Sivut

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Nakit nakuna

Puolisattumalta olen päätynyt luopumaan salihanskojen käytöstä. Ensin joku vähän kuittaili, ettei voimanaiset käytä hanskoja. Sitten sain uudet hanskat, jotka ei istu täydellisesti mun käteen. Sitten halusin juosta matolla intervalleja treenien välissä ilman hiostavia hanskoja. Ja yhtäkkiä olenkin ollut jo useamman viikon nakit nakuna salilla ja se on hirveen helppoo ja näppärää, kun on yksi tavara vähemmän puljattavana! Eikä mulla ole kämmenten nahka kipeytynyt yhtään, eikä tullut lisää kovettumia, eikä mitään. Joko treenaan niin nössösti, etten tarvii hanskoja, tai ehkä mun hanskat on aina istuneet sen verran huonosti, ettei niistä ole ollut mitään iloa. Koska kyllä mulla aina on vähän pientä kovettumaa kämmenissä ollut ;)

Tein eilen 5 sarjaa miesten punnerruksia, jokaisessa 7 toistoa. Ekassa sarjassa nyt ainakin olis mennyt 1-2 toistoa enemmänkin, mutta vikoissa sarjoissa ei. Eli toi oli aika maksimaalinen suoritus tällä hetkellä. Aika tylsää, kun kuitenkin muistan viime tai toissakesänä vedelleeni 12 toiston sarjoja suht köykäseen lenkkeilyn kylkiäisenä. Vaan pitää muistaa takana oleva pitkä olkapään kuntoutus (jo yli 20 viikkoa!) sekä huomioida poikkeuksellisen huonot yöunet ja väymysmaksimus, joka melkein sai mut luopumaan koko treenistä. Lopulta päätin mennä ja tehdä sen verran kuin jaksan ja huvittaa. Pidin itselleni seuraavanlaisen läksytyksen: Jokaisella treenikerralla ei tarvitse tehdä tasan samaa settiä, eikä aina tarvii jaksaa vähän enemmän kuin viimeksi. Joskus väsyttää ja silloin voi tehdä kevyemmin. Joskus on tosi vahva ja hyvä päivä ja silloin voi tehdä täysillä ja kokeilla maksimeja. Useimmiten on sellasta perustreeniä, jossa myöskin voimat vähän vaihtelee päivän mukaan. Perustreeneissäkin olis hyvä vaihdella liikkeitä, järjestystä, painoja, toistoja ja sarjoja. Mä liian helposti päätän, että joku tietty setti on se "täydellinen treeni" ja teen aina sitä samaa ;)

Tuli eteen tämmönen: 3 Tips On How To Increase Your Bench Press
Mitähän toi tucking your elbows ihan tarkalleen ottaen tarkoittaa? Kuinka paljon niitä pitää vetää vartalon lähelle? Kuinka paljon ne saa harottaa sivuille? Missä menee raja kapean penkin ja tän tekniikan välillä? Pitää pyytää siippaa tarkkailemaan sitten, kun uskallan taas penkata, etten tavalliseen tapaani vedä överiksi!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Takaisku!

Mun leuanvetotanko ei sovi tän uuden kämpän ovenkarmeihin :(
Eilen kaivoin tangon ekaa kertaa esiin muuton jälkeen ja pettymys oli suuri. Jos ei se nyt passaa niin ei se passaa ens viikollakaan. Tarkoitus olis kuitenkin asua tässä vuosikausia, ellei käy jotain odottamatonta, mikä taas olis niin odottamatonta, ettei sen takia kannata tollasta isoa rotiskoa nurkissa hillota...
Haluisko joku adoptoida sen? Se on tämmönen Iron Gym.
Nihkee homma, mun pitää nyt alkaa kehdata vedellä leukoja julkisella paikalla, kääk! Salilla, pururadalla, duunin salilla, leikkipuistossa, onhan noita paikkoja, mutta missään se ei ole yhtä helppoa ja privaattia kuin kotona venyttelyjen tai kotitöiden lomassa. Ja jos tarvii apukuminauhaa niin pitää muistaa ottaa se mukaan ja puljata sen kanssa ja kehdata käyttää sitä. Rankkaa. Aika näyttää, tuleeko tehtyä.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Miksi me syömme liikaa?

Se ei ole ihan yksinkertainen asia, sanoo lihavuustutkija Pietiläinen.
”Suurimmalla osalla lihavista ei ole mitään erityistä syytä. Heitä ei ole erityisesti potkittu päähän lapsena, he eivät ole lohtusyöjiä, eivät erityisesti syömishäiriöisiä eivätkä erityisesti ahmi.”
Suurimmalla osalla ylipaino on vain tapahtunut. Lihominen on pirullisen helppoa. Jos syö joka päivä banaanin verran enemmän kuin tarvitsee, on vuoden päästä 2–3 kiloa painavampi.
Syytä löytyy myös biologiasta. Ihminen lihoo helposti, koska pystyy elämään vähällä ruoalla. Ihmislaji on energiatehokas.
”Sata vuotta sitten ruokaa oli vähän tarjolla ja sen eteen täytyi tehdä älyttömästi töitä. Jos siihen olisi kulunut paljon energiaa, eivät ihmiset olisi selvinneet. He eivät olisi siittäneet jälkeläisiä, eikä me oltaisi täällä.”
Mutta ihmiset selvisivät. Kuokkivat peltonsa pettuleipää syöden. Kituivat sitkeästi läpi nälkävuosien. Ja nyt maailmaan on sitten jalostunut porukka, joka selviäisi kymmeniä kertoja vähemmällä ruokamäärällä kuin on tarjolla.
”Ihmiskeho ei havaitse, ettei se tarvitse näin paljon ruokaa.”
Yltäkylläisessä maailmassa itsen kontrollointi ja painon hallinta sitten vain on joillekin helpompaa. Joillekin se on todella vaikeaa.
Lainattu täältä: http://nyt.fi/20130322-viidessae-vuodessa-58-kiloa-lisaeae-todella-lihava-vihaa-sovituskopin-peiliae

Osuu tosi hyvin yksiin mun ajatusten kanssa. Läskiepidemian syynä ei ole rasva tai hiilihydraatti vaan evoluutio.

Toinen pointti, jota olen miettinyt: Mahtaako ihminen lopulta omalle painolleen kovinkaan paljon?
Paino itsessään ei ole ihmisen sisäsyntyinen ominaisuus - siihen voi kyllä omalla toiminnallaan vaikuttaa. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä "ruokahalu" tai "nälän määrä" tai "syömisestä tykkääminen" on sellainen sisäsyntyinen ominaisuus, joka ei muutu. Mulla on hyvä ruokahalu, aina nälkä ja tykkään syödä, joten mä joutuisin tekemään paljon töitä sen eteen, että söisin vähemmän ja laihtuisin. Ja sitä työtä pitäis tehdä jatkuvasti koko loppuelämän, jotta myös pysyisin laihana. Se tuskin olis vaivan arvoista. Turha taistella tuulimyllyjä vastaan.

Täällä esimerkkejä siitä, mitä tarkoitan sanoilla "ruokahalu" tai "nälän määrä" tai "syömisestä tykkääminen": http://www.projectmama.info/2013/03/ohukainen-ja-ohukainen.html



perjantai 22. maaliskuuta 2013

Halpa & Mauton?

Ei se mitään. Ostin silti. Pieni perjantai-illan retail therapy :)
Ja taidokasta itsensä peilistä kuvaamista ja järkyttäviä ilmeitä!

Ekana sovituksessa vihreä toppi ja valkoinen paitanen sekä boyfriend fit farkut:


Tokana samat paidat eri väreissä - harmi, ettei tuosta tummasta pahemmin näy läpi:


Vielä yksi väriyhdistelmä, jalassa omat farkut. Looking good!


Lopulta ostin molemmat alustopit ja valkoisen päällipaidan, koska se on niin paljon kesäisempi - kesä tulee vaikka väkisin, jos kaikki ostaa paljon kesävaatteita :D Toivottavasti ens kesänäkin toimiston ilmastointi pykii sen verran, että noin ohuessa paidassa tarkenee!
Boyfriendit kokoa 31/32 oli todella omituisen tuntuiset ja istui mun jalkaan aivan uskomattoman huonosti. Vyötärö oli sopiva ja reidetkin mahtui ihan ookoo, mutta haaroihin jäi sellanen munapussi, josta näki selvästi, ettei näitä ole tarkoitettu näin tiukiksi. Bootcutteihin tottuneille kintuille kapenevat lahkeet oli melkosen hämärän tuntuiset ja ne myös näytti oudolta - alakroppa näytti tavallista pienemmältä yläkroppaan verrattuna, jota peilin kautta otettu omakuva vielä korostaa.
Kokeilin myös chinos mallisia kesähousuja kokoa 44 ja niissäkin vyötärö oli sopiva, mutta lahkeet koko matkalta aivan väärän näköiset. Chinos on sellanen väljä malli, että koivet kyllä mahtui sisuksiin, mutta näytti ihan pöljältä, kun niiden kuuluis olla tosi väljät ja mulle ne oli melko tiukat koko matkalta reisistä nilkkoihin saakka.
Kaikenkaikkiaan käsittämättömiä noi vaatteiden mitoitukset. Housut on tehty vain täysin omenavartaloisille, enkä mä löydä koko kaupasta yhtään mun reisille sopivaa pöksyä. Sport-malliston paidat näköjään sopii mulle ihan OK, vaikka mä oon ilmiselvästi yläkroppapainotteinen kaappi. Luulis nyt paitojenkin olevan liian pieniä, kun kerta housutkin on.

Ei ehdi, ei muista, ei jaksa

Kun on vähän kaikkee niin jää blogi päivittämättä ja sit iskee huono omatunto. 
Onko järkee? 
No ei oo. Tän kirjottamisenhan pitää olla kiva harrastus, eikä mikään päivittäinen velvollisuus!
Yhteenveto tästä viikosta: Päänsärky, jumitus, treenikipu, hieronta, pitkä työpäivä, huonot yöunet, vatsa sekaisin, väsymys, laiskotus, houkutteleva hömppäkirja, kivuttomia miesten punnerruksia, spinningtreeni ja tämmönen video:


Ei näytä tyttö läheskään niin vahvalta kuin on. Valitettavasti aina tulee mieleen kysymys, onko naturaali?
"Epäreiluna" etuna hänellä on ainakin taipuisa selkä. Jos saa selän noin sairaan korkealle kaarelle niin tankoa tarvii nostaa paaaljon lyhyempi matka, jolloin suoritus on tietty kevyempi. Mun tönkköselällä saan nostaa varmaan kolme kertaa pidemmän matkan - vaan enpä silti uskaltaisi väittää jaksavani noilla painoilla edes tollasta lyhyttä nostoa ;)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Hyvä päänsärkyresepti

Treenaa lauantai-iltana yläselkää, hauiksia ja vatsaa.
Tee sunnuntaiaamuna mave, askelkyykky ja kyljet.
Käytä loppupäivä lähinnä lamppujen joogaamiseen kattoon.
Viimeistään maanantaiaamuna saat kokea oikein mojovan jännityspäänsäryn - tai jos olet onnekas, heräät siihen jo yöllä!
Onneks mulla on täysin sattumalta huomiselle varattuna hieronta. Tänään olis vielä yläselän lihakset liian hellänä, enkä tiedä olisko se ollut kivaa tän paluuta tekevän päänsäryn kannaltakaan vielä tänään...

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Hapoilla ja nyrjähdyksissä

Ai luulitteko, että mä oon täällä purkanut laatikoita niin ahkerasti, etten ole ehtinyt edes blogauttaa?
Hah, yhtään laatikkoa en purkanut torstaina, koska tulin vasta kymmenen aikaan kotiin asiakatilaisuudesta, enkä perjantaina, koska tultiin vasta kymmenen aikaan kotiin Alegriasta. Show oli tosi hieno - jälleen oli hengitys hapoilla sirkusurheilijoiden ihailusta ja silmämunat nyrjähti käärmenaisten katselusta! Vähän treenimotivaatiota tälle päivälle ;)
Käsilläseisojamiehen väriseviä lihaksia ihaillessani tulin ajatelleeksi, että mä ihan selvästi ihailen enemmän suorituskykyä kuin ulkonäköä. Kisakireä bodari on ihan kunnioitettava urheilija, mutta vielä enemmän kunnioitan kireää käsilläseisojaa, joka osaa huimia kehonhallintatemppuja. Teksi mieli itsekin tehdä jotain suoritusta, eikä vaan nostella puntteja nostelemisen vuoksi...
Jostain hullusta syystä pojat sopi, että tänään mennään salille vasta klo 20. Kova homma koittaa pysyä virkeenä sinne asti. Saatoin kyllä jo sammua vartin power napille kolmen jälkeen ;) Äsken sain purettua neljä laatikkoa kenkiä ja vaatteita, lähinnä kesä-sellaisia, jotka ei valitettavasti ole nyt aktiivikäytössä. Jouluna niitä pakatessa heivattin jo jotain uffille ja nyt taitaa olla mieli kypsä heivaamaan pari lisää. Silloinhan vaate on helppo hävittää, jos sitä ei tahtois käyttää, vaikka se mahtuis päällekin. Liian pieniä, mutta kivoja! vaatteita puolestaan tulee hillottua kaapissa melko turhaan siltä varalta, että ne joskus vielä mahtuis. Jos olis kyse parista kilosta niin ehkä joo, mutta näiden kahden takin tapauksessa olis kyse 10-15 kilosta, jota en ihan äkkiä usko laihtuvani ennen kuin menevät pois muodista mokomat ;)
Loppuun vielä päivän Omegawave puffi: Tietokone-lehden juttu Messi välttää loukkaantumiset suomalaisyrityksen järjestelmällä