Puoli tuntia ennen kuntonyrkkeilyn alkua loikoilin vällyjen alla kuorsaavan miehen kainalossa ja arvoin nukahtamisen ja nyrkkeilyn välillä. Onneksi sitten kuitenkin lähdin, sillä siellä oli kivaa, ihan hyvin jaksoin ja nyt on ihan mahtavan hyvä olo :)
Asuntoasiat on pitäneet kiireisenä ja vähän stressanneet, vaikka kuinka päätin, etten mä ota niitä itteeni. Mun pihi puoli vaan ahistuu, kun pitäis ottaa uusi iso kallis laina vanhan pienen halvan lainan tilalle ja vielä tuhlata rahaa remontointiin ja sisustukseen. Rahan tuhlaaminen on aina rankkaa.
Pohdin sisintäni ja tajusin, että mun pihiys ei ole oikeeta pihiyttä vaan jopa perusteetonta pelkoa siitä, ettei rahat riitä. Joka kuukausi mä vähän hämmästyn siitä, ettei ne rahat loppuneetkaan ja jossain vaiheessa tuhlaan yli jääneet johonkin, esim. kalliiseen lomamatkaan. Tajusin myös sen, että shoppailuhalu on vakio. Jos ei vähään aikaan ole tarvis hankkia mitään niin alkaa vaan tehdä mieli luuhata vaatekaupoilla ja ostella jotain kivaa. Nyt kun on käyty katselemassa juttuja mahdolliseen uuteen kämppään, ei ole mitään tarvetta ostella vaatteita. Katselin eilen vaatekauppoja huojentuneena, kun ei tarvii niissä tuskailla, ettei löydy mitään kivaa ja sopivaa. Sisustusjuttuja on paljon helpompi ostaa, kun niiden ei tarvii mahtua päälle ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti