Sivut

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Sivuvaikutuksia

Puhuttiin eilen työkaverin kanssa siitä, kuinka kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia. Suklaa on hyvä mielialalääke, mutta sen sivuvaikutuksena lihoo :D Toi heitto jaksaa hymyilyttää mua edelleen :D

Juoksin tänään juoksumatolla kaksi pätkää aika kovaa, kun oli menohaluja. Tokalla pätkällä tuli vähän sellanen tunne, että tästä vois kohta alkaa sellanen juoksupäänsärky, joita mulle jokus tulee vauhdikkaan lenkin jälkeen. Otin juoksumaton sykekahvoista kiinni ja kas kas, syke oli 177. Ei se nyt ihan noin raskaalta tuntunut! Päänsärky näyttäisi siis johtuvan kokonaan korkeasta sykkeestä. Ennen olen pohtinut, voisko se johtua helteestä tai nestehukasta, mutta ne oli tänään täysin poissuljettu. Toki syke nousee tavallista korkeammalle, jos on hellettä tai nestehukkaa, joten silloin on helpompaa hankkia itselleen päänsärky. Se ei kuitenkaan ole väistämätön seuraus helteessä tai nestehukassa lenkkeilystä, kunhan vaan malttaa mennä tarpeeksi rauhalliseen tahtiin.

Ehdin jo toivoa, että onnistuin välttämään koko päänsäryn, kun hiljensin vauhtia ajoissa, muttei sentään. Se jäi vaanimaan ja iski vasta viitisen tuntia myöhemmin. Juoksupäänsärky on vielä siitä ikävä, että se ei lähde Buranalla yhtä hyvin kuin perushedari. Mutta kyllä se nyt kolme tuntia lääkinnän jälkeen alkaa olla hanskassa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti