Sivut

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Nolompi juttu

Mulla on vieläkin takareiskat kipeenä siitä torstain NMC-jumpasta!
Perjantaina kintut ei vielä olleet kovinkaan kipeät, mutta se oli suunniteltu lepopäivä. Lauantaina olin ajatellut mennä lenkille vaan enpä voinut moista edes harkita. Hyvä kun selvisin kunnialla golf rangesta ja kesärenkaiden vaihdosta, jossa sain kyllä ihan hyvän jumpan, kun en antanut niskakipuisen ukkelin tehdä raskaimpia hommia.
Sunnuntaina reidet suostui jo lähtemään kuntonyrkkeilyyn, jossa sain hämmästellä, miksi vasen kylki on kipeä, mutta oikea ei. Oliko golf todella niin rankkaa pitkän tauon jälkeen? Sain pariksi kivan naisen, joka kehui aina, kun onnistuin osumaan oikein mojovasti. Arvaahan sen, että yritin sitten koko ajan lyödä mahdollisimman kovaa ja tunnin jälkeen kaikkia käsien niveliä vähän jomotteli. Tällä massalla on ihan odotettavissa, että juoksulenkin jälkeen alakropan niveliä jomottelee kuin joku olis nuijalla hakannut, mutta yläkropassa en ole vastaavaa ennen kokenut. Eikä kukaan edes hakannut nuijalla vaan ihan omin pienin nyrkein hakkasin itseni kipeäksi. Tänään punnertaessa vasen kyynerpää vähän kitisi ja jo viime viikolla natisi vasen ranne. Nivelet on mun heikoin lenkki. Miten ne sais äänestettyä pois saarelta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti