Huhut Operaatio Raivauksesta on kiirineet Korvatunturille saakka ja mun lahjapino jäi varsin pieneksi, ainakin fyysisesti, mutta oli sitäkin mieluisampi: uudet salihanskat (vanhat käveleekin jo omin voimin kaatikselle), lahjakortti Nomo-farkkuihin ja lippu Cirque du Soleil'n Alegriaan maaliskuussa. Olin ehkä saattanut olla kaukaa viisas ja vinkata pukille näistä sekä mainita, että samalla lipputilauksella vois hoitua monen muunkin kiltin piltin lahjat, joten koko suvun voimin mennään sitten sirkukseen ;)
Saharan tuulet puhaltaa mun hengitysteissä. Kaikki röörit ja limakalvot on rutikuivat ja suurinpiirtein koko ajan on pakko joko juoda tai imeskellä jotain. Tilanne vain pahanee vaakatasossa, joten nukkumisesta ei tule oikein mitään. Vietin viime yön juuri tätä tarkoitusta varten hankkimassani recliner nojatuolissa. Olin hereillä katsomassa kelloa joka tunnilla, paitsi 4 ja 5 jäi näkemättä. Eli pari tuntia kunnon unta ja paljon torkkumista takana sekä pirskatin hieno ja virkeä päivä varmasti edessä. Ottaa päähän niin paljon, ettei mulla riitä sanat! Tauti on kestänyt jo yli viikon ja on nyt tähän mennessä pahimmillaan. Tänään on nimittäin eka päivä, kun olisin jäänyt töistä pois, jos nää olis työpäiviä. Mun kokemuksen mukaan flunssaa kestää suurinpiirtein yhtä kauan ennen ja jälkeen pahimman päivän. Jos toi pitää nytkin paikkansa niin mä saatan tulla hulluks. Reilu viikko vielä edessä, jos optimistisesti oletetaan, että pahin päivä on nyt saavutettu :(
Ruikuti, ruikuti, vali, vali, byääh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti