Sivut

torstai 26. syyskuuta 2013

Kukin kykyjensä mukaan

Kaikissa varteenotettavissa treeniblogeissa on kuvamateriaalia pukuhuoneessa pullistelusta, joten mäkin yritin, kun olin näkevinäni olkapäässä jotain lihasta ja ojentajakin näkyi selvemmin kuin ennen... Taitaa kuitenkin tuo vatsamus maximus olla mun vahvin lihas - komeasti se pullistuu ;)


Aika höntiltä tuntuis kuvata näin turhia pätkiä joka viikko, joten eiköhän jätetä kuvaaminen niille, joilla on jotain kiinnostavampaa kuvattavaa.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kerrastot kehiin

Hei, olen Katti ja olen endorfiiniholisti. En malttanut torkkua sohvalla siipan kainalossa edes koko A-Studiota, kun piti päästä lenkille :)
Yhden vaatetuskauden yli hypättiin kokonaan ja piti siirtyä suoraan kerrasto+tuulipuku-settiin. Myös pipo ja hanskat tuli tarpeeseen. Asun lämpö oli sopiva, mutta aika rajoittavalta ja puristavalta se tuntu.
Yllättävän kevyesti kulki ja luurikin jaksoi koko lenkin, joten tiedän kertoa sen olleen 6,45 km ja 47 min eli keskinopeus 8,16 km/h - oikein hyvä siihen nähden, miten ison osan matkasta kävelin. Ilmeisesti juoksin sit ihan hyvää vauhtia, eikä mun kävelykään mitään löntystelyä ole ;)

tiistai 24. syyskuuta 2013

Syksy yllätti lenkkeilijän!

On muuten kylmä! Vaikka kalenterissa luki tänään "Lenkki", menin salille. En vaan jaksanut etsiä kylmän sään vaatteita ja arvuutella, mitkä niistä olis tänään sopiva setti. Jos ilma kylmenis silleen tasaseen, ehtis paremmin tottua uuteen lämpötilaan ja oppia pukeutumaan sopivasti. Että sellasta tasaista lämpötilan muutosta, jos sais pyytää, kiitos!
Kävin tosiaan salilla, mistä voitte päätellä, että flunssan oireita ei vielä tunnu. Eilinen räkäinen työkaveri oli tänään jo ihan normaali - eikös se flunssa tartu helpommin alkuvaiheessa ja huonommin sitten lopussa? Eli toivoa on. Siipalle on nyt kurkkukivun lisäksi ilmestynyt kuiva yskä, joka tietty levittää basiliskeja tehokkaasti joka suuntaan - ihan kuin niiltä muka muuten vois yhteisessä kodissa välttyä.
Viime viikolle tupsahtaneen kevyen viikon jäljiltä kaikki lihakset olis olleet treenikunnossa eli sain vapaasti valita, mitä halusin tänään tehdä. Päätin tehdä tärkeimmät ensin siltä varalta, jos se flunssa nyt iskee. (Tuskin iskee, kun olen näin hyvin henkisesti varautunut, enkä joutuis edes missamaan mitään erityistä sen takia.) Tein siis punnerruksia, ojentajia, olkapäitä ja vatsoja. Aika heikkoa oli meno tänään, mutta joskus pitää olla näitäkin, jotta se nappisuoritus sitten vuorollaan erottuis joukosta :)

maanantai 23. syyskuuta 2013

I'm doomed

Luulin pääseväni töihin basilleja pakoon, mutta täälläkin on sairas mies viereisessä penkissä. Jos tarvii aivastaa ja niistää kolme kertaa 20 minuutin sisään niin ei ehkä kuuluis toimistolle...

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Metsään meni

Tän päivän golfkierros peruttiin, kun siippa oli fiksu, eikä halunnut lähteä kurkkukipua uhmaten urheilemaan. Mä oon tietty huolissani, että tauti tarttuu muhunkin, mutta Omegawave komensi mars lenkille vaan, joten nyt olis ennenaikaista himmailla. Pistelin sitten golfkierroksen-omaiset kilsamäärät lenkkipolulla huomattavasti nopeampaan tempoon, 1,5 tunnissa. Olisin halunnut tietää tarkat kilsat, kun valitsin uuden reittiyhdistelmän ja raahasin kännykkääkin mukana. Vaan sepäs oli taas kaatunut neljä minsaa lähdöstä ja endomondo näytti mun edenneen kokonaista 450 metriä. Hitsi, kun en millään raaskis sijoittaa uuteen luuriin!

Kesällä lenkille lähteminen on helppoa, kun vaatteita ei tartte pohtia - mahdollisimman vähän, koska aina tulee kuitenkin kuuma. Vaan nyt syksyllä mä oon joskus niin solmussa asuvalinnan kanssa, että meinaa jäädä kokonaan lähtemättä! Vaikuttais siltä, että mulle oikea lenkkivaatestrategia on "pukeudu niin, että luulet jäätyväsi". Intuitio kun käskee mua pukeutumaan niin, että tarkenisin seistä vartin bussipysäkillä :D

Musta on aika mieletöntä, että täällä Suomen toiseksi suurimman kaupungin ilmeisesti suurimmassa asutuskeskuksessa voi milloin tahansa kipasta metsään lenkille. Eihän se toki mitään synkkää korpimetsää ole - siellä menee valaistu lenkkipolku/tie ja aika tarkkaan pitää navigoida, ettei vahingossa eksy ulos metsästä ;) mutta on se kuitenkin ihan selvästi metsää, syksyisen väristä ja raikkaan tuoksuista metsää.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Hyvät bileet

Tänä aamuna mua odotti olohuoneessa tämmönen näky:


ja tämmönen keittiössä:


Siippa oli kutsunut työkavereitaan vaimoineen meille syömään ja osanotto oli yllättävän runsas: 9 aikuista vierasta + 1 taapero. Piti ihan lainata tuoleja, että saatiin kaikki saman pöydän ääreen! Etukäteen jännitin kovasti, tuleeko nihkee tunnelma ja mitä mä sit teen, kun en ole mikään social butterfly, mutta onneks ei tullut ja kaikki meni hyvin :)

Liikunnan osalta tästä tulikin varsin kevyt viikko, kun juhlajärjestelyjen lisäksi yksi ilta meni hierojalla, enkä tänäänkään jaksanut lenkille enää siivoomisen jälkeen. Just tämmösten tilanteiden takia mä en halua mitään liian tarkkaan suunniteltua treeniohjelmaa. Joskus vaan jaksaa ja ehtii treenata paljon, kun taas toisinaan ei ehdi tai jaksa tehdä juuri mitään. Mulle sopii paljon paremmin sovittaa treenit elämän mukaan, eikä seurata orjallisesti ohjelmaa. Mitä siitäkin olis tullut, jos tällä viikolla olis ohjelmassa lukenut "kova viikko", kun normaalin viiden treenin sijaan saan kasaan vain kaksi (olettaen yhden treenin huomiselle)? Tai jos toissaviikolle olis määrätty "kevyt viikko" ja mä ihan sattumalta vetelin kuusi treeniä normaalin viiden sijasta!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Rusketusrajat parhaimmillaan

Keskikesällä mä käytin ahkerasti arskarasvaa käsissä ja jaloissa, mutta nyt parina viime viikonloppuna olen jättänyt läträämättä ja luottanut, ettei syyskuussa enää pala. Vaikkei palakaan niin rusketus silti lisääntyy. Itse asiassa jalkoihin aurinko osuu niin huonossa kulmassa, ettei ne rasvattuina tahdo edes ruskettua, mutta näin onnistuneen golfkesän lopulla kintuissa näkyy jo sukkien ja sortsien rajat. Valaistuksesta riippuen ne näkyy paremmin tai huonommin, mutta kyllä ne jo erottuu valokuvassakin:

Katti Matikaisen valkoiset käpälät ja piiitkät varpaat 

"Kunnon golfrusketukseen" kuuluis tietty valkoinen käsi, kun hanskaa pidetään vain toisessa kädessä. Mulla sen voi erottaa vai hyvällä mielikuvituksella, kun olen ollut ulkona muissakin puuhissa, esim. lenkillä, pyöräilemässä ja vesijuoksemassa. Niissäkään ei muuten missään jalkaterät saa aurinkoa.
T-paidan hiharajat ei ole mitenkään selkeät, koska eri paidoissa on eri pituisia hihoja, mutta ihan selvästi käsivarren yläosa on vaaleempi kuin alaosa. Lisäksi mulla on selässä hento painijanselkä-kuvio, joka on tullut hihattomista lenkkitopeista ja uimapuvusta. Raidallinen katti siis :)
Jonkun mielestä rusketusrajat voi olla nolot ja tyhmän näköset, mutta mulle ne on merkki siitä, että ulkona on oikeesti tehty jotain, eikä vaan maattu lahnana auringossa!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Sortsikelit, kertsisolit, ne vaan jatkuu!

Ja edelleen on kesä, terminen kesä :)
Aurinko kyllä laskee selvästi aikaisemmin ja golfkierros pitää ajoittaa tarkasti, jos haluaa pärjätä näin:


Tänään pelattiin Provoossa ja ennen kierrosta käytiin Brunbergin tehtaanmyymälässä. Ostettiin lakuja ja uusia tuttavuuksia: Kaneli Alkuja, jotka on ihan hillittömän herkkuja! Mä rakastan kanelia! Tryffeleitä ei ostettu. Jos kotona ei ole tryffeleitä, niitä ei voi syödä. Jos kotona on tryffeleitä, niitä ei voi olla syömättä ;)


torstai 12. syyskuuta 2013

Aitoja fitspiration kuvia

Kaikki fitness lifestylesta kiinnostuneet on jo varmaan lukeneet tän: http://reembody.me/2013/09/10/the-6-most-shockingly-irresponsible-fitspiration-photos/

En nyt lähde sitä sen enempää kommentoimaan kuin, että mua henk. koht. ei haittaa tollanen yliampuminen. Musta tuntuu, että kaikissa ohjeissa ammutaan yli, jotta tavallinen ihminen kokis painetta tehdä edes jotain. Esim. että joka päivä pitäis käyttää hammaslankaa - just joo, hyvä jos kerran viikossa saa aikaseks. Tai ettei pitäis syödä eineksiä, kun ne on hirveetä epäruokaa, mutta todellisuudessa on hyvä, jos edes pari kertaa viikossa ehtii laittaa kotona itse ruokaa alusta asti. Niin samaa sarjaa on sitten se, että treeniä ei saa lopettaa ennen kuin oksentaa eli käytännössä ei saa lopettaa heti, kun tuntuu vähän epämukavalta.

Mutta asiaan! Mitä piti sanomani oli se, että tein parista vanhasta kuvasta hienot fitspiration kuvat, joissa oikeasti ollaan strong, muttei skinny. Aito treenaava nainen :)



tiistai 10. syyskuuta 2013

Haikeus

Pakko se on myöntää. Syksy tulee. Stadikka menee kiinni sunnuntaina ja tänään oli mun kesän viimeinen vesijuoksuretki. Niitä mahtui tähän kesään 12. Ens kesänä uudestaan :)

Muurahaispyöräteline

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Aurinkorasvaa syyskuussa?

Eilen ajattelin, etteihän nyt syyskuussa arskarasvaa tarvii, mutta niin vaan poskipäät ja pikeen kaula-aukosta esiin jäävä "syöpäkolmio" punotti kivasti illalla. Vahingosta viisastuneena laitoin niihin tänään kunnon suojakertoimet, vaikka onkin syyskuu :)
Käytiin uudestaan Hyvigolfissa Hyvinkäällä ja tällä kertaa mä pelasin hyvin. On se vaan uskomatonta, miten joskus peli sujuu ja joskus tökkii, vaikka ihan samalla tavalla omasta mielestäni aina huispaan. Mystisiä onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä on mm. väsymys, jumitus, rentous ja henkiset paineet. Sopivasti väsyneenä tulee rentoja lyöntejä, mutta liian väsyneenä ei jaksa edes lyödä. Lomalla pelataan paljon ja sillon tulee otettua paineita, että pelin pitäis sujua nyt, kun saa niin paljon treeniä. Vaan eihän se pakottamalla suju. Mä pyrin käymään puntilla maanantaisin, jotta kaikki salijumit ehtis lähteä pois ennen viikonlopun pelejä. Aina se ei tietenkään onnistu ja sitten ei vaan svingi lähde normaalilla liikeradalla. Musta tuntuu, että tässä vuosien saatossa ja salitulosten parantuessa mun liikkuvuus on huonontunut ihan merkittävästi. Golfin kannalta ei todellakaan kannattais nostella raskaita puntteja vaan olis viisaampaa joogata tai jotain. Melkein tekis mieli muuttaa salitreenejä siihen suuntaan, että ne tukis golffia paremmin. Vaan ei missään nimessä ennen kuin se oma paino on nostettu penkistä :D

lauantai 7. syyskuuta 2013

Shortsikelit syyskuussa!

Hill Side Golfin Valley coursen ykköstiiltä avautuva näköala on upea :)
Valitettavasti kuva ei tee sille oikeutta.


Kenttä oli tosi hieno ja kiva ja mukava ja kaikkee ja mun peli meni hyvin, kerrankin, pitkästä aikaa. Ehkä siksi kenttäkin oli niin kiva ;)
Sopivaan saumaan sattui hyvä peli, sillä aamulla mieli oli vähän melankolinen. Mä haluaisin aina kehittää itseäni ja parantaa tuloksiani, mutta tietyn tason saavuttamisen jälkeen se käy yhä vaikeammaksi. Pitäis vaan malttaa olla tyytyväinen jo nykyiseen tasoon, joka sekään ei ole huono. Pitäis löytää se tasapaino, että osaa nauttia nykytilanteesta, mutta on silti nälkää pyrkiä paremmaksi, ettei juutu paikoilleen. On se kuitenkin niin huippua, kun huomaa kehittyneensä!
Erityisesti golfin suhteen siis nämä ajatukset tuli päähän tänään, mutta tajusin niiden pätevän muihinkin asioihin, kuten duuniin ja punttikseen ja painoon ja ruokavalioon. Ihminen vaan on sellanen otus, että se tuppaa pyrkimään elämässä eteenpäin. Silleen me on edetty luolamiehistä teknologiayhteiskuntaan ja varmaan useammankin kerran jollain on ollut melankolinen olo, kun kehitys ei ole tuntunut riittävän nopealta ;)

torstai 5. syyskuuta 2013

Kuin kaksi marjaa!


Tänä aamuna kun yritin saada siippa ylös sängystä, se näytti lähinnä tältä:


Mä tapoin muutaman minuutin yrittämällä ottaa kuvia tukastani, kun mulla on jo useemman viikon ollu blondatut latvat - dippiväriksi sitä jossain kai kutsutaan:


Harmillisen huonosti se näkyy kuvissa. Vaan ehkä se ei livenäkään näy hirveen selkeesti. 
Tää tukka piti nyt dokumentoida, kun piakkoin on jo syksyn väriloiston vuoro ;)

Miksi mä aina itse ottamissani kuvissa näytän ihan noilta isokuonoisilta pehmoleluilta?

Kuin kaksi marjaa!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Koululiikunnasta huolimatta

Mä olen kuntoillut isomman osan elämästäni kuin ollut kuntoilematta. Aloin käydä salilla 16-vuotiaana eli olen tehnyt sitä 17 vuotta, joskus enemmän jumpaten, joskus enemmän puntteja nostellen. Kehtaiskohan tätä jo kutsua pysyväksi elämäntavaksi ;) Olen elävä esimerkki siitä, ettei liikunta ainakaan laihduta. Siitä huolimatta se on kivaa - ja ainakin sen aikaa pysyy poissa jääkaapilta ;)

Hallelujaa, se onkin allergia!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Asioita pitää vaan nostella

Kun bodari lähtee lenkille niin eihän se malta olla käymättä vähän nostelemassa punttejakin ulkosalilla :)
Siellä on sellanen 22 kiloinen tanko, jolla tein viime viikolla sjmv:a ja takareidet oli domsseissa monta päivää, vaikka itse tekeminen ei tuntunut missään. Vähän hävettikin olla niin kipeenä niin vähästä, mutta enemmän huoletti, miten mun käy sitten, kun talven tullen alan taas kyykätä ja mavettaa salilla. Pitää nyt käydä sitä tankoa nostelemassa joka viikko, että kintut tottuu.

Törmäsin tämmöseen hauskuuteen: http://justliftingthings.tumblr.com/



sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kansallinen krapula-aika?

Kello 10 sunnuntaiaamuna salilla on mukavasti tilaa - ei tarvii jonotella :)
Mekään ei olla pitkään aikaan käyty aamusalilla, joten lähdettiin ihan vailla odotuksia. Siihen nähden voin olla erityisen tyytyväinen, kun sain penassa ylös 4*70kg. Muistiinpanojeni mukaan viime vuoden paras olis 3*70kg, mutta suhtaudun siihen pienellä varauksella, koska olen saattanut unohtaa merkitä jotain. Lisäksi olen vain muutaman kerran testannut viedä sarjan ihan loppuun asti 70 kilolla, joten parantaminen voi olla helppoakin, kun vaan saa lisää yrityksiä ja niistä joku osuu tosi nappiin. Lupaava aloitus kuitenkin syyskuulle, jonka tavoitteena on nostaa tuota 70 kiloista tankoa mahdollisimman monta kertaa :)

Mua ihmetyttää kovasti, että olen onnistunut näin helpolla tekemään uudet enkat sekä 60 että 70 kilolla. Enhän mä oo tehnyt penkkiä paljon mitään tänä vuonna, kun talvella kuntoutin kipeitä olkapäitä ja nyt kesällä oon enemmän punnerrellut lenkkien jälkeen kuin käynyt salilla. Ja kuitenkin ihan muutamassa viikossa voimat on jo paremmat kuin viime vuonna pitkän treeniputken jälkeen! Olisinko mä sit kuitenkin treenannut liikaa, enkä ehtinyt palautua välillä? Tunnustelin kyllä oloani parhaani mukaan ja koin olevani palautunut, mutta ehkä voimien kasvattaminen vaatii pidemmät palautukset kuin bodaus-tyylinen lihasten kasvattaminen, joka multa onnistuu luontevammin.