Revähtänyt kankku sai vähän levähtää viikonloppuna, kun lauantaina käytiin vain siipan kanssa kävelyllä ja sunnuntaina vähän hölkkäsin ja kokeilin kevyttä kyykkäilyä ulkona. Kankun puolesta kaikki oli ookoo, mutta tällä kertaa vasen reisi oli herkkänä. Lisäksi olkapäätä jomotteli taas ja mä tirautin pienet itkut, kun väsyneenä pääsi ajatukset karkaamaan itsesäälin puolelle: Mä oon niin vanha ja raihnanen, etten enää koskaan pysty tekeen mitään kivaa, byääh, byääh! Tänään jo naureskelen eiliselle pilkallisesti ;)
Fakta on kuitenkin se, ettei noita olkapäitä saa rasittaa liikaa, joten lykkäsin tälle päivälle suunniteltua penkkiä myöhemmäksi. Leuanveto ei onneksi ota olkapäihin pahemmin ja niitä tein tänään keltasella kumpparilla 3*8. Lisäksi kävin korkkaamassa Elixian ja cardio combat tunnin. Se oli hyvin paljon body combatin tapainen, paitsi Elixian ei tarvii maksaa lisenssimaksuja Les Millsille. Jumppa oli ihan jees, mutta tuskin jaksan joka viikko samaa tuntia tahkoa. Lisäksi mua vähän vaivas, kun ohjaaja löi niin hassun näköisesti - näytti melkein enemmän tanssilta kuin nyrkkeilyltä ;)
Muistuipa mieleen vanhoilta jumppapäiviltäni yksi inhottava hommeli, jonka olin jo unohtanut. Jumpissa usein tehdään lopussa lihaskuntoa ja siihen kuuluu usein jotain staattista, kuten hooveria. Mulle iskee heti hedari, jos joudun jäpittämään staattisesti, kun syke on vielä koholla. Tänäänkin yritti jomotella, mutta onneks jäpittelyä ei ollut kovin paljon. Aikanaan oli olemassa Pace niminen tunti, jolla riuhdottiin erilaisilla hydraulisilla lihaskuntolaitteilla kiertoharjoitteluna kovalla sykkeellä. Siinähän tulee helposti jäpitettyä hartiat korvissa ja kerran mä jouduin jopa lähtemään tunnilta kesken pois, kun alkoi näkökenttä pimenemään ja pelkäsin kohta pyörtyväni. En sit enää käynyt niillä tunneilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti