kävelee KaDeWelta, kannattaa tsekata paikka kartalta etukäteen, koska sinne mennessä tulee kyllä uskonpuute, kun matka kulkee äveriään, nukkuvan asuinalueen läpi.

    VastaaPoista