Eikös pitkän tukan pitäis nuorentaa?

Musta kyllä tuntuu, että tää tukka vanhentaa mua. Jotenkin noi alaspäin roikkuvat hiukset vetää kasvonpiirteitäkin alaspäin heti, jos ei hymyile maanisesti... Tikkatukalla näytin pirteämmältä ;)
Näissä peilin kautta otetuissa mulkoilukuvissa näytän ihan yhtä hassulta isokuonoiselta katilta kuin kaikissa muissakin omasta pärstästä ottamissani räpsyissä :D eikä tukka+naama näytä yhtään samalta kuin oikeesti!

Vastaavantyylinen omakuva lyhyellä tukalla, mutta tässä on kyllä meikkiä, mitä noissa muissa ei ole...

Hittolainen, en mä nyt heti tästä pitkästä luovu, kun olen kovalla työllä kasvattanut! Enkä ole edes vielä päässyt nauttimaan ponnarista. Se oli kuitenkin yksi syy kasvatukseen - jos ei jaksa aamulla pestä tukkaa niin sen voi laittaa ponnarille ja näyttää suht ookoolta. Lyhyttä tukkaa ei saanut millään konstilla kelvolliseksi pesemättä ja aina oli pakko laittaa edes jonkin verran, ettei näyttäis mieheltä. Tän pitkän voi vain wash&go ja silti näytän naiselta :)

Siippakin myönsi olevansa mun kanssa ihan samaa mieltä. Mulle sopii paremmin lyhyt tukka. Onneksi se ole niitä miehiä, joille pitkät hiukset on tärkee juttu :)

Äitienpäivä lenkkareissa

Hip hei, sain vaihtelua lenkkimaisemiin, kun kävin lenkillä anoppilassa sillä aikaa, kun siippa teki hommia CNC-koneellaan. Jalat oli aika tukkoiset, eikä mikään ihme tämmösen putken jälkeen:
la lenkki
su sali
ma lenkki
ti lepo
ke lenkki
to sali
pe lenkki
la golf
ja tänään lenkki
eli vain yksi lepopäivä yhdeksään päivään, hyi, hyi minua :D
Siitäkin huolimatta Omegawave-mittaus sanoi Readiness: Very good (9/10) eli saisin painaa menemään vaikka toisen lenkin tänään! Selvästikään sydän ei ole mun kropan heikoin lenkki. Mulla ei ole vaaraa juosta itseäni ylikuntoon huomaamattani, kun kintuista loppuu puhti ekana.
Mä en ole koskaan saanut Omegawavesta oikein huonoa tulosta, joten en tiedä, miltä se tuntuu kehossa, kun sydänlihas on väsynyt. Oletettavasti se ei tunnu samalta kuin tavallisten lihasten väsymys, joten sitä ei tunnista väsymykseksi, eikä siten tajua levätä. Haluisin joskus kokea sen tunteen ihan vaan kokemuksen vuoksi. Sais tietää, tunnistaisinko väsymykseksi ja vois arvioida, miten helposti itsellä voi lipsahtaa ylikunnon puolelle...

Äitienpäivän vietossa kävi hassu väärinkäsitys. Siippa puhui mulle siskostaan ja siskon pojasta ja äitienpäivästä ja mummolaan syömään menosta ja kysyi, tulenko mä mukaan. Mä tietty oletin, että kyse oli siskonpojan mummolasta eli mun anoppilasta. Sinne sit tänään lähdettiin ja mulla oli lenkkikamat niskassa ja vaihtovaatteet repussa. Vaihtokenkiä en viitsinyt ottaa, kun kyllähän nyt kotimatkalla autossa voi istua lenkkareissa ja hameessa. Mutta sitten kävikin ilmi, että ollaankin menossa Tikkurilaan Ravintola Mummolaan!

Onneks mulla sattui olemaan vaihtovaatteina pinkki farkkuhame ja lenkkareina Pumpumkattikengät, joissa on myös pinkkiä, joten kehtasin lähteä ihmisten ilmoille. Anoppi otti asian ihailtavan tyynesti ja rauhoitteli mua: "Kyllähän sitä nykyään käytetään lenkkareita kaiken kanssa!" Eikä ne lenkkarit lopulta mun oloa häirinneet, enkä huomannut kenenkään katsovan pitkään. Loppu hyvin, kaikki hyvin :)

Anopin omenapuu kasvaa sympaattisesti vinoon

Omenapuun alla oli ihania narsisseja

Lippukisassa kärähti hauikset

Me ei ole juurikaan käyty kisoissa, mutta tänään ei olisi kentälle mahtunut muuten, joten osallistuttiin Lippukisaan. "Se on noin 18 reiän lyöntipelikilpailu tasoituksin. Pelaaja saa lähtiessä mukaansa lipun, jonka hän asettaa pallon paikalle käytettyään 72 + SLOPE tasoituksensa määrän lyöntejä. Tarvittaessa jatketaan toiselle kierrokselle. Voittaja on pisimmälle päässyt kilpailija."

Tästä lähtee tie kohti ekaa tiiauspaikkaa. Jonkassa näkyvä valkoinen piste on joutsen!

Mä pääsin 93 lyönnilläni melkein 17. väylän loppuun asti - jäin 37cm päähän lipusta. Ei huono, muttei lähelläkään kärkisijoja. Siippa pääsi yhden pienen putin vajaan täydet 18 reikää. Tosi hyvä tulos, muttei sekään riittänyt palkinnoille :)

Viimeinen griini. Tuolta kaukaa takaa tähän kiivetään ja jyrkkä ylämäki varmistaa, että klubille päästessä on jano ;)

Peli meni sen verran kivasti, ettei päässyt päreet palamaan. Sen sijaan hauikset paloi, kun olin aamulla levittänyt arskarasvaa vähän huolimattomasti. Jäljistä päätellen olen pyöräyttänyt kädellä ojentajien puolelta ja jättänyt hauikset suojaamatta. Aamulla katsoin ennusteesta, että pitäis olla puolipilvistä, eikä pelkkää aurinkoa, enkä muutenkaan odottanut auringon olevan vielä kovin polttava. Laitoin siis rasvaa vähän huolimattomasti. Siippa naureskeli mulle, kun mä kuulemma teen saman virheen joka vuosi ekalla kerralla. Itse en kyllä muista - siksihän mä sen saman virheen teenkin :D

Juoksua numeroina 1

Mua motivoi selkeät numerot, joista voi seurata kehitystä. Lenkkeilyssä mua on vaivannut se, kun en ole nähnyt kehitystä mistään. Tänään päätin merkata muistiin vähän aikoja ja sykkeitä sellasilta pätkiltä, jotka voin helposti juosta toistekin testimielessä. Ensin tein kaksi erilaista kierrosta urheilukentällä:
hitain mahdollinen hölkkä: 3:14 / 400m, syke -> 143, laskennallinen vauhti 8:05/km
vauhdikas hölkkä: 2:18 / 400m, syke -> 161, laskennallinen vauhti 5:45/km
Sitten vielä kuntokiharalla 1 kierros mukavaa hölkkää ja syke -> 155, eli jos se on luvatusti tasan 1km niin vauhti 6:53/km.

kaikkiin lähdin hyvin kävelleenä, syke <130
päivän fiilis: jalkojen lihakset vähän jumissa/väsyneet ja ne varmaan oli heikoin lenkki, eikä sydän

Löysin tämmösen mainion muuntotaulukon, jonka mukaan toi mun vauhdikas hölkkä oli 10,34km/h - melko nopee vauhti, mutta enpä mä kyllä sitä olis jaksanut kovin kauan ylläpitää - en ehkä edes kokonaista kilometriä! Toi 8:05/km on vain 7,43km/h ja 6:53/km on 8,71km/h. Kaikki noi lukemat tuntuu ihan uskottavilta sen perusteella, miltä musta tuntui, mikä olis syke ja mitä nopeuksia juoksumatto on näyttänyt vastaavissa tilanteissa.

Lenkin jälkeen kävin hakemassa auton pesusta ja kestovahauksesta. On se vaan sen verran kallis otus ylläpidettäväksi, että pitää saada mehustella parilla valokuvalla ;)

Pikkasen eri fiilis kruisailla ekaa kertaa tänä vuonna katto auki puhtaan kiiltävällä autolla kuin sillä talvisella tomukasalla, josta ei enää melkein rekkarikaan näkynyt. Piti ihan komentaa siippakin ulos pikku ajelulle, ettei se koko iltaa homehdu sisällä ufopelikoukussa :D Käytiin Shellillä ja mä söin urheilijalle tuikitärkeän palautumiskorvapuustin. Oli namia!

Unia ja sisustusta, muttei sisustusunia sentään

Hupsista vaan, nukuin tänään kymppiin saakka onnellisena kuin kissanpentu. Eipähän ole väsyttänyt, kuten melkein joka päivä muuten on tehnyt. Toivottavasti tää ei nyt kostaudu yötä myöten valvomisena ja entistä kierompana unirytminä. Mä oon yrittänyt nousta järkevään aikaan vapaapäivinäkin, jotta unirytmi pysyis jossain kuosissa. Arkisinkin kello soi vasta 7:45 ja nukkumaan mennään puolen yön tienoilla, mikä ei ehkä monen mielestä enää ole kovin järkevä päivärytmi, mutta se on kompromissi yökyöpeli-siipan ja normaaleja työaikoja mieluiten noudattavan Katin välillä. Enivei, meinas karata sivuraiteelle, mut ehkä mä jopa välillä otan stressiä siitä, että pitäis mennä ajoissa nukkumaan ja herätä ajoissa ja pitää unirytmi tasaisena viikonloppuisinkin. Se saattaa johtaa erilaisiin ongelmiin: yritän nukkua liikaakin tai en saa unta liian yrittämisen takia tai herään aamulla liiankin aikaisin tai yritän vaan väkisin nukkua eri aikaan kuin mua väsyttäis. Voiskohan sitä vaan relaa? :D

Käytiin tiistaina Plantagenissa ostamassa siipalle sitruspuu ja heti tuli niin ihanan kesäiset kelit, että kaverin voi laittaa parvekkeelle ja lasit auki.

Annetaanko sille nimeksi Keijo-kumkvatti?

Uuden hienon kasvihuoneessa kasvaneen puun vieressä tönöttävä risu on siipan itse siemenistä kasvattama Anni-appelsiini. Sitä on hoivattu ja lannoitettu ja kasvilampulla valaistu, mutta säännöllisin väliajoin se kuihtuu takas kuivaksi risuksi, joka alkaa taas puskea lehtiä viime hetkellä ennen roskiin lentämistään :D

Tänään kävin ekana salilla ja tein tasan samat jutut kuin viime sunnuntaina (paitsi yhden liikkeen unohdin totaalisesti). Tällä kertaa jaksoin paremmin ja kaikki tuntui kevyemmältä, jee jee! Salilta kaupan kautta kotiin (kiitos venäläisturistit, että pääsin kauppaan tänään) ja murkina napaan ennen kuin värkättiin vikat keittiön lasit seinään. Pitkä 5 metrin pätkä lavuaarin ja hellan sun muiden taakse laitettiin jo aiemmin, mutta tänään askarreltiin vielä yks erillinen pikku nurkkaus, josta tullee virallinen latauspöytä kaikelle elektroniikalle :)

Latauspöytä ja vihreä ledivalaistus

Pitkän tiskin pätkä

Ekaluokkalainen - kävelee ku nainen!

Lällätys on pyörinyt päässä ärsyttävyyteen asti, kun innolla odotin tän päiväistä ekaa kertaa juoksukoulussa. Ekalla kerralla aiheena oli aloittaminen, kunnon kohottaminen ja oikea harjoitusrasitus. Teoriaosuus jäi varsin ohueksi, mikä ei mua henk. koht. haitannut, koska noi on jo ennestään ihan tuttuja juttuja. Sen sijaan, jos paikalla oli joku oikeasti aloittelija, asiat käytiin varmaan liian ylimalkaisesti läpi. Saatiin mukaan Juoksukoulu-vihkonen, joka näyttäis pikaselauksella olevan ihan pätevä tietopaketti. Sen lukeminen saattaa hyvinkin paikata hataraa luentoa. Ja saattaahan se olla vaan hyväkin lukea teoriaosuus omaan tahtiin hyvin koostetusta kirjallisesta materiaalista, johon voi tarvittaessa palata myöhemminkin.
Järjestävän seuran (Esbo IF) edustajat puhuivat lyhyemmin kuin Suunnon edustaja, joka oli paikalla esittelemässä sykemittareita. Mainostaminen saattoi ärsyttää jotakuta, mutta minusta se pysyi asiallisissa rajoissa ja oli hauskaa saada kokeilla uutta mittaria. Jokainen nimittäin sai Suunto Quest mittarin testiin, kun lähdettiin ulos jolkottelemaan. Ensin käveltiin (syke ~115), sitten hölkättiin äärimmäisen hitaasti (syke ~148) ja sitten vähän nopeammin (syke ~170). Joka vaiheessa ohjaajat kyseli porukan sykkeitä ja neuvoi ja kommentoi ja vastaili kysymyksiin. Jossain määrin jäi oman aktiivisuuden varaan, kuinka paljon hommasta sai irti - mutta tuskin tämmösellä aikuisten vapaaehtoisella harrastekurssilla kukaan niin ujo on, ettei saa suutaan auki.
Musta oli ihan jees, että homma painottui noin paljon käytännön tekemiseen ja henkilökohtaiseen neuvontaan. Oli lohduttavaa kuulla muiden koululaisten sykkeitä, jotka oli samaa luokkaa kuin omani. Rohkaiseva oli myöskin toisen vetäjän kommentti, ettei hänkään juokse normilenkkejä niin kovaa kuin meidän vikana kokeilema vauhti oli. Eli maratoneja juossut nuori nainenkaan ei aina painele menemään sellasta vauhtia, jossa mulla syke nousee 170:een. Kyselin kommentteja mun tyypillisistä lenkeistä ja mun touhu on suht jees, kuten arvelinkin. Jos jotain niin vielä rauhallisemmilla sykkeillä saisin mennä, jos vain suinkin malttaisin ;)

Ympäri käydään, yhteen tullaan

Tällä blogilla tulee elokuussa 2 vuotta täyteen ja jutut kiertää samaa rataa. Ilman blogin pitämistä tuskin huomaisinkaan, kuinka pahasti mä jumitan samoissa kuvioissa. Tässä sen huomaa, kun ei keksi uusia juttuja kirjoitettavaksi vaan jokaisen idean kohdalla syttyy lamppu "mä oon kirjoittanut tästä ennenkin!" 
Tällä hetkellä on taas sama tilanne kuin viime vuonna synttäreiden ja Vapun jälkeen - paino on yli hälytysrajan (la aamuna 86,3 kg) ja jotain tarttis tehdä. Mun päässä pyörii monia samoja ajatuksia kuin ennenkin, liittyen siihen, miten sen painon sais putoomaan. Olen niistä kaikista jo kirjoitellut, enkä jaksais toistaa itseäni, koska se vaikuttaa tyhmältä. En haluis olla sellanen pölvästi, joka jauhaa samasta asiasta vuodesta toiseen, muttei saa mitään aikaiseksi. Enemmän tekoja, vähemmän puhetta! Ja jos ei pysty niihin tekoihin niin miksi sitten jauhaa koko asiasta? Mutta toisaalta taas, mikä on vaihtoehto? Lakata yrittämästä, syödä kuin sikapossu ja lihoa entisestään? Äh...