Mun ujous on silleen omalaatuista sorttia, että joskus se iskee päälle ja joskus taas ei. Yleensä golfia pelataan neljän hengen ryhmissä eli mun ja siipan kaveriksi tulee kaksi tuntematonta. Yleensä mä koen siinä sen verran ujoutta, etten juttele niille vieraille mitään ylimääräistä normaalin kohteliaisuuden lisäksi. Tällä hetkellä siippa on viettämässä miehekästä mökkiviikonloppua ja kaverit kieriskelee ruuhkavuosissa, joten mun oli pakko kerätä rohkeuteni ja lähteä ihan yksin pelaamaan! Vähän jännitin, millasta on pelata koko kierros vieraiden ihmisten kanssa, tuleeko kiusallisia tilanteita ja onko edes kivaa, jos joutuu päkistelemään ujoutta vastaan...
Vaan ihan turhaan huolehdin - juttu luisti oikein liukkaasti, eikä pelikaverit edes olleet täysin tuntemattomia. Suomi on niin pieni kylä, että tiiboksiin marssi kaksi tuttua naamaa mun opiskelujen aikaisesta kesä- ja tuntityöpaikasta. Toisen nimen jopa muistin, vaikka kummankaan kanssa en varsinaisesti ollut tekemisissä töissä. Ei siis tuttuja, muttei täysin tuntemattomiakaan hemmoja. Kolmistaan pelattiin ja mä höpöttelin menemään kuin vanhoille ystäville. Mun ujous vaan päätti, että vaikkei me töissä koskaan mitään oltu juteltu niin nyt nää kaverit on vanhoja tuttuja, eikä niiden kanssa tarvii ujostella. Mainiota! Tämän kokemuksen perusteella uskallan kyllä tarpeen tullen toistekin mennä yksin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti