Sivut

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulumuori

Enkös mä sillon ole Joulumuori, kun siippa oli Joulupukki?


Muovinaamaripukki meni läpi 4v 4kk lapselle ehkä kaksi minuuttia, minkä jälkeen piti jo päästä äitille kuiskaamaan, että pukki on häkätty. Leikittiin silti loppuun asti, aikuisten mieliksi ;)

Siippa oli ihan pähkinöinä siskonpojalle ostamastaan taistelurobotista, joka kävelee kuudella jalalla ja ampuu pehmeitä muovikiekkoja. Siinä luki, että se soveltuu 6 vuotiaasta aikuisiin asti ja musta vaikutti siltä, ettei nelivuotias vielä ihan osannut itse käyttää sitä, mutta aikuinen oli sitäkin innokkaampi ;)


Mä sain aivan ihanat Finlaysonin pesukarhulakanat, joita olin toivonut. Olin ollut kilttinä ja sain monta muutakin lahjaa; tärkeänä vielä mainittakiin Ismo Leikola kasvaa ihmisenä DVD sekä liput Ismon uudelle kiertueelle helmikuussa. Ismo on niin naurettava, että on pakko fanittaa :)

Jouluaatossa oli sen verran hösää, etten muistanut tehdä vikaa luukkua leuanvetojoulukalenterista! Mahdollisuus olis ollut, sillä siipan porukoilla on siipan vanha tanko edelleen oviaukossa. Kaikki muut luukut olen tehnyt, jos en oikeana päivänä niin edellisenä tai seuraavana. Kotona mulla ei ole tankoa. Olen voinut vedellä töissä ja salilla, mutta ihan kaikkina päivinä ei noihin paikkoihin pääse ;)

Hauskaa Joulun jatkoa!
T. Joulunaama :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti