Sivut

tiistai 29. tammikuuta 2013

Eipäs vaadita liikoja!

Varsinaista touhua taas - muija treenaa tunnin keskisykkeellä 152 ja sit vielä harmittelee, kun ei saanut tehtyä kaikkea kunnolla! Eiköhän toi nyt kuitenkin ole ihan hyvä setti, vaikka taljat olikin aina vaan varattuina, enkä saanut tehtyä ojentajia ja yhtä olkapääliikettä. Tein kuitenkin vatsoja ja pari muuta olkapääliikettä ja juoksin matolla oikein mukavasti. Paljon paremmin urheiltu kuin suurimmalla osalla suomalaisista tänäänkin ja erittäin hyvin siihen nähden, että melkein nukahdin nojatuoliini ennen salille lähtöä ;)

Eilen en päässytkään salille, kun piti käyttää autoa huollossa. Webaston asennuksessa oli mennyt jotain pieleen ja se vuosi bensaa. Onneks vuoto löytyi helposti ja saatiin nopeasti korjattua. Huomennakaan en pääse salille, koska tehdään asuntokaupat. Sen verran tulee rahaa, että ehkä sen vuoksi voi jättää salin väliin ;)
Jouluflunssan jälkeen olen yhdellä viikolla ehtinyt jumpata neljästi ja tästä viikosta tulee jo kolmas viikko, jolla ehdin jumpata vain kolmesti. Se tuntuu hirveen vähältä, kun on tottunut viiteen kertaan. Pitää ihan tsempata ja hokea itselleni, että kolmekin kertaa on ihan ookoo. Ennen vanhaan se oli mun tavoitemäärä, johon olin tyytyväinen. Nyt en saa vaatia itseltäni liikoja, kun muuttohommat vie niin paljon aikaa. Ehdin urheilla enemmän taas sitten, kun on asetuttu uuteen kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti