Sivut

lauantai 8. elokuuta 2015

Porvoon mitalla

Tänään oli työporukan pyöräretki Porvooseen. Ajettiin sinne, käytiin syömässä ja Brunbergin kaupassa ja tultiin Runeberg-laivalla takaisin Helsinkiin. Mulle kertyi kilsoja yhteensä 77 ja huomasin, että pystyn polkemaan lähes 30 km/h vauhtia helppoa tietä pieneen myötätuuleen, ainakin hetken aikaa :) Endomondon mukaan mun paras 5 kilsaa meni aikaan 9 min 50 s ja paras 10 kilsaa meni aikaan 20 min 53 s. Kaupunkialueella pyöriessä mun keskinopeus on 17 km/h hujakoilla, kun koko ajan pitää varoa muuta liikennettä.

Punnerrusenkkoja ei ole tullut. Pläänihän oli lepuuttaa muutama päivä ja koittaa sitten, mutta jotenkin mä päädyin käymään salilla sekä maanantaina että tiistaina :D
Keskiviikkona vielä fillaroin, mutta sen jälkeen onnistuin lepuuttamaan kaksi päivää ennen tätä pitkää retkeä. Ihan hyvä oli lepuuttaa yläkroppaakin, koska mä kyllä nojaan käsiin aika paljon ja ne väsyi retkellä ihan selvästi. Myöskin se kuuluista ahterin lihakseton kohta on ihan hellänä ja ihokin punottaa alushousujen saumojen kohdista. Ymmärrän täysin, miksi kovat polkijat ei käytä alkkareita vaippahousujensa alla.
Jalkojen lihakset ei millään muotoa ole mun pyöräilyn rajoittava tekijä - ne olis jaksaneet polkea kotiinpäinkin. Melkein koko muu kroppa sen sijaan sai tarpeekseen staattisessa ajoasennossa nököttämisestä ja riemuitsi laivakyydistä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti