Sivut

torstai 28. helmikuuta 2013

Paskin loma ikinä

Päivitin blogia viimeksi tasan kaksi viikkoa sitten ja nyt on sen jälkeen ensimmäinen vapaa hetki, jolloin ehdin ja jaksan koneen äärelle! Kaipaisin kovasti vapaa-aikaa ja sitä normaalia aikuisen ihmisen vapautta päättää itse, mitä milloinkin tekee. Meidän "loma" oli todellinen working holiday - painettiin yli 12 tuntisia päiviä koko 11 päivää putkeen. Koitin ajatella positiivisesti ja ottaa duunit treenin kannalta, mutta kyllä 11 päivässä jo munkin supervoimat loppui kesken. Neljäntenä päivänä vielä iloitsin siitä, kun olen treenannut niin paljon, että fyysinen kunto kestää, vaikka henkisellä puolella oli kovaa taistelua. En mä ollut tajunnut, että yhden (vaikkakin 109 neliöisen) kämpän maalaamisessa voi olla näin järjetön homma. Siippa ihmetteli mun epärealistisia odotuksia - "mähän sanoin sulle" - mutta jos se olis onnistunut kommukoimaan siten, että mä olisin ymmärtänyt, niin en olis suostunut koko hommaan. Perseestä oli. Mä oon tän kahden viikon aikana kiroillut enemmän kuin koko edeltävänä kahtena vuotena yhteensä!

Tiistai oli mun eka työpäivä ja oli taivaallista päästä istumaan konttoriin :) Töiden jälkeen pääsin vielä hierojalle, mutta sit olikin edessä yllättävä kaatiskeikka, joten se siitä vapaaillasta. Eilinen ilta kului ostoksilla - täältä puuttuu vielä kaikenlaista pientä tarpeellista. Tänään siippa meni sulkapalloon ja sen aikaa mä saan olla rauhassa. Varmaan joudun vielä parturihommiin, kun ukko kotiutuu...

Tänään oli eka päivä, kun jalat tuntui normaalilta työpaikan portaita noustessa. Eli ei täysin palautuneelta vaan siltä kuin normaalisti treenatessa eli vain vähän väsyltä. Tiistaina ja keskiviikkona kintut oli vielä poikkeuksellisen väsyneet ja hapottavat. En silti jaksa edes ajatella treenien pariin palaamista, sillä ylläri, pylläri, remppa jatkuu vielä viikonloppuna! Olohuoneen liila maali loppui kesken ja erikoismaalikaupan omistaja oli just viime viikon itsekin lomalla, joten saatiin lisää maalia vasta eilen. Asutaan siis tää viikko täyden kaaoksen keskellä, kun olohuone on vielä suojapahveissa ja täynnä työkaluja. Listoja tuskin ehditään laittaa vielä tänä viikonloppuna, joten täysin kuntoon kotia ei saada vielä vähään aikaan... Ei ota päähän. Ei ota päähän. Ei ota päähän. Fake it 'til you make it!

2 kommenttia:

  1. Luettavaa <3 Mää tykkään !!!!

    Mjaa... No ei tuo kyllä lomalta kuulosta :( toivottavasti pian saatte valmiiksi kaiken ja pääsette taas normikuvioihin :)

    Tsemppiä !!

    VastaaPoista
  2. Kiitti :)
    Eilen saatiin maalaus valmiiksi, poislukien mahdolliset korjailut, jotka herra perfektionisti saa tehdä pikkusudilla sitten joskus ;)
    Tänään tavoitteena saada tavarat kohti oikeita paikkojaan ja laatikoita tyhjäksi mahdollisimman paljon. Listoitus jääköön suosiolla ensi viikolle!

    VastaaPoista