Se ei ole ihan yksinkertainen asia, sanoo lihavuustutkija Pietiläinen.
”Suurimmalla osalla lihavista ei ole mitään erityistä syytä. Heitä ei ole erityisesti potkittu päähän lapsena, he eivät ole lohtusyöjiä, eivät erityisesti syömishäiriöisiä eivätkä erityisesti ahmi.”
Suurimmalla osalla ylipaino on vain tapahtunut. Lihominen on pirullisen helppoa. Jos syö joka päivä banaanin verran enemmän kuin tarvitsee, on vuoden päästä 2–3 kiloa painavampi.
Syytä löytyy myös biologiasta. Ihminen lihoo helposti, koska pystyy elämään vähällä ruoalla. Ihmislaji on energiatehokas.
”Sata vuotta sitten ruokaa oli vähän tarjolla ja sen eteen täytyi tehdä älyttömästi töitä. Jos siihen olisi kulunut paljon energiaa, eivät ihmiset olisi selvinneet. He eivät olisi siittäneet jälkeläisiä, eikä me oltaisi täällä.”
Mutta ihmiset selvisivät. Kuokkivat peltonsa pettuleipää syöden. Kituivat sitkeästi läpi nälkävuosien. Ja nyt maailmaan on sitten jalostunut porukka, joka selviäisi kymmeniä kertoja vähemmällä ruokamäärällä kuin on tarjolla.
”Ihmiskeho ei havaitse, ettei se tarvitse näin paljon ruokaa.”
Yltäkylläisessä maailmassa itsen kontrollointi ja painon hallinta sitten vain on joillekin helpompaa. Joillekin se on todella vaikeaa.
Lainattu täältä: http://nyt.fi/20130322-viidessae-vuodessa-58-kiloa-lisaeae-todella-lihava-vihaa-sovituskopin-peiliae
Osuu tosi hyvin yksiin mun ajatusten kanssa. Läskiepidemian syynä ei ole rasva tai hiilihydraatti vaan evoluutio.
Osuu tosi hyvin yksiin mun ajatusten kanssa. Läskiepidemian syynä ei ole rasva tai hiilihydraatti vaan evoluutio.
Toinen pointti, jota olen miettinyt: Mahtaako ihminen lopulta omalle painolleen kovinkaan paljon?
Paino itsessään ei ole ihmisen sisäsyntyinen ominaisuus - siihen voi kyllä omalla toiminnallaan vaikuttaa. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä "ruokahalu" tai "nälän määrä" tai "syömisestä tykkääminen" on sellainen sisäsyntyinen ominaisuus, joka ei muutu. Mulla on hyvä ruokahalu, aina nälkä ja tykkään syödä, joten mä joutuisin tekemään paljon töitä sen eteen, että söisin vähemmän ja laihtuisin. Ja sitä työtä pitäis tehdä jatkuvasti koko loppuelämän, jotta myös pysyisin laihana. Se tuskin olis vaivan arvoista. Turha taistella tuulimyllyjä vastaan.
Täällä esimerkkejä siitä, mitä tarkoitan sanoilla "ruokahalu" tai "nälän määrä" tai "syömisestä tykkääminen": http://www.projectmama.info/2013/03/ohukainen-ja-ohukainen.html

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti