Sivut

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kaakkua kansalle



Tamminiementien kahvila tuotti viime viikolla niin ison pettymyksen, että sinne en enää mene. Sen sijaan Kaisan Cafe Tapiolassa on takuuvarma valinta. Porkkanakakku ja feta-pinattipiiras irtos hintaan 5,30€. Kyllä, luit oikein, poskettoman halpaa verrattuna Tamminiementien 18,50 euroon!
Porkkanakakkupala oli iso ja riittävän makea - neuvoisin jopa makealle herkkiä valitsemaan jonkin muun kakun ;)
Feta-pinaattipiiras oli oikein maukas, mutta pala oli vähän pieni mun makuun - alle puolet Tamminiementien vastaavasta. Laatu korvaa määrän jossain tapauksissa, mutta isompaan nälkään tarvitaan kyllä sitä määrääkin.
Kaisalle plussaa valikoimasta - vitriini oli täynnä runsaudenpulaksi asti vielä tuntia ennen sulkemisaikaa. Tamminiementien valikoima oli melko huono, vaikka kahvila oli auki vielä tuntikausia. Mulle henk. koht. pieni valikoima on melkein enemmän positiivinen asia, koska valitseminen on helpompaa ;)
Kaisalle miinusta aukioloajoista - menee sulki klo 18 ja kesäperjantaisin jo klo 15.
Tamminiementielle plussaa siitä, että ympäristössä oli kivaa kuvattavaa - Kaisan retkeltä ei muita kuvia ole. Tää oli tässä.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kesäloman saldo

Meillä oli kolmen viikon kesäloma, eli 23 päivää vapaata putkeen. Siihen mahtui:
9 * golf
4 * sali
3 * lenkki
2 * Stadikalle pyöräily ja vesijuoksu
1 * sulkapallo
4 * koko päivän laiskottelu
2 * parvekehommia sen verran ahkerasti, että lasken sen jo mainitsemisen arvoiseksi fyysiseksi aktiivisuudeksi.

Yhteensä siis 19* sporttia, 2* fyysistä työtä ja 4 päivää laiskottelua. 19+2+4 = 25 eli kahtena lomapäivänä ehdittiin tehdä kaksi asiaa saman päivän aikana. Ne olivat sali+sulkapallo sekä sali+parvekehommat. Me oltiin siipan kanssa molemmat aika tööt parvekehommista, mutta salille oli pakko jaksaa mennä, kun oli etukäteen sovittu kaverin kanssa. Yllättävän hyvin siellä sitten kuitenkin jaksoi, kun treenasi eri lihaksia kuin oli työssä käyttänyt. Eli siksi siis lasken sen kahdeksi "suoritukseksi" :)
Kyllä lomalla oli ihanaa, kun sai käyttää lihaksia työn tekoon :) Nyt sitä vaan kökitään toimistolla ja lihakset jumittaa ainoastaan puutumuksesta ja käytön puutteesta! Kävin tänään hierojalla, kun ajattelin kropan kaipaavan huoltoa sporttiloman jälkeen. Yllättäen kaikki paikat oli paremmassa kunnossa kuin koskaan! Edes pohkeisiin ei sattunut möyhennys. Katson tämän täysin todistukseksi siitä, että se on toimistotyö, mikä saa kropan kolottamaan, eikä suinkaan urheilu :)

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Ulkotreeni

Kesä on vain kerran vuodessa, mutta muita vuodenaikoja on kolme, joten nyt pitää olla ulkona niin paljon kuin ehtii. Tänään tein randomtreenin urheilupuiston ulkolaitteilla ja päälle kevyen pikku lenkin. On vähän jalat tukossa eilisestä pyöräilystä ;)
Tää on ollut kesä mun makuuni - sopivan lämmin, muttei liian kuuma. En tykkää helleaalloista, kun sillon on yölläkin niin kuuma, ettei saa nukuttua. Nyt on öisin ollut ihan ookoo viileetä ja päivällä kuitenkin hätyytelty hellerajaa mukavasti. Mun puolesta riittäis, jos Suomessa olis vain kolme vuodenaikaa: kesäkuu, heinäkuu ja elokuu. Tuohonkin mahtuu jo säätä jos jonkinlaista eli vaihtelua tulis ihan riittävästi, eikä mitään muuta tarvittais :D

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Polkasu ja pulahdus

Poljin pyörällä porukoitten mökille Kirkkonummelle ja pulahdin ekaa kertaa tänä vuonna luonnonvesiin :)

Menomatka:

Kotimatka:

Yllättävän lähelle sama aika matkaan molempiin suuntiin, vaikka siinä oli pari muuttujaa:
Menomatkalla kuumempi, kotimatkalla viileempi.
Menomatkalla tuoreet jalat, kotimatkalla jo väsyneemmät.
Menomatkalla enemmän liikennettä, kotimatkalla jo osa liikennevaloista pois päältä.
Kai ne sitten kumosi toisensa. Ihan kiva saldo, melkein 48km ja melkein 3h. Hyvin jaksoin, vaikka tän kesän pisin pyöräily on tätä ennen ollut yhteen putkeen 10km Stadikalle ja koko päivänä 23km töihin-Stadikalle-kotiin. Huomenna sitten selviää, kuinka pahasti on äässi ruvella ;)

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Roikkujia



Oletteko huomanneet, että jos ajaa tasan nopeusrajoituksen mukaan, taakse ilmestyy aina joku roikkumaan? Todella iso osa suomalaisista tuntuu ajavan aina kympin yli! Ennen tais olla niin, ettei siitä vielä rapsahtanut sakkoja, mutta viime aikoina on peloteltu, että linja on tiukentunut. Mulla ei todellakaan ole mitään kiinnostusta maksaa turhia sakkoja, joten koitan pysyä max vitosen yli rajoituksen.

Hurraa, Nurmijärvi Golfin joutsenten poikaset on edelleen kaikki neljä hyvässä kunnossa :)


torstai 25. heinäkuuta 2013

Ruma kakku, hyvä kakku

Mä poljen aina töistä Stadikalle ihan Tamminiementien kahvilan ohi ja tänään päätin poiketa siellä herkuttelemassa. Sainpahan senkin sitten out of my system, eikä tarvii toiste mennä. Mun kokemuksen mukaan ruma kakku on hyvä kakku, mutta nää tuotti pienoisen pettymyksen. Kyllähän ne nälkäisenä ihan ookoo hyvältä maistui, muttei ollut hintansa väärti: suolainen piirakka 11€ ja kakkupala 7,50€. Kahvia en ottanut, kun olisin halunnut vain ihan pienen kupin, mutta hinnoittelu oli: juo niin paljon kuin jaksat 5 eurolla.

Feta-pinaattipiiras & suklaakakku
Mä oon sellanen dokumentaarinen kuvaaja, enkä paljon välitä teknisestä laadusta tai taiteellisuudesta. Mulle tärkeintä on, että kuva esittää jotain kivaa asiaa, siihen liittyy tarina tai se toimii muistin virkistyksenä kivoista kokemuksista. Siippa pyöritteli silmiään näille mun hienoille kuville ja totesi, että mulla on aina kohde keskellä kuvaa ihan kuin se olis jotenkin paha juttu :D

Kukkero

Romanttinen miljöö

Hikinen pöräilija istui yksin taivasalla, muut asiakkaat terassilla

Whomping willow?

Piilopaikka puiden keskellä

Hevostaidetta suljetun taidemuseon pihassa

Pikkunen puu 

Budjettimatkailijalle: sadevettä

Vähän suurempi takiainen vai jotain ihan muuta?

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Hyvät hauikset

Eilen salilla tein räpiköinti-leuanvetoja, soutuliikettä yläselälle ja hauiskääntöjä 3*12 toistoa 12,5 kilolla ja siinä sain harvinaisen hyvän tuntuman. Jostain syystä mulla on usein vähän vaikeuksia saada tuntumaa hauiksiin, eikä ne myöskään kovin usein tule kipeiksi seuraavana päivänä. Ehkä mä en vaan osaa keskittää liikettä tai ehkä mun hauikset on vaan niin vahvat :D
Oli miten oli, eilisestä hyvästä tuntumasta huolimatta hauberströmit oli tänään ihan kuin mitään ei olis tehtykään. Siipan sisko oli meillä kylässä ja kysyi ihan viattomasti, jaksanko mä nostaa siipan hauistankoa, jolla on painoa 37 kiloa. Pakkohan sitä oli kokeilla ja vastaus on kyllä, jaksan. Tein sillä sit ihan 4*8 sarjat, kun pääsin vauhtiin. Myönnän kyllä sarjojen vikoissa toistoissa olleen pientä heijausta, jota ekoissa ei todellakaan ollut. Tangolla tehdessä mä en myöskään saa käsiä kauheen suoraksi, vaikka tekisin ihan pienelläkin painolla, mikä saattaa tehdä liikkeestä vajaan näköisen, tai sitten ei...en ihan varmaks tiedä, kuinka suoraksi muut saa kädet tangolla kääntäessä. Käppäreillä päästän aina kyynärpään ihan lukkoon asti suoraksi ja käden rennoksi sivulle, ettei ainakaan kukaan voi valittaa vajaasta liikeradasta ;)

Kivat illanviettotarvikkeet: 37kg rautaa, nojatuoli, läppäri ja Pörrö Pesukarhu

Päivin innostamana koitin saada kuvankin mun hyvästä hauiksesta. Testasin kaikki kämpän peilit, mutta mistään ei tullut kovin kummosta lopputulosta. Sitä voi kukin tykönään miettiä, oliko vika valaistuksessa, kännykamerassa vai lihaksen päälle pesiytyneessä rasvakerroksessa ;)

Hyvä hauis, huono kuva

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Insinööri kuntosalilla

Kysymys:
Jos insinööri menee kuntosalille tiistaina 23.7. klo 19:30 ja salilla on muita treenaajia X kappaletta niin kuinka paljon samalla salilla on treenaajia tiistaina 26.11. klo 19:30?

Vastaus:
Vähintään 3X.

Vai mitä mieltä olette? Nythän on se hiljaisista hiljaisin kausi saleilla, mutta marraskuussa kaikki on jo siirtyneet terasseilta ja lenkkipoluita sisäliikunnan pariin, joten salit on täynnä.
Mutta entä jos jo X henkeä on salin kokoon nähden paljon? Niin paljon, että se olis sopiva määrä marraskuulle, eikä heinäkuulle! Pitääkö vaihtaa salia? Kallimpaan ja kauempana olevaan, joka ei voi olla paljon parempikaan, kun nykyinenkin on tosi hyvä... Vai uskaltaako toivoa, että just toi meidän sali on se poikkeus, joka vahvistaa säännön, eikä siellä väki lisäännykään talven tullen?

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Penaa ja sulkista

Mä näen sieluni silmin jotain tämmöstä, kun ajattelen oman painoni nostamista penkistä :D


Tänään en kyllä olis päässyt lähellekään omaa painoa, kun 70 kiloakin tuntui niin raskaalta. Ykkösiä sain sillä omin voimin ja kakkosessa joutui jo siippa jeesimään. Tiedä sitten, miten paljon vaikutusta oli sillä, että ennen salia käytiin lätkimässä sulkapalloa tunnin verran. Siipalla on ollut joku ihme hinku päästä juoksuttamaan mua sulkapallokentällä ja nyt sen toive toteutui. Mähän olen niin paljon huonompi, ettei me voida ollenkaan pelata yhdessä. Siippa lähinnä seisoi paikoillaan ja sijoitteli palloa eri puolille kenttää ja mä juoksin perässä. Mun taidot ei riitä juurikaan sijoittelemaan niitä palautuksia vaan olen ihan tyytyväinen, jos saan pallon verkon yli. Voimasta ei ainakaan jää kiinni :D

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Pystäristä ponnariin vuodessa

20.7.2012 oli perjantai ja meillä alkoi kesäloma ja sen kunniaksi tehtiin kuvausretki Malminkartanonhuipulle.


Tänään on perjantai 19.7.2013 ja tavallaan kesäloman vika päivä, koska huomenna on viikonloppu, ja mun oli pakko räpsästä kännykuva siitä, miten paljon tukka on kasvanut vuodessa:


Ei se ihan vielä kunnolla ponnarilla pysy vaan on pakko laittaa tolleen kahteen osaan, mutta tosi pitkä se on jo kuitenkin. Kasvatuksessa en erityisemmin koittanut optimoida kasvunopeutta - kävin kampaajalla 6-8 viikon välein siistimässä pehkoa, sillä en halunnut kärsiä kasvatusurakasta ja jatkuvasta bad hair daysta :)
Pakko sanoa, että ammattitaitoisen kampaajan kanssa tukan kasvattaminen ei ollut yhtään paha rasti. Onhan noita kivoja tyylejä kaikissa eri pituuksissa, joten tukan sai lähes aina leikattua silleen, että se näytti "oikealta kampaukselta" eikä joltain kasvatuksen välivaiheelta. Toista se oli sillon nuorena, kun äiti leikkas mun tukkaa, eikä osannut ihan niin hyvin soveltaa ;)

Salilla saparot on ihan ässä kampaus, koska penkissä ponnari on tosi pahasti tiellä. Toistaiseksi joudun vielä tekemään erilliset yläsaparot ja alasaparot, koska tukka ei ylety muuten. Salilla on myös hauskaa olla Peppi-Katti: vahva, saparopäinen ja isokenkäinen :D Eilen laitoin oikein meikkiä ja siippa otti hienon saparokuvan:


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kreisi-reisi

Pakko palata eiliseen vielä sen verran, että sovitin äsken yksiä farkkuja, jotka ostin Jenkeistä lomalla viime vuoden helmikuussa. Silloinkin oli pari lomakiloa kadonnut ja ne tuli heti kotona takas, eikä farkut ole sopineet päälle päivääkään kotona. No, nyt ne taas sopis, mutta eihän kesällä tarvii farkkuja. Kunpa ne mahtuis vielä syksylläkin! Ei kannata kovin pahasti pettyä, jos niin käy ;)
Mittanauhaa pyörittelin myöskin ja lopputulos oli se, että vyötärön kapein kohta ei ole pienentynyt, mutta vasen reisi on 2cm ja oikea 3cm pienempi kuin helmikuussa, jolloin kumpikin oli huimat 68cm! Tämä sopii paremmin kuin hyvin mulle, sillä housujen istuvuuden kannalta reisien pieneneminen on erittäin tervetullutta. Ehkä mun ei pitäis kyykätä talvellakaan vaan jatkaa runsasta aerobista harjoittelua koiville...
Eilen salilla tehtiin penaa ja pelottavan raskaalta tuntui 60kg. Toisaalta tässä on tehty kotihommia ja punnerruksia ja huidottu golfmailoilla sen verran, että siinä voi olla syy terävimmän voiman taittumiseen. Ei pidä panikoida vaan odottaa ja katsoa tilannetta, kun pääsen taas toimistolle lepäämään ;)


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Lomakilot

Kolmas lomaviikko on tässä aluillaan ja mä kävin aamulla puntarissa. Tuttuun tapaan mulle on taas kertynyt epätyypillisiä lomakiloja - miinusta rapiat kaksi kiloa. Mähän olisin ihan kohta normaalipainoinen, jos ei tarttis töissä käydä ;) Mikä siinä arjessa on niin erilaista, että sillon lihoo ja lomalla laihtuu?

1: Töissä istutaan toimistossa, mutta lomalla tehdään kaikkea aktiivista. Justhan siitä oli juttua, että mikään vapaa-ajan liikunta ei oikein tahdo riittää korvaamaan 8 tunnin töissä istumisen terveyshaittoja. Jos tää olis tärkein syy mun lomakiloihin niin sit oon aika hampaaton tän ongelman edessä. Mä koitan tehdä hommia seisten sen verran kuin jaksan ja muistan, mutten kyllä aio vaihtaa toimistotyötä mihinkään fyysiseen (ja paljon huonommin palkattuun ;)

2: Ruokailu on erilaista. Lomalla syön mitä ja milloin sattuu, kun taas arkena syön selvästi säännöllisemmin ja terveellisemmin. Arkena kärsin nälästä paljon useammin kuin lomalla - toisaalta lomalla on niin mukavaa, ettei pieni nälkäkään tunnu niin suurelta kärsimykseltä kuin töissä ;) Mutta siis erot mun ruokailuissa selittäis paremmin plus- kuin miinuskiloja!

3: Arkena usein väsyttää, mutta lomalla tulee nukuttua riittävästi. Voisko tää olla se oikea syy? Väsymyshän tunnetusti sotkee nälänsäätelyä ihan kybällä! Tähän olis tosi vaikee saada muutosta, koska a) arkena ei ehdi ajoissa rauhoittumaan niin, että sais unta ajoissa. Eli vaikka mua periaatteessa väsyttää illalla ja mä meen sänkyyn makaamaan niin en saa unta, koska päässä pyörii vielä illan tapahtumat ja kroppakin on usein vielä hereillä salilla käynnin jälkeen. Eikä salille ehdi aikaisemmin, kun pitää käydä töissä ja kaupassa ja syödä ja antaa ruuan laskeutua ja milloin mitäkin. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Ja b) siippa tarvitsee vähemmän unta kuin mä ja mulla on suuria vaikeuksia mennä nukkumaan yksin aikaisemmin. Usein siitä tulee ääniä, kun siippa vielä puuhailee jotain ja mä tiedän, että se tulee kuitenkin kohta sänkyyn lukemaan ja mä herään, jos olen jo nukahtanut tai sitten sen lukeminen vaan häiritsee mua, enkä nukahda. Toki jos mä olisin itse jo ihan tosi väsy ja täysin valmis höyhensaarille niin siipan tekemiset ei pahemmin nukkumista estäis, mutta kun mulla tosiaan on jo itsekseni vaikeuksia saada unenpäästä kiinni iltaisin niin en kaipaisi mitään lisähäiriöitä... Pakko kuitenkin nyt vielä sanoa, että ei mulla arkena mitään massiivista univelkaa ole ja viikonloppuisin useimmiten saan unisaldot nollattua. Vajaan tunnin pidempiä hirsiä vetelen näin lomalla. Eli ei puhuta mistään pikkulasten äidin univeloista ;) Voikohan noin vähä edes vaikuttaa mitään?

Olisko jossain vielä joku muu mahdollinen selitys mystisiin lomamiinuskiloihin?

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Nivelet kovilla

Eihän sen pitäis minään yllätyksenä tulla, että jos reippaan ylipainon lisäksi kantaa yli 10-kiloista bägiä reppuselässä monta päivää, niin jossain se alkaa tuntua! Ja silti se tuli yllätyksenä, että kuusi kierrosta golfia kahteen viikkoon sai mun polvet kipeytymään ja vaivasenluut jomottamaan. Tai ihan pienet aluthan noi vasta on. En olis itse edes tajunnut, että mulla tosiaan on vaivasenluut, jollei yks jalkahoitaja olis sitä kertonut ja kysellyt, käytänkö paljon korkokenkiä. Ehkä kerran vuodessa juhlissa voin käyttää korkoja, enkä nuorempanakaan paljon sen enempää, kun eihän näihin kinttuihin mahdu kuin Eccot, miesten lenkkarit ja kanootit ;) Siinä mielessä siis aika epäreilua saada vaivasenluut, kun aina käytän mahdollisimman mukavia mummokenkiä!



Tänään käytiin Kotojärvellä golfaamassa ja mä vedin hienoa kantobägiäni kärryssä. Kantamisen keveys yllätti mut aiemmin tänä vuonna, kun se ei tuntunut paljon raskaammalta kuin kärryn vetäminen. Kantaessa kunto on vissiin noussut, koska nyt kärryn vetämisen keveys yllätti todella kovasti! Olis ihanaa kuulua siihen joukkoon nuoria ja hyväkuntoisia pelaajia, jotka kantaa bägiään, mutta mun nivelet saattaakin olla liian heikot :(

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Hauvapainia

Kävin tänään kummitädin synttäreillä ja oi onnea, siellä oli Retu-isännän seurana kaksi puudelia :)








lauantai 13. heinäkuuta 2013

Tieteellisen tarkasti koukuttavia herkkuja

Yks duunikaveri on kotoisin Kanadasta, joten facebookin kautta saa välillä seurata myös Kanadan uutisia. Tällä kertaa eteen tuli kiinnostava juttu siitä, miten ruokateollisuus tekee tieteellistä tutkimusta sen eteen, että herkut olis mahdollisimman addiktoivia: http://www.cbc.ca/news/health/story/2013/03/05/f-vp-crowe-food-addiction.html

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Valoahan tähän vuodenaikaan juuri tarvitaan...

Oho, aika rientää, kun on mukavaa :) ja yhtäkkiä edellisesta blogautuksesta on kulunut jo viisi päivää! Joku ehti varmaan jo luulla, että me on lähdetty reissuun, mutta ei. Mitä sitä turhaan minnekään lähtemään, kun täällä on täydellinen lomasää ja paaaljon tekemistä? Säästetään lomabudjetti talveksi ;)
On ehditty käydä salilla ja golffata Luukissa ja Gumbölessä ja mä oon käynyt Stadikalla ja lenkillä eli näköjään viisi urheilua viiteen päivään, hyvä hyvä. Lisäksi on juostu kaupoilla, mikä oli ehkä näistä kaikista raskain suoritus. Siipan bägin kantohihna meni poikki kesken kierroksen (onneks loppupuolella) ja piti hommata pikaseen uusi ennen seuraavaa kierrosta. Lisäksi ostettiin kaksi uutta lamppua:

Eteisen "päälampussa" riittää valotehoa 16 polttimon verran!

Eteisen "sivulampun" saa polttamaan pelkkiä väriledejä...

... tai valaisemaan kirkkaasti

Noitten kiinnittäminen kattoon oli jonkinlainen joogasuoritus myös. Voitte uskoa, että toi iso monsteri oli painava!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Häppähäärää

Tänään käytiin Hirvihaara Golfissa ja tottakai Häppä-Hirvi eli Häppis oli pakko ottaa mukaan :)


Häppis sai ajaakin

Häppiksellä oli Hirvilimua eväänä

Birdiepullolle ei tällä kertaa ollut käyttöä, mutta kierroksen jälkeen otettiin klubin terassilla Happy Joe siideri (ihan hyvää) ja klubin oma Golf Metsänhenki olut (kuulemma pahaa - duh, olut on)


Oli muuten melkosen jäynä kenttä. Väylät oli todella lyhyitä, mutta muuten vaikeita ja griinit todella hitaita, jopa häiritsevyyteen asti. Aloittelevalle ja/tai lyhytlyöntiselle pelaajalle helppo kenttä, mutta pitkälyöntiselle ja hyvälle pelaajalle vaikea. Lyönnin pitää olla tarkka ja taitava, että se osuu oikeaan kohtaan ja on mahikset tehdä par. Jos tyytyy suosiolla bogiin, pääsee paljon helpommalla ;)

P.S Tiedän kyllä, että Prongs on suomennettu Sarvihaaraksi, mutten silti voinut olla ajattelematta, että tää oli vähän Harry Potter kenttä... Sarvihaara, Hirvihaara, ei se nyt niin nökönuukaa ole :D

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Nestehukka

Kävin äsken lenkillä, ekaa kertaa nuhan ja juhannuksen jälkeen. Näköjään 16.6. olen viimeksi ehtinyt lenkille, kun on niin paljon kaikkea ollut :) Tässä lomalla on golffailtu ja laitettu parvekkeita, jotka molemmat on kevyttä, mutta pitkäkestoista rasitusta, joten ajattelin kunnon spurttien olevan sopivaa vaihtelua. Vaan ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua ylämäkispurteiksi mun ylämäkiähellystä! Neljä eri mäkeä pääsin ylös ja syke nousi joka kerta yli 180:n, joten siinä mielessä tavoite saavutettu. Jalkojen lihakset oli ihan väsyneet ja voimattomat eli selvästikin lihaksisto oli tänään heikoin lenkki, ei sydän ja keuhkot. Aika uskomatonta, että noin väsyneeksi tulee pelkästä golfista ja parvekkeiden laitosta! Hoidin homman silleen taktisesti, että joka välissä palasin leuanvetopaikalle vetämään pari leukaa ja muutaman punnerruksen. Ne sentään meni mallikkaasti :)

Mulla on tässä lomalla lähes joka päivä ollut pieni kettumainen päänsärky. Eka pohdin, voisinko saada nyt niin paljon vähemmän kofeiinia kuin töissä, että siitä vois johtua. Etelänmatkoilla joskus jää aamukahvi kokonaan juomatta ja sillon iskee viekkarit, mutta nyt oon kuitenkin vetänyt ison kupin (keittimen mukaan 3 kuppia) joka aamu. Tänään lopulta tajusin tämän lähes itsestäänselvyyden: Mullahan on lievä nestehukka! Muistaakseni olen nukkunut jokaisen lomayön putkeen, heräämättä kertaakaan vessaan, kuten normaalisti. Voisko olla pieni vinkki, että olen juonut tavallista vähemmän? Näin lämpösellähän pitäis juoda paljon ja vielä kun hikoilee golfkentällä tai parvekehommissa niin pitäis juoda vielä enemmän. Vaan kun on hyvä pössis päällä ja hommat sujuu niin helposti unohtuu se juominen, kun ei malta jättää töitä kesken edes siksi aikaa. Onneks parvekkeet on nyt valmiina niin voi vaan löhöillä Pesässä ja lääkitä nestehukkaa loppupäivän ;)

Hyvä töllötys

Vitsit, töllötettiin eilen tosi hyvä dokumenttisarja: Seksiä auringon alla (Sunny side of sex).
Areenassa ei taida enää olla osaa 1 jäljellä, mut meillä on TV-kaista ja siellä se on kait vielä tänään. Kolme muuta osaa on vielä hetken saatavilla täältäkin: http://areena.yle.fi/tv/1910453
Lomalla ehtii katsoa telkkuakin ihan eri lailla kuin arkena. Tai jos tarkkoja ollaan niin me ei katsottu telkusta vaan tabletista uudessa Pesässä loikoillen :)

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kesäpesä

Löydettiin lopulta pesä, joka mahtui ovista sisään!
Ja tänään se toimitettiin - juuri sopivasti, kun eilen illalla saatiin parvekkeiden lattiat valmiiksi.

Katti pesässään

Pikkuparvekkeen riipputuoli


Pesän mainoskuva, oikealta nimeltään hän oli Toronto Pear Daybed

Kiikun mainoskuva, oikealta nimeltään Toronto Pod Hanging Chair

torstai 4. heinäkuuta 2013

Kesäinen penkkitreeni


Eilen käytiin salilla tekemässä penaa, mutta onnistuin ottamaan silleen sopivasti, ettei se haitannut golfia tänään. Käytiin Porvoo Golfissa, joka on tosi kiva ja vaihteleva kenttä. Väylät on melko lyhyitä, mutta muilla tavoin haastavia, joten lyöntejä tuli koko rahan edestä. Yhtään palloa ei onneks hukkunut :)

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Golfturinoita

Ohhoh, mä voitin siipan tänään tasoituksettomassa lyöntipelissä! Ei sillä että meillä olis mikään kisa ollut, mutta älyttömän harvoin mä pelaan noin hyvin ja siippa noin huonosti. Mulla oli 96 lyöntiä ja siipalla 97. Se oli vain 4 lyöntiä yli mun tasoituksen ja bogipisteitäkin ropisi 32 eli tasoitus ei noussut. Mun händäri on tällä hetkellä 18,7 ja tyypillisesti mä en juuri koskaan pelaa siihen. Pari kertaa vuodessa osuu nappikierros, jolla mun händäri tippuu, mutta muuten pelaan aika paljon huonommin ja siinä se taas kapuaa ylöspäin pikkuhiljaa. Tää on nyt jo kolmas kesä, kun mä hinkkaan tässä 18-20 tasolla, enkä saa parannettua. Jotain kehitystä olis kyllä kiva nähdä. Ei tarttis tulla mitään yksittäistä pommia, jolla händäri tippuu puoliks tuurilla, mutta jos edes huomais yleistä tason paranemista eli että pelais tasaisemmin lähelle omaa händäriä. Sellasta vähittäistä muutosta on vaan pirullisen vaikea huomata. Siipan tyyli on siinä mielessä aika erilainen kuin mun - se pelaa melkein aina hyvin lähelle omaa tasoitustaan. Siksi se meinaakin saada hepulin sen kerran, kun menee huonosti ;) Mä meinasin saada hepulin parilla edellisellä kierroksella, kun mulla meni tavallistakin huonommin ja palloja hukkui sellasta vauhtia, että konkurssi uhkasi. Eihän se pallojen ostaminen ole edes tän harrastuksen kallein osuus, mutta se on niin suora ja näkyvä kuluerä, että se ahdistaa. Onnistuin sentään jotain positiivista löytämään synkimmästäkin pelistä: "Ei tarvii pestä näitä palloja ollenkaan, kun ne aina hukkuu ennen kuin ehtii likaantua!" Tänään jäi pallosaldo yhden plussalle! Yhden löysin ja yhtään en hukannut. Pelattiin Tuusulan Golfklubilla ja siellä on ilmeisesti aika leveälti tilaa, koska ei ne mun lyönnit mitään suoria olleet ja silti pysyivät pelissä. Hyvin menneen pelin jälkeen jää tunne, että kenttä oli tosi kiva ja sinne tahtoo mennä uudelleenkin. Vastaavasti Keimolan Saras-kenttä jäi mieleen tosi huonona, kun peli meni päin mäntyä (kirjaimelisesti), eikä ihan heti huvittais lähteä sinne uudestaan kärvistelemään ;)

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kilotolkulla kiviä

Aina kun kerron Facebookissa mun voimailusaavutuksista, joku höntti täti on heti kommentoimassa tyyliin "noista voimista olis hyötyä täällä meillä heinätöissä" tai "tulisit meille haravoimaan niin ei tarttis käydä salilla" tai jotain muuta pösilöä. Tänään olis tanttarat olleet ylpeitä, kun mä roudasin kilokaupalla kiviä kotiin salilla käymisen sijasta. Oltiin siipan kanssa koko päivä kaupoilla etsimässä parvekekalusteita ja lattialaattoja ja lopulta huristeltiin kotiin auto täynnä kivilaattoja melko viime tipassa ennen kuin siipan piti lähteä sulkapallostelemaan. Herrasmies toki ehdotti, että hän menee pelaamaan laatat kyydissä, mutta eihän siinä olis ollut mitään järkeä. Mä ehdin ihan hyvin purkaa lastin autosta sillä aikaa, kun siippa haki pelikamansa ylhäältä, minkä jälkeen ei enää ollut edes kiire jumpata laatat hissiin ja kämppään. Oli siinä sen verran kiveä nosteltavana, että kävi ihan voimailutreenistä :)