Viime viikonloppuna sanoin kavereille, että olis joskus kiva treffata urheilunkin merkeissä, jos vaan tietäis, mitä kenellekin kannattaa ehdotella. Toinen heistä ehdotti heti kahvakuulaa, kun Ruoholahden Motivuksella on ihana brasilialinen ohjaaja. Sinne siis suuntasimme tänään, mutta mañana-mies teki oharit. Jo tullessa saimme kuulla, että tunti alkaa vartin myöhässä ja voimme odotellessa käydä salin puolella lämmittelemässä. Sitten kun tunnin piti lopulta alkaa, meille tultiin kertomaan, että se onkin peruttu, koska ohjaaja ei pääsekään ollenkaan tulemaan. Kaikki sai korvauksen ja pääsi ilmaiseksi salille. Mä olin maksanut kertamaksun ja sain korvauksena 2 lippua ohjatuille tunneille eli pääsen nyt 2 kertaa yhden hinnalla. Ihan jees. Plus tietty nyt tää kerta ei maksanut mitään. Kaverikin oli siinä mielessä tyytyväinen, että yksinään sitä olis ketuttanut ohjaajan puuttuminen ihan huolella, mutta nyt sentään oli ihastuttava seuralainen siellä pylleröimässä kaverina :D
Kokeiltiin muutamia kahvisliikkeitä ja käytiin salin puolellakin jotain hinkkaamassa:
Treeni nyt oli mitä oli, mutta ehkä se on vaan hyvä, koska nyrkkeilylihakset on edelleen hellänä. Ja kaverin kanssa treeni on kuitenkin toissijainen asia :)
Motivuksen naapurissa olis myös kiva joskus käydä kylässä:
Mä opin eilen töissä bodareiden olkapäävaivoista. Kiertäjäkalvosin (etenkin supraspinatuslihas) on toki hanakka vahingoittumaan, kun se hinkkaa lapaluun olkalisäkkeen (acromion) alapintaa vasten, mutta ilmeisesti vielä tyypillisempi bodarin olkapäävamma on olkanivelen takalabrumin vaurio ja nivelpintojen takaosan kuluma, jos kyynärpää laskeutuu selinmakuulla olkalinjan alapuolelle kuormitettuna. Oppiminen on kivaa, olkapäävaivat ikäviä.
VastaaPoistaSitähän se penkkipunnerrus nimenomaan on: kyynärpää laskeutuu selinmakuulla olkalinjan alapuolelle kuormitettuna.
VastaaPoistaJa netissä monessa paikassa kielletään olkapäävammaisia tekemästä mitään niskaa takaa/taakse liikkeitä. En oo kyl ikinä tehnytkään, kun se ei tunnu hyvältä.
Kakkaa tämmönen :(
Tuossa olkanivelen takaosan vauriossa on se erityisen huono puoli, että kun rustovauriota tulee, se ei parane.
VastaaPoistaLaa laa laalaalaaa, en kuuntele tollasta, pakko parantua, laa laa laalaalaa!
VastaaPoista