Sivut

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Sadepäivän ilo

Eräs Facebook-keskustelu vei mut selailemaan vaikka mitä ihania nettikauppoja, mutta en mä sit lopulta halunnut tilata sovittamatta. Vaikka monissa on ilmainen palautus niin silti mua harmittaa hirveesti, jos joutuu palauttamaan. Ostopäätöstä tehdessä sitä jo ajattelee, että nyt mä saan tämmösen ihanan - sit jos se ei olekaan hyvä, tuntuu kuin joutuis luopumaan jostain, mitä jo omisti. Tavallisessa kaupassa ennen sovitusta ei vielä ole sitä tunnetta, että tää on mun - eikä sitä sit menetä, jos vaate ei istukaan kivasti. 

Enivei, yks niistä nettikaupoissta oli Zizzi ja niilläpä on liike Jumbossa, joten ajelin sinne sadepäivän ratoksi. Pitäähän jonkun tuhlata sitä rahaa, kun siippa kerta koodaa ja tienaa ;) 
Tämmösen asun sieltä hankin:



Oli hassu kokemus etsiä hyllyistä kapeimpia malleja ja sovitella kaupan pienimpiä kokoja, kun yleensä olen tottunut etsimään XXL:ää ja toivomaan, että se mahtuu päälle ;) Zizzillä on ihan oma mitoituksensa ja sen mukaan mä olin lähinnä S. Noi farkut sanoo olevansa kokoa 42 ja niissä on ihan ennenkuulumatonta se, että ne mahtuu reisistä ja on silti samaan aikaan myös vyötäröstä sopivat! Elän toivossa, etten tarvii vyötä. Yleensähän mulla farkut pysyy ylhäällä lähinnä reisien kireyden voimalla ;)
Toi paita on täysin joustamatonta kangasta ja valitsin siitä koon M, koska S kinnasi hartioista käsiä nostellessa. Siellä oli tosi kiva myyjä jeesaamassa ja kehumassa eli myymässä ;) ja se kysyi multa, olenko mä entinen urheilija. Olin aika hämmästynyt, kun mun lihakset niin huomattiin, enkä oikein osannut vastata järkevästi - sanoin, etten ole entinen, enkä urheilija, koska käyn edelleen tosi paljon salilla, mutten ole koskaan harrastanut mitään urheilulajia kilpailumielessä. Sitä myyjäparkaa selvästi nolotti, kun se oli "sanonut tökerösti". Mä otin sen kuitenkin ihan hyvällä, kuten se oli tarkoitettukin. Toivottavasti sille ei jäänyt traumoja! Tuskin, kun kerta tehtiin kaupat koko asusta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti