Sivut

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Hää-helmikuu

Eka mä meinasin, etten kehtaa edes ehdottaa pientä juoksumaton kulutusta tälle aamulle, mut sit siippakin halus salille, joten mentiin. Sykemittari sanoi 45 min, keskisyke 149. Kai sitä saa hääpäivän kunniaksi saamansa vapaan käyttää niin kuin itse tahtoo :D

Tiesittekö muuten, että melkein kaikkien liittojen työehtosopimuksen mukaan arki-vihkimistä varten saa ylimääräisen palkallisen vapaan? Kovin harvat tätä pääsee hyödyntämään, joten asia ei ole yleisesti tiedossa. Onneksi olen kertonut vihkiäisistä ahkerasti kaikille meillä töissä, joten löytyi yksi toinenkin arkena vihitty, joka osasi tämän mulle kertoa :) Muutenhan olisin mennyt töihin ja jäänyt paitsi tästä edusta!

Ennen vihkimistä käytiin Sevillassa syömässä ja juomassa pullo shamppanjaa. Vihkiminen hoitui Espoon maistraatissa mukavasti ja tehokkaasti, ilman turhaa piinaa ;) Jälkikäteen käytiin vielä Wayne'sillä hääkakulla - kaksi palaa kummallekin!

Samalla reissulla hankkiuduin myös eroon mun ensimmäisestä etunimestä, jota en ole koskaan käyttänyt. Minnasta eroon pääseminen oli vain ilmoitusasia maistraatin kansliassa ja hinnaksi tuli 25 euroa. Kertakaikkiaan onnistunut päivä :)
Nyt pakkaamaan!

6 kommenttia:

  1. Mua kaivelee edelleenkin, että otin palkatonta vapaata mennessäni tiistaina naimisiin. Toisaalta mä olin kyllä ensin sopinut sen vapaan ennen kuin naimisiinmenon.

    Mut siis jee onnee (siis joka syystä)! Ootko sä nyt siis ihan yksietuniminen? Se on aika hooseetä. Minkä nimen sä sit otat jos ryhdyt tangolaulajaksi, tangonimihän on toinen nimi + äidin tyttönimi?

    VastaaPoista
  2. Kyllä, vain yksi ainokainen nimi.
    Onneks en osaa laulaa, vaikka henkikulta siitä riippuis, joten en paljon kanna huolta tangonimestä ;) ja sitäpaitsi, jos se olis toinen nimi niin sehän olis sit tää nimi, jota mä oon aina käyttänyt, joten ei mitään erityistä...

    VastaaPoista
  3. Eipä tullu mieleen kertoa, itekkin sain hääpäivän vapaaksi :)
    Hurjasti paljon onnea uunituoreelle Rouvalle :D

    VastaaPoista
  4. Pikkasen jälkijunassa tulee onnittelut täältä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Kuulosti ihanalta teidän vihkiäispäivä, ei turhaa hössötystä, suoraan asiaan ja sitten vaan nauttimaan! Jos ikinä koskaan itse naimisiin päätyisin, tekisin juuri noin :) Hyvä te ja ihan sikana paljon onnea ja ihanaa häämatkaa ja kaikkee kauheesti :) :) :)

    VastaaPoista