Sivut

torstai 1. maaliskuuta 2012

Ihania hupsuja

Mun työkaverit on ihania hupsuja, joihin on iskenyt häähulluus! Tämä näky odotti mua ekana aamuna lomalta palatessa:


Kortti oli itse maalattu ja niin meille sopiva - mukana myös tikkatukka ja levytangossa 100 000 kiloa onnea ja iloa :)
Riisiä oli siksi, ettei ollut häitä, joissa sitä saisi heittää. Lisäksi sain firman puolesta kukkapuskan.
Tänään palattiin vielä asiaan lounaan merkeissä. Talo tarjosi koko tiimille mmmaukkaan lounaan Tapiolan Sevillassa: lohta ja espanjalaista perunamunakasta ja jälkkäriksi crema catalana, maiskis :P
Sain vielä yhden lahjankin: sammutuspeitteen! Mullahan on räjähdysvaarallinen mies, joka viime kesänä tuhosi oman peittonsa (siis sängystä) sammutuskäytössä. Sulosta, että ne muisti ja keksi tollasen lahjan :D

Urheilupuolesta tänään tuli vedeltyä vähän leukoja sekä lönkyteltyä juoksumatolla 60 min, keskisyke 145, johon sisältyi 8 minuuttia siipan penkkailun varmistamista.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kivistävä kyborgi kököttää kotisohvalla

Mulle vaihdettiin toissapäivänä uusi e-kapseli käsivarteen ja siinä on edelleen komea sinelmä. Se ei ole muuten kipeä, mutta kosketusarka silleen kuin mustelma yleensä on. Käden taivuttaminen sattuu, jos hiha sattuu puristamaan sopivasti tai käsivarsi osuu kylkeen. Ensi yönäkin pitää vielä nukkua vain oikealla kyljellä. Tällä käpälällä ei siis kannata lähteä salille, etenkin kun pitäis tehdä hauiksia, plus on se vähän nolon näköinenkin ;)
Eilistä spinnailua se ei haitannut, kun siinä ei tarvii taivuttaa kättä. Firman salilla oli vain kolme ihmistä näkemässä ja yhdelle kerroinkin, mistä on kyse. Suurin haaste oli urheilurintsikoiden pukeminen ja riisuminen, mikä sekin onnistui yhdellä kädellä pienen ähinän siivittämänä.
Tokihan sitä vois mennä juoksumatolle, mutta suoraan sanottuna ei huvita. Jalatkin on edelleen vähän kipuisat niistä askelkyykyistä... Aika tiukasti saan perustella itselleni ennen kuin maltan pitää rokulipäivän :D

tiistai 28. helmikuuta 2012

Sillä se lähtee, millä on tullukkin, sano bodari ku salille läks!

En sentään rankaissut atomeiksi hajonneita jalkojani uudelleen askelkyykyillä vaan menin firman salille spinnamaan: 62 minuuttia keskisykkeellä 139. Ehkä tollanen kevyt palauttava tosiaan vähän auttaa treenikipuun - ihan kuin istahtaminen sattuis vähän vähemmän nyt jälkeenpäin :D

Monet kertoilee silloin tällöin, millä hakusanoilla heidän blogeihinsa päädytään ja niissä listoissa on yleensä joitain todella kummallisia sanoja ;) Mun blogiin tullaan varsin asiallisilla hakusanoilla. Suoraan oikea nimimerkki on ehdoton ykkönen, tällä hetkellä tilastosivulla lukee sen kohdalla lukemana 15, kun noilla lopuilla on vain 2-4 jokaisella.

pumpumkatti
pohkeet
kiertäjäkalvosin
leveät selkälihakset
selkälihakset
superdieetti
tomahawk spinningpyörä
treadmill vuokra
fitfarm superdieetti
ganglio ranteessa

maanantai 27. helmikuuta 2012

Smoothiemania

Ameriikassa smoothiekin oli suurempaa ja mahtavampaa kuin Suomessa. Käytiin kolmessa eri smoothie baarissa ja kahden nimet muistan vielä: Smoothie King ja Planet Smoothie, jossa otettiin uhkarohkeasti se suurin koko, Huge 44oz eli 1,2kg. Siinä oli enemmän kuin tarpeeksi jopa mulle ;) Regular oli 22oz eli 600g ja Medium oli jotain noitten väliltä.
Miksei noi ketjut tule Suomeen ja perusta kiskaa Selloon? :D Cafe Picnic ja Robert's Coffee myy säälittäviä wannabesmoothieita, jotka on valmiina tiskissä. Ne on lähinnä vähän paksumpia tuoremehuja. Oikea smoothie tehdään tilauksesta ja se on jäinen! Vaan kerronpa yllättävän hyvin pidetyn salaisuuden: Arnoldin donitsista saa kunnon smoothien. En edes uskaltanut toivoa moista, kun siellä on ne donitsit niin tyrkyllä, mutta jos vain kykenee skippaamaan upporasvassa paistetut sokeririnkulat niin jo aukeaa smoothietaivas :)

Kotona mä teen smoothiet kahdelle tällä reseptillä:
2 banaania
1 Erkku
loraus maitoa
liraus sitruunamehua
200g mustikoita
330g mansikoita (eli 1/3 kilon pussista, ei se muuten niin tarkkaa olis)

Mun mielestä ton tekemisessä on aika iso vaiva. Ekaks pitää olla kaikki noi aineet kaapissa. Sit pitää kikkailla marjojen kanssa, että ne sulais just sopivasti, muttei liikaa. Suoraan pakastimesta ne on niin jäässä, ettei blenderi jaksa pyörittää. Ja sit pitää kasata ja purkaa ja tiskata se blenderi. Alkuaikoina vaiva tuntui vielä suuremmalta, kun en vielä muistanut kunnolla, miten paljon mitäkin pitää laittaa ja kuinka paljon marjoja pitää sulattaa. Kävi joskus niinkin, että blenderiin kasautui yksi iso jääpaakku, jota sitten sulateltiin.
Nyt kun toi yksi resepti on sentään hallussa, on aika iso kynnys kokeilla mitään uutta. Ja kun vielä tuo siippa on sen verran ronkeli, ettei ole helppoa löytää uusia reseptejä, jotka se kelpuuttaa.

Bongasin pakastealtaasta tämmöset ja nakkasin kärryyn sen enempää pohtimatta:


Taitaa olla aika uusi tuote, kun ei netistä löyty juuri mitään kuviakaan. Valmistajan sivut sentään löysin.
Yhdessä paketissa on alle 400g eli paljon vähemmän kuin mun normaalisti käyttämä marjamäärä ja se on vielä jaettu kolmeen annospussiin. Eli pientä pakkausmateriaalin tuhlausta ;)

Sunset mix: 55% strawberry, 20% banana,15 % pineapple, 10 % blueberry, 15g ginger + 1g mint leaves
Tropic mix: 25 % honey melon, 25% mango, 25% mandarin, 25% pineapple

Nyt kun katson tarkemmin noita sisälmyksiä niin ehkä toi eka on niin lähellä mun omaa reseptiä, ettei sitä kannata ostaa toiste...en kyl ole vielä maistanut. Toinen sen sijaan on varsin potentiaalinen pakastimen vakiovaruste. Sitä maistoin, rahkalla ja maidolla ryyditettynä, enkä omppumehulla, kuten ohjeessa käsketään. Ahneena hampsin kaiken itse, eikä sitä tullutkaan kuin vähän enemmän kuin meidän smoothielasiin mahtuu. Eli jos tuosta pitäis saada kahden hengen annos aikaiseksi niin tarvii kehitellä aika paljon lisää jatketta... Ärsyttävän pieni paketti! Hintaa oli kuitenkin yli 2e, lähemmäs 3, joten ei mielellään kahta pakettia kerralla laittais...

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kivusta nautintoon


Jostain kumman syystä toi biisi soi nyt päässä... Tänään oli ekaa jalkatreeniä loman jälkeen. Päätin etukäteen, että mun on jaksettava yhteensä 100 askelta (50 per jalka) askelkyykkykävelyä, koska sen olisin jaksanut ennen lomaakin. Nyt en tod olis jaksanut, ellen olis päättänyt niin ja silkalla sisulla taistellut poltteen läpi :)
En kuitenkaan tehnyt kaikkia putkeen vaan kolmessa osassa, 40+32+28. Siinähän sitä olis tavoitetta, venyttää ekaa sarjaa aina vain pidemmäksi, kunnes lopulta menee satanen putkeen!

Lomakilot

Olen puntaroinut nyt neljänä aamuna ja tulos on ollut vakaa 85kg. Tammikuussa olen kirjoitellut mm. seuraavasti:
6.1. Viimeksi kävin puntarissa joulukuun 9. ja 10. päivä: tulosten keskiarvo 84,6kg. Nyt ollaan Loppiaisessa ja on aika tehdä tiliä joulun ja uudenvuoden sikailuista: 85,7kg.
25.1. Onneks meillä on lyhyt kihlaus ja pientäkin pienemmät häät, kun näköjään sillä verukkeella voi nyt syödä herkkuja aina, kun mieli tekee.
31.1. mulla on ollut tämmönen morsianmassakausi - ei pitäis ainakaan olla mahdotonta päästä tästä hoikemmaksi ja pysyäkin siellä


Sanomattakin on selvää, että lomalla ei murkinoita murehdittu vaan maisteltiin kaikkia eteentulevia ameriikanherkkuja hyvällä halulla. Miksi siis en ole lihonut? Koen syöneeni todella paljon lomaa edeltäneet kaksi viikkoa plus lomalla vietetyt kaksi viikkoa. Kyllä siinä ajassa jo voi todellista lihomista tapahtua. 


Kiinnostavampi kysymys on kuitenkin tämä: Miksi en laihdu arkena kotona, vaikka koen syöväni todella terveellisesti ja mulla on nälkä aina ennen ruokaa? Lomallahan ei läheskään aina ehtinyt tulla nälkä. Onko todellakin niin, että se callemäärä, jolla paino pysyy muuttumattomana, on todella "leveä kaista" eikä mikään yksittäinen lukema? Siis vähän kärjistäen, mun paino ei muutu, jos syön mitä tahansa 2000-3000 callen väliltä. Muutos alkaa vasta, kun mennään tuon kaistan alle tai yli.