Omaa lääkettä

Siippa on nyt viime aikoina puhunut paljon siitä, kuinka se aikoo olla karkkilakossa tai laihtua tai pudottaa rasvaprosenttia tai milloin mitäkin. Paljon puhetta, vähemmän tekoja ja turhaa itsekritiikkiä. Tunnustan täysin tehneeni itse samaa joskus enemmänkin ja nyt vasta oikein kunnolla ymmärrän, miten pöntöltä se kuulostaa puolison korviin. Mulle onkin iskenyt vastareaktio ja olen pyrkinyt pitämään kaikki painoon liittyvät mölyt mahassani. Vaikka mieluusti laihtuisin, en viitsi puhua siitä, enkä uhota tekeväni asioita, joita realistisesti en tule tekemään.

Miksei me tartuta toimeen, kun kerran molemmat tahtois laihtua? Meillä on perustavaa laatua oleva näkemysero laihdutuskeinoissa. Siipan mielestä oikea keino olis pienentää ruoka-annosten kokoja melko radikaalisti. Mun mielestä se ei toimi, koska nälkäisenä herkkuhimo räjähtää käsiin ja sen pois jääneen ruuan tilalle tulee syötyä jotain paljon epäterveellisempää ja vielä enemmän. Mun mielestä pitäis karsia pois turhia herkkuja ja panostaa kunnon ruokaan, joka pitää herkkuhimon loitolla. 

Tosiasiassa mä koitan toteuttaa tota omaa filosofiaani koko ajan. Painohan siinä ei pääse laskemaan, koska mun mielestä aika moni herkku on tarpeellinen, eikä suinkaan turha ;)

Asiasta supersankareihin. Kyllä muuten kannatti maata eilisilta sohvalla super-laiskan viittaan kääriytyneenä. Tänään oli tosi hyvä fiilis antaa kahvakuugelille kyytiä! Tein myös leuanvetoja sinisellä apukumpparilla ja olkapäät tuntui ihan normaaleilta - ehkä se vielä tästä :)