Sivut

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Long time, no gym

Tänään käytiin salilla ja mulla oli päällä eilen ostetut pökät ja makkarankuori toppi. Vähän olin self conscious noin tiukassa topissa, mutta siipan mielestä se on hyvä, joten kai se sitten on. Huomatkaa topin yläosassa oleva pumakissan kuva :)


Tuntui, että edellisestä salireissusta oli jo iäisyys, kun siitä on nyt kolme viikkoa. Lomaa edeltäneellä viikolla en ehtinyt salille ja nyt lomalla olen vaan punnertanut ja vetänyt leukoja kotona. Ylätaljaa tehdessä huomasi kyllä selvästi voimien kasvaneen leukoja vetämällä - jaksoin entistä isommilla painoilla vielä kelpo tekniikalla.
Tehtiin ihan sekalaista settiä, kun nyt lomalla ei ole mitään varsinaista saliohjelmaa ja oli noin pitkä taukokin alla: penkki, vatsat, ylätalja, dippi, alaselkä. Tärkeintä oli vaan päästä salille, kun tuli sellanen olo, että sinne on päästävä :)

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Hölkkähelpotus


Hangon Casinon lounaan (18€!) alkupalat :P
Kävin lenkillä (60 min, avg 142, ylämäet hölkäten) ja nyt on jo parempi mieli, kun sai vähän hikoilla. Jos ei ole hellettä niin pitää sit vaan juosta kunnes tulee hiki ;)
Tulinpa ajatelleeksi, että koko reissu olis varmaan ollut musta ihan kiva, jos siippa olis ajanut. Mä ajoin koko matkan ja mun mielestä ajaminen on tyhmää puuhaa. En voi käsittää, että jotkut (miehet) vallan tykkää ajamisesta. Siippa ei ihan tykkää, mut se on sen mielestä ookoo. Nyt se vaan nukkui kotimatkan, joten en voinut komentaa sitä rattiin, kun mun henkikulta on kuitenkin aika kallis ;) Normaalisti meillä on diili, että ajetaan puoliksi, ettei mun ajotaidot pääse ruostumaan.
Hangossa siippa erehtyi viemään mut Sportiaan. Nyt on oikeesti lähellä, että Luottokunta sulkee mun Visan, kun sillä on osteltu epäilyttävän paljon Puma-toppeja ;) taas kaksi plus yhdet pökät. Mutku ne oli niin mageet! Ensinnäki löysin näiden hetki sitten ostettujen shortsien kanssa kuuluvan paidan - siis oikeesti se oli tasan saman värinen ja siinä oli sama pikku koristelogo. Toiseks löysin aivan ihanat lökäpökät ja siippa lähes pakotti mut ostamaan niitten kanssa kuuluvan topin, vaikka itse vähän epäröin, kun se oli niin masumakkarat paljastavan tiukka. Ilmeisesti toi ukko tahtoo käydä salilla makkarankuoreen pukeutunnen naisen kanssa ;)
Voitte uskoa, että koitan saada näistäkin löydöistä valokuvia tänne!

Huono tuuri


Oltiin vähän aateltu, et vois käydä hämmästelemässä Tuurin kyläkauppaa tällä lomalla. Toissapäivänä sit saatiin suunnitelmia sen verran kasaan, että todettiin sellasen retken mahtuvan kalenteriin vain tänään-huomenna. Soitto Hotelli Onnen Tähteen ja suunnitelmat uusiks - se oli tietty täyteen buukattu jo koko viikoksi. Ei sit viititty lähtee ollenkaan, kun se hullu hotelli olis ollut iso osa koko pointtia :(

Eilen oli ihanan lämmintä. Kyllä helle tekee vapaapäivästä loman! Oli ihanaa mennä lenkille vasta illalla, kun ilma oli vähän viilentynyt. Tavallisesti saa kytätä, että koska on päivän aurinkoisin ja lämpösin hetki, että tarkenee parhaiten lenkille! Hölkkäsin enemmän kuin kävelin siitä tunnista ja neljästä minuutista ja keskisyke oli 149. Tuli ihanasti kunnolla hiki :)

Tuurin mentyä puihin pohdittiin sit, että minne muualle vois lähtee käväseen. Säätiedotus lupasi tällekin päivälle 25C ja aurinkoa siniseltä taivaalta, joten valittiin kohteeksi Hanko. Vaan mikä olikaan päivän toteutunut sää? 19C ja ajoittaista tihkua! Ihan turhaan vedettiin tiukat aurinkorasvaussessiot, kun ei edes tarjennut paljon autosta ulos astua shortseissa ja helletopissa. Vielä kotoa lähtiessä säätila näytti ihan lupaavalta ja luotin, että se kääntyy ennusteen suuntaan. Pakkasin mukaan simmarit ja pyyhkeet ja haaveilin pienestä pulahduksesta meressä sekä jäätelön syönnistä rannalla pötkötellen... Päin pärsettä män koko reissu :(

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

S vs. XL

Nyt nähdään, miltä sama vaate näyttää mallin päällä Puman nettikaupassa ja mun päällä koossa XL:



Tää oli jopa yllättävän kiva. Kuvauksessa luki, et se olis fleece, mut ihan tvallista verkkakangasta se on, mikä on musta vaan iloinen yllätys. Pelkäsin, et tää vois olla liian pieni, etenkin hihoista, mutta näyttää pikemminkin just täydelliseltä :) Väri on todellisuudessa selvästi kirkkaampi/vaaleampi/sinisempi kuin myyntikuvassa, mutta sisällä keinovalossa tummempi kuin tuossa meidän ulkona ottamassa kuvassa.



Mä oletin, et toi musta tuolla alla olis urheilurintsikat ja kuvauksessakin luki jotain sen suuntaista. Vaan sepäs onkin varsinainen korsetti! Rintojen kohdalla on vain yksinkertainen kangas, joka joustaa mukavasti ja on jopa niin löysä, ettei tää päällä viittis juosta. Rintojen alta alkaa kaksinkertainen kangas, joka on huomattavasti tiukempi, melkeinpä puristava, ja sen ansiosta tän pukeminen ja riisuminen vaatii vähän kiemurtelua ;) Väri on todellisuudessa erittäin lähellä tota meidän kuvan väriä, eikä myyntikuvaa.



Tässä on kyllä tullut joku moka kokojen kanssa tai sit tuota mallin päällä olevaa paitaa on harsittu kasaan. Aivan hillitön teltta! Myyntikuvasta ei mulle käynyt lainkaan ilmi, että etu- ja takaosa on eri kangasta ja ihan eri sävyiset. Huomatkaa lisäksi mun mad modeling skillz - yritin siis ottaa saman asennon kuin mallilla :D


Juoksijan reidet vs. bodarin reidet - jälkimmäiset sensuroitu lukijoiden mielenterveyden suojelemiseksi ;) Vilaus vain näkyy vaaleanpunaisesta topista otetussa kuvassa. Olettaisin, ettei näiden kuuluis olla reisistä napakat kuin pyöräilyshortsit... Vyötäröstä koko kyllä tuntuu mulle ihan sopivalta... Nää on muuten vain kokoa L, koska XL oli loppu ja mulla on ennestään jopa Puman M pökiä, joten uskalsin ottaa riskin. Tällä kertaa riski ei kannattanut.

Vastaako mainoskuva sitä, mitä ostaja sai?

Pitäiskö pitää vai palauttaa?

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Enkö saa vai enkö halua?

Bongasin Facebookista tämmösen linkin:  http://www.latimes.com/health/la-he-cravings-20120721,0,7652489.story
Sugar, carbs, salt and fat are part of our brain's need-it-want-it structure. But saying 'I don't' to such foods, instead of 'I can't,' might unlock some willpower.
Nyt tuon jutun luettuani tajusin, että mäkin olen onnistunut vähentämään sokerin syömistä sen jälkeen, kun olen alkanut ajatella, etten mä halua syödä kauheesti kaikkea gaggaa. Niin kauan, kun ajattelin, etten saisi syödä suklaata, sitä teki mieli tosi usein. Nyt mä ajattelen, että saan kyllä syödä, jos oikeasti haluan, mutta yleensä mä en halua.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Lepopäivän pitämisen vaikeus

Lomalla olis aikaa ja kovasti tekis mieli hillua, mutta kaikki mun lihakset (ehkä jotain varpaankoukistajia lukuunottamatta) sanoo haluavansa vapaapäivän välillä. Myös oikea polvi kuiskailee jotain sen suuntaista ja polvien jutut mä otan paljon enemmän tosissaan kuin lihasten kitinät ;)

Niinpä tämä päivä on pyhitetty Lonely Planet Berliinille! Olen vastuuntuntoinen matkaopas ja koitan jo etukäteen miettiä, minne kaikkialle tuon siipan vien siellä. Elämyskamelin ensikertalaisten suosituslistalta käydään varmaankin kaikki paitsi kaksi viimeistä kohtaa ja lisäksi olen katsellut badeschiffiä, Sea Lifea ja Knutin eläintarhaa. Museot ei oikein ole meidän juttu, joten riittää, että listalla on yksi sellainen. Elämyskamelin suosittelema DDR museo kuulostaa juuri sopivalta - mua ainakin kiinnostaa ihmisten normaali arki. Muutenkin matkoilla tykkään käydä kurkkimassa paikallisten asumalähiöitä ja ruokakauppoja, joten varmaan on ihan jännää nähdä, miten DDR:ssä elettiin.


Onko muilla lukijoilla suosituksia ensikertalaisille Berliinissä?

torstai 26. heinäkuuta 2012

Tuulilasit

Melkein tekis mieleni hommata jotkut tämmöset tuulilasit:
Näyttäis pilvinenkin päivä heti aurinkoisemmalta ja pysyis pörriäiset ja ruohopaakut poissa silmistä myös pilvisellä säällä :)
Eilen golfatessa sain kahdesti siivota ruohoa/multaa arskoista, enkä sen jälkeen uskaltanut ottaa niitä pois nenältä, vaikka aurinko menikin pilveen.
Tänään pyöräillessä tuli pari pörriäistä alamäessä vastaan ja voin kertoa, että siinä vauhdissa ne ottaa jo aika mojovaa osumaa. Onneks ei tulleet silmiin, kun olin lasitonna.
Voimme siis todeta rilleistä olleen edes yksi hyöty, jonka menetin, kun kävin lasikissa :D

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Vereslihalla

Tai ainakin on nahka hellänä käsissä sankarigolffailun jälkeen :D
Eilen pelattiin iltakierros, joka loppui vasta 21:45 ja kotona oltiin tuntia myöhemmin. Oli ihan outo, epä-suomalainen keli: pilvistä ja jopa vähän tihkua, mutta silti T-paita-lämmöt. Peli meni yllättäen tosi hyvin - sekä mulla että siipalla tasoitus vähän tippui. Mulla tippui 19,9 -> 19,5 eli tosiaan varsin vähän, mutta kuitenkin! Erityisen tyytyväinen olen siitä, että toi oli vasta toka kierros tänä vuonna, jolla tasoitus ei noussut huonon pelin ansiosta :)
Välillä käytiin kotona nukkumassa ja tänä aamuna klo 11 alkoi kahden tunnin opetussetti prolla, minkä jälkeen pelattiin vielä täysi kierros. Siippa teippas kipeet kohdat sormistaan jo heti kierroksen alussa ja onneksi se suostutteli mutkin teipattavaksi rundin puolivälissä, sillä muuten olis kyllä nyt peukku ja nimetön vesikelloilla. Sen verran se mailan heiluttelu hikisen nihkeillä käsillä hankaa nahkaa myös hanskattomassa kädessä.
Pro ei nähnyt mun lyönnissä mitään suuria virheitä. Jotain pientä säätöä tietty tehtiin. Sillä oli sellanen golf-pro-softa, jolla voi katsoa lyöntiä videolta ruutu ruudulta ja piirrellä siihen päälle viivoja malliksi, mistä pitäis mailan kulkea tai miten kropan asennon olla. Mä vähän yllätyin, kun sain kehuja mun kropan kiertoliikkeestä. Olin odottanut mun liikkuvuuden olevan huono liiallisen bodaamisen takia, mutta se onkin oikein hyvä. Lisäksi videolla näkyi, kuinka järjettömät hauikset mulla on! Mä en ollut oikein tajunnut, kuinka selvästi ne näkyy ihan pullistelemattakin :D
Hillittömistä haabereista huolimatta kierroksella alkoi jo huomata, että kroppa on väsynyt. Lyönnit ei kantaneet ihan niin pitkälle kuin normaalisti ja lyhenivät vain loppua kohti. Lisäksi tuli vähän tavallista enemmän epäonnistuneita lyöntejä, kun yritin soveltaa pron oppeja käytäntöön. Eli näin suoralta kädeltä prolla käymisestä oli enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta eiköhän se pitkällä tähtäimellä kuitenkin kanna hedelmää, kun opin tuon paremman lyöntitekniikan ;)
Seuraavaksi ohjelmassa pari golffitonta päivää, että ehtii sormien nahka parantua!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Ilma kuin morsian

Varsinainen Bridezilla, mun ekan lomapäivän kunniaksi :D
Piti mennä golffaamaan entisen duunikaverin kanssa, mut siirrettiin se suosiolla huomiselle. Toivottavasti sit on jo kuivempaa. Korviketekemisenä kävin leikkaamassa äitini tukan ja vähän shoppailemassa. Jos joku luulee golffia kalliiksi lajiksi niin voin kertoa, ettei se ole mitään siihen verrattuna, miten kalliiksi se voisi tulla, kun ei pääsekään golffaamaan ;)
Aika monta tuntia kulutin myös lukemalla Nora Robertsin kirjaa Chasing Fire. Mä tykkään Robertseista kuin kaistapäinen. Ei kai ne oikeesti ole sen kummempia kuin mikään muukaan hömppä, mutta joku sen tyylissä iskee muhun niin, ettei kukaan muu pääse edes lähelle! 172 sivua on nyt vielä jäljellä ja ne pitäis säästää huomiselle, kun se golfkierros on vasta illalla. Plus että varmaan aika pian lähtee jo se loppuhuipennusvaihe, jota ei voi jättää kesken vaan se pitää sit lukea putkeen, vaikka olis jo aamuyö :D
Tän päivän ainoaksi liikunnaksi jäi leuanvetojen harjoittelu. On se vaan ärsyttävän raskasta. Ei meinaa tulokset parantua millään. Kesän paras suoritus oli 6 leukaa putkeen, mutta tänäänkin meni vain 4. Alla oli jo perjantaina punnerrukset, lauantaina leuanvedot ja eilen taas punnerrukset. Huomenna vois lepuuttaa kätösiä, ellen sit innostu vielä punnertamaan aikani kuluksi ;)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Erittäin hyvä, ellei täydellinen

Lähes täydellinen golfsää oli tänään. Jos nyt jotain valittamista niin ihan vähän viileetä oli, kun aurinko oli pilvessä pidemmän hetken. Mut se oli aika pientä. Noin yleisesti ottaen tämmönen vähän viileempi ja aurinkoinen keli on paras :)
Pelikin meni ihan kivasti. Tein 3 paria ja sain 34 bogipistettä eli ekaa kertaa tänä vuonna pelasin omaan tasoitukseeni :)
Kierroksen jälkeen kotona ähelsin vielä punnerruksia 5*10 kappaletta. Salilla tuskin tulee lomalla käytyä, jos vain suinkin kelien puolesta pääsee golffaamaan. Sen sijaan aion vaan punnertaa ja vetää leukoja kotona ahkerasti :)


lauantai 21. heinäkuuta 2012

Loman ekat hiet

Avasimme loman eilen romanttisesti jätemäelle kiipeämällä :D Piti viedä siippa uuden kameransa kanssa hyville kuvauspaikoille. Sen suurempaa urheilua ei tehty, mitä nyt kannoin kymmenisen kiloa kuvausvarusteita ylös portaita ja punnertelin vähän poseerausmielessä ;)










Tänään polkasin Stadikalle, vesijuostiin Elämyskamelin ja yhden toisen kaverin kanssa melkein tunti, polkasin kotiin ja vetelin vielä vähän leukoja. Hikinen loman aloitus siis :)

perjantai 20. heinäkuuta 2012

85,7 kg

Näistä lukemista lähdetään loman viettoon. Ja kiviäkin kiinnostaa! Eihän toi mun paino ole mihinkään muuttunut yli puoleen vuoteen. Mua hermostuttaneet 86-alkuiset lukemat taisivat olla vaan jotain väliaikaista hormoniheittelyä - toivottavasti!
Tässä kohdin moni varmaan sanoisi, että nyt lomalla otetaan sit vähän rennommin ja loman jälkeen palataan taas ruotuun. Arvatkaas mitä mä sanon? Mä olen koko ajan ottanut ihan rennosti ja syönyt mitä haluan. Sillä mähän haluan syödä terveellisesti sekä herkkuja vain kohtuudella, enkä antaa periksi millekkään verensokerin tippumisesta johtuvalle sikailu-vietille! Joten mulla ei ole mitään tarvetta muuttaa mitään loman ajaksi - ainakaan tarkoituksella. Tod. näk. käytännössä lomalla tulee syötyä epämääräisemmin, mutta tuskin enemmän. Lomalla kun pitäis olla niin paljon muuta kivaa, ettei tarvii syödä tylsyyteen ja väsymykseen ;)


Tässäpä muuten eka uudella kameralla otettu kuva, joka kelpuutettiin julkaisuun asti. Eilen aamulla juuri ennen töihin lähtöä näytin näin pirteältä. Mä siis en käytä lainkaan meikkiä töissä, kun ei koodaritkaan käytä :D



torstai 19. heinäkuuta 2012

Työvoitto!

Sain siipan sitoutumaan lomasuunnitelmaan, joka tapahtuu vasta reilun kahden viikon päästä!
Me lomaillaan Berliinissä 4.-8.8. :D
Siipan kyky suunnitella elämää etukäteen ei ollenkaan sovi yhteen lentoyhtiöiden hinnoittelupolitiikan kanssa. Siipan puolesta olis paras, jos vois edellisenä iltana ostaa lennot seuraavalle päivälle. Tai voishan sitä, jos haluaa maksaa hunajata ;)
Alunperin meidän oli tarkoitus viettää lomaa Suomessa, lähinnä golfkentällä ja säästää budjettia talvilomaan, mutta nää kylmät kelit sai aikaan paniikkireaktion - jos Suomessa ei ole hellettä niin sit tarvitaan jotain muuta lomailoa ;)

Hotelliksi valitsimme Elämyskamelin suosituksesta Radissonin, jossa on niin mühkea akvaariokin, että se on varmasti Katille sopiva asumus :)
Nyt on päivä vihdoin pulkassa. Hyvää yötä!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Krooh, pyyh!

Voi kiesus, miten voi ihmistä väsyttää näin paljon?!?!
Aamulla lähdin töihin virkeenä ja iloisena, kun tänään on uusi päivä, eikä väsyttänyt yhtään. Kahteen mennessä olisin jo ollut valmis päiväunille. Onkohan tää yleinen ongelma aamu-ihmisillä, että aamulla tulee töihin täynnä tarmoa, mutta iltaan mennessä uuvahtaa niin pahasti, ettei tahdo jaksaa enää mitään? Viikonloppuisin jaksaa paljon paremmin treenata, kun voi lähteä heti aamusta eli päivän virkeimpään aikaan. Työnantaja tietty tykkää, kun mä olen töissä päivän virkeimmät tunnit, mutta mua harmittaa, kun ei jaksais harrastaa omia kivoja juttuja...
Tai ehkä tää koko väsymys on harhaa, kun töissä on niin hiljasta, että suorastaan pitkästyy. Usein mä olen tosi pirteenä silloin, kun on kunnon touhotusputki päällä. Nyt ei oo.
Aurinkokin tietty paistoi aamulla ja vielä päivälläkin, mut nyt jo synkkenee ja illaksi on luvattu sadetta. Ettei vaan tuntuis liian helpolta saada ruhoaan liikkeelle! Ehkä mun olis parempi vaan suosiolla levätä koko tää viikko, että jaksan sit ens viikolla lomalla viilettää tukka putkella...

Surkeiden sattumusten summa

Mä olin eilen to-del-la väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen, mut onneks väsymys ei niin haittaa hieronta-päivänä. Paitsi että hierojalle iski vatsatauti ja hieronta siirtyi torstaille :(
Menin siis kotiin ja söin välipalaa ja ajattelin raahautua lenkille sillä aikaa, kun siipalla oli puhelu jenkkilään. Paitsi että se välipala ei tuntunut auttavan yhtään, kun oli jo sen verran iso nälkä :(
Sit vielä se jenkki perui puhelun viime minuutilla ja siippa ehdotti, että lähdettäis syömään. Sehän sopi mulle! Ajatus lenkille lähdöstä ei ollut saanut peffaa ylös penkistä, mutta ajatus ruuasta sai heti ;)
Ruuan jälkeen masu oli sen verran täynnä, ettei mitenkään voinut heti lähteä lenkille. Ehdittiin siinä sit päivitellä huonoja kelejä ja pohtia pian alkavaa kesälomaa. Kuinkahan luotettava Accuweatherin pitkän ajan sääennuste lienee? Se kun lupaa varsin epävakaista. Ei ollenkaan hyvä golf-suunnitelmien kannalta :(
Esiin nousi mahdollisuus lähteä reissuun. Vaan siippahan ei voi lähteä reissuun ilman kameraa. Se kuulemma pitkästyy sillä aikaa, kun mä katselen nähtävyyksiä ja maisemia, jos ei sillä ole jotain tekemistä! Tiukan soittelu- ja surffailusession tuloksena oli, ettei Canon 1DX:ää saa vieläkään mistään, mutta Verkkokaupassa on on sentään näytillä. No eiköhän siitä alkanut hirvee ruikutus, että mun pitää lähteä sinne mukaan makutuomariksi auttamaan päätöksenteossa, jos vaikka Canon 5D Mark III olis sittenkin parempi ja sen sais suoraan hyllystä.
Mä olisin halunnut lähteä lenkille. Mua vaan väsytti niin kamalasti. Päättelin sitten, että väsyneenä vois paremmin kestää Verkkokauppakidutusta, kun voi vaikka puoliksi nukkua koko sen piiitkän odotusajan. Eipähän tarvii sit lähteä sinne joskus pirteämpänä, jolloin vois tehdä jotain kivaakin. Lupasin vielä itselleni palkkioksi tästä suuresta uroteosta sen Aino-purkin, jota olen katsellut sillä silmällä.
Verkkisreissu kesti melkein kaksi tuntia! K-kauppa ehti jo mennä kiinni, joten olin sääli-Alepan valikoimien armoilla. Eikä siellä tietenkään mitään Ainoa ollut. Jouduin tyytymään sääli-tuuttiin :(

Ainiin, siippa osti lopulta sen Mark III:n. Eli tärkein on nyt hankittu - enää puuttuu se reissu!

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Karu pose

Niinhän siinä käy, että kun ei pääse salille niin joutuu siipan kanssa Selloon ja siellä joutuu ostamaan Top Sportista Puman shortsit 30% alennuksella ja ne päällä joutuu sitten pullistelemaan kotona :D
Ja koska tänään on sellanen päivä, että oma peilikuva melkein miellyttää silmää niin tekin saatte sen nähdä. Niinä vähemmän miellyttävinä päivinä teidän silmänne säästyvät, mutta itse sitä joutuu valitettavasti katselemaan silloinkin ;)
Kuva ei kyllä tee oikeutta shortsien herkulliselle värille :(
Outona yksityiskohtana kerrottakoon, että mä ensin vain katsoin noita shortseja ja totesin, etten kyllä tarvii uusia shortseja ollenkaan. Siippa kuitenkin yllytti kokeilemaan ja sitten ostamaan, kun ne näytti hyvältä. Sen mielestä mulla ei oikein ole kivoja ei-golf shortseja. Siippa on meillä paljon tarkempi pukeutumisesta ja sen mielestä mä käytän ihan liikaa kaikkia vanhoja rytkyjä :D




Sulkapallojumituspäänsärky

Käytiin eilen sulkapalloilemassa ja jotenkin siinä touhottaessani huomaamattani jännitin niskaa aivan eläimenä. Nyt on kaikki niskan ja yläselän lihakset kipeenä ja pikantti jännityspäänsärky kaupan päälle. Tai siis ei ole hedaria enää, kun otin buranaa. Pitkän yritin poistaa sitä pyörittelemällä ja venyttelemällä, koska mulla on sellanen periaate, että buranan voimalla ei saa urheilla. Kipu on merkki siitä, ettei kaikki ole kunnossa, eikä silloin saa urheilla, jos kaikki ei ole kunnossa. Oireen poistaminen lääkkeellä ei poista sitä kivun syytä, joten lääkkeellää saavutettu kivuttomuus ei oikeuta urheilemiseen.
Jos mä olisin mun PT niin noin sanoisin itselleni. Nyt kun olen sen täällä koko maailmalle julistanut, en toivottavasti kehtaa lähteä salille tänään. Harmi vaan, että nyt mulla ei sit ole täksi illaksi mitään tekemistä :( Harmi, että hieronta on vasta huomenna, eikä tänään, mutta onneks sentään huomenna, eikä vasta kahden viikon päästä :)

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kaikki on hauskempaa, kun näyttää hyvältä...

...tai ainakin kuvittelee näyttävänsä ;)


Golfhanskaa myöten upeasti värikoordinoitu asu on Orlandon matkamuistoja (paitsi lippis ja sukat :)
Pelaaminen oli tosi tosi tosi kivaa ja välillä tuli tosi hyviä lyöntejäkin, muttei koko ajan ;)

Puma-Katti

Toi yks yökyöpeli käy usein törsäämässä rahaa nettikaupoissa, kun mä olen jo höyhensaarilla. Viime yönä se ei (tietääkseni) shoppaillut vaan pelasi tietsikalla jalkapalloa ja tuli nukkumaan joskus viiden jälkeen!!! Onneks meillä on golffi tänään vasta klo 13:30 ;)
Mä oon koko männäviikon herännyt noin 7:30 ilman herätyskelloa ja tänäänkin avasin silmät klo 7:42. Siitä asti olen tässä koittanut olla hiljaa ja antaa yöllisen fudissankarin nukkua. Aikani kuluksi selasin vähän Puman nettikauppaa ja löytöjähän siellä tuli tehtyä :D
Ihan hulluu, että alet on jo täydessä käynnissä, vaikka mun loma alkaa vasta viikon kuluttua ja säidenkin puolesta kesä on vasta edessä... Luulis nyt, että kamat menis kaupaks täyteen hintaankin vielä ja hintoja kandeis alentaa vasta sit, kun kesä alkaa oleen ohi.
Kattokaa, miten hulluna mä säästin rahaa, kun tämmöset lähti tilaukseen:


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Peetee

Vähän väliä mä kamppailen sen kysymyksen kanssa, kannattaisko mun palkata PT.
Toisaalta mä tykkään treenata, enkä tarvitse PT:tä huolehtimaan siitä, että tulee treenattua. Enkä ole lainkaan varma, olisinko valmis tekemään merkittäviä muutoksia treeni- ja ruokatapoihini, vaikka PT niin neuvoisi. Ruokavaliopuolella en kaipaa mitään väliaikaisia dieettiohjeita vaan etsin sitä viisasten kiveä, jolla voisin saada aikaan pysyvän muutoksen hitaasta lihomisesta hitaaseen laihtumiseen. Se ei ehkä ole tyypillisen PT:n alaa niin vahvasti. Epäilen, että mulla olis vaikeuksia luottaa PT:n ammattitaitoon, kun itsekin tiedän jo niin paljon näistä asioista (plus se ihmiselle tyypillinen muutosvastarinta ;)

Toisaalta taas...
Tavoitteet ja edistymisen seuranta motivoi mua. Olis kiva, jos joku ulkopuolinen objektiivinen taho seurais mun kehitystä ja auttais asettamaan sopivan haastavia tavoitteita. Mä ainakin kuvittelen olevani jo sellasella tasolla, että ”tavallisen perustreenin” lisäksi vois tarvita jotain erityiskikkoja, joilla saada lisää tehoja ja vielä parempia tuloksia. Tarttis siis olla todella ammattitaitoinen PT, joka osaa teettää erityiskikkoja edistyneemmille, eikä vain kannustaa sohvaperunoita liikkeelle.
Mulla on taipumusta treenata liikaa ja vetää itseni ihan piippuun. Tyypillisestä asiakkaasta poiketen PT:n tehtävä mun kanssa oliskin varmistaa, että mä treenaan sopivasti ja nousujohteisesti, enkä liikaa.
Olishan tossa ihan hyviä perusteluja. Ne vaan ei ole ne kaikkein tavallisimmat. Mun pitäis löytää tasan se oikea PT, joka sopii mun tiukkoihin vaatimuksiin ja jonka kanssa henkilökemiat pelaa…

Juttelin aiheesta siipan kanssa ja se oli vahvasti sitä mieltä, etten mä sais rahoille vastinetta PT:ltä, jos jatkan "tavallisena kuntoilijana". Jos aikoisin kilpailla jossain lajissa niin sitten kannattaisi hommata valmentaja. Tavallisen kuntoilijan tarpeisiin mä tiedän sen mielestä treenaamisesta ihan tarpeeksi eli voin olla itse oma PT:ni, kunhan vain maltan silloin tällöin katsoa asioita vähän etäämmältä ja objektiivisemmin. Ulkopuolista näkemystä saan tietenkin myös siipan kanssa juttelemalla. 

Aion nyt vielä entistä tietoisemmin säännöllisin väliajoin katsoa menneitä treenejäni ja arvioida, mikä meni hyvin ja mikä huonosti ja sen perusteella suunnitella, miten pitäis toimia jatkossa. Tavallaan leikin olevani jonkun toisen PT ja mietin, mitä neuvoisin häntä tekemään tiedossa olevien faktojen perusteella. Muillehan on tunnetusti helppo antaa hyviä neuvoja, joten jos koittais tehdä saman itselleen :D

Oomegaa

Pitää laittaa päivitys nyt heti aamusta, jos joku siellä on henkeään pidätellen odottanut - enhän halua tukehtumiskuolemaa omalletunnolleni ;)
Vaikka eilinen lenkki oli mun mielestä kohtuullisen rankka, Omegawave sanoi tänäänkin, että "Cardiac system is reasonably ready for any level of activity."

Reserves: Normal (5/7)
Reserves reflect the remaining capacity of the body to fulfill its physiological activity.

Fatigue: Complete recovery (7/7)
Fatigue reflects the general state of recovery. Excessive fatigue can signal the beginning of over training or the onset of illness. Fatigue also increases the risk of injury.

Stress: Within the norm (6/7)
Reflects stress in the cardiac system and overall stress from all external sources. If a high stress level is not properly managed, it can negatively impact general health, training and performance.

Eli nyt tulossarjani oli 5,7,6. Parhaimmillaan olen muutaman lepopäivän jälkeen saanut 6,7,7. Paras mahdollinen tulos olisi 7,7,7. Eli eipä tuo mun tän päiväinen tulos paljon poikkea optimaalisesta. Pitää tietty muistaa, että laite mittaa ainoastaan cardiac systemin tilaa, minkä se tuossa muutamaan kertaan sanookin. Se ei siis tiedä mitään siitä, että mulla on yläkroppa ihan jäkissä salitreenistä ja jalkojen lihakset ja nivelet rasitetun tuntuiset, koska eilinen juoksu oli niille uusi ja rankka kokemus.

Ylikuntoon joutumisen vaara on varmasti pienempi näin päin, kun sydän jaksaa paremmin kuin lihakset ja nivelet. Sydämen väsymystä ja levon tarvetta ei sillä tavalla tunne tai ainakaan tunnista levon tarpeeksi. Lihasten ja nivelten väsymyksen tunnistaa ja tajuaa levätä. Jos käy säännöllisesti juoksemassa, koivet tottuu jatkuvaan höykytykseen, eikä enää tule kipeiksi. Siinä vaiheessa ylikunnon riski lisääntyy huomattavasti, koska ihmisillä on taipumus vaatia itseltään liian nopeaa edistymistä - enemmän, pidempiä ja rankempia lenkkejä, nopeammin kuin mihin sydän ehtii sopeutua. Näin mä sen näkisin.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Katti syö kalaa

Tänään sattui hassu kalapäivä. Töissä oli ruokana Pinaattitäytteinen kalarulla, välipalaksi mupelsin purkin Rainbow tonnikalaa pikantissa tomaattivihanneskastikkeessa ja kotona laitettiin lohikeittoa, jota söin vielä lenkin jälkeen iltapalaksikin :P
Uhkaavan näköisten pilvien takia en uskaltanut lähteä lenkkeilemään kauas kotoa vaan jäin urheilukentälle kiertämään ympyrää kuin hamsteri juoksupyörässä. Sinne käveleminen kesti 8 minuuttia, joten sieltä olis päässyt kaatosateen sattuessa nopeasti kotiin. Sade alkoikin aika pian, mutta jäi onneksi kevyeksi ripsimiseksi. Radalla hölkkäsin ja kävelin vuoronperään aina yhden kierroksen, 2. rataa pitkin, etten vahingossakaan alkaisi laskeskella mitään Cooper-aikoja ;)
Koko reissu oli siis melkein 50/50 hölkkää ja kävelyä ja silti keskisyke oli vain 138. Aika oli 57min. Alussa kävellessä syke ei edes noussut yli 120:n, mutta loppukävelyssä se jo pysyi yli 130:n. Hölkkäpätkillä syke nousi 170 tuntumaan, ekoissa vähän alle ja vikoissa vähän yli. Ihan hyvä intervallisetti siis. Odotan mielenkiinnolla, miten tuo näkyy huomenaamulla Omegawavessa. Golfit ja kävelylenkit on sen verran kevyitä, ettei ne kovin selvästi näy vaan saan aina tulokseksi "Cardiac system is reasonably ready for any level of activity." Sehän on tietty vaan hyvä, koska se tarkoittaa mun olevan niin hyvässä kunnossa, ettei golfin päälle tarvii lepopäivää :)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kohtuullinen tyytymättömyys

Hullu mies meni suoraan töistä pelaamaan sulkapalloa kaheks tunniks. Sit kun se tulee kotiin, lähetään vielä salille. Oli kuulemma pakko änkeä epäinhimillinen määrä liikuntaa yhdelle päivälle, kun muuten ei olis löytynyt sopivaa yhteistä päivää sekä sulkiskaverin että salikaverin kanssa. Onneks mä treenailen enimmäkseen yksin niin ei tarvii tolleen venyä. Mulle on jo ihan tarpeeks haastetta siinä, että salille lähtö on vasta 20:30 eli niin pitkään pitäis pysyä virkeänä ja sit salin jälkeen pitäis aika nopeesti saada unta. Piriste nimeltä punttisali vaikeuttaa mun nukahtamista aika paljon, kun se on sekä fyysisesti että henkisesti niin virkistävää :)
On muuten kauhee ikävä salille. Tuntuu, etten oo käyny siellä tooosi pitkään aikaan. Viimeks 16 päivää sitten, kun nyt kesällä mulla on viikossa vain yks salipäivä ja viime viikolla se jäi nuhan takia väliin. Muutenkin kaipailen jo lisää salitreeniä - ja nyt on vasta heinäkuun alkupuoli! Talvella puolestaan haikailin kesää ja golfia ja lenkkeilyä ja ihania ulkoilusäitä... Mistä sais päivään lisää tunteja ja kroppaan lisää palautumiskapasiteettia, että ehtis ja jaksais urheilla tuplana? :D

"Ihmistä on mahdoton tehdä onnelliseksi. Heidän luontonsa ei sitä salli. Päämääräksi voidaan asettaa enintään kohtuullinen tyytymättömyys, johon liittyy mahdollisimman suuri turvallisuus." 
Johann Nestroy

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Vähäpukeisia ihmisiä ja makroravinteita

Kävin taas stadikalla pulikoimassa ja pohtimassa ihmiskehoa. Totesin, että vähäpukeiset miehet on aika hassun näköisiä. Laihat miehet näyttää helposti sammakkomaisilta ja ylimäärinen rasva kerääntyy miehillä epäesteettisiin paikkoihin. Lihaksikkaat ja sinänsä hyvännäköisetkin miehet näyttää jotenkin liian alastomilta simmareissa. Miesten jalat on niin hassuja karvapatukoita... Mies on parhaimmillaan lihaksikkaana hihattomassa paidassa ja farkuissa :D
Naiset sen sijaan on yleensä kauniita. Naisilla kuuluu luonnostaankin olla enemmän rasvaa, eikä pieni ylimääräkään vielä haittaa pahemmin, kun se kerääntyy naisilla hyviin paikkoihin. Kurvikkaat naiset on kauniita! Lihaksikkaat naiset on myös kauniita, mutta naisille lihakset ei ole must vaan laihakin nainen voi olla kaunis. Naisten simmaritkin on nätimpiä kuin miesten :D
Mun henk koht kauneusihanne on naisten kohdalla paljon laajempi kuin miesten. Monet erilaisen näköiset naiset saa multa arvosanan 'hyvän näköinen' kun taas miesten kohdalla se on harvinaisuus. Suurin osa miehistä saa arvosanan 'tavallisen näköinen'. Käsittääkseni tuo ei ole ihan tavallista. Olen usein kuullut, että asia olisi juuri toisinpäin eli että yleisen länsimaisen kauneusihanteen kriteerit on naisille paljon tiukemmat kuin miehille...
Tottumiskysymys? Vähäpukeisia naisia näkee paljon enemmän sekä mediassa että livenä.
Kateutta? Olenko alitajuisesti kateellinen muiden naisten ulkonäöstä?
Luonnonvalintaa? Olenko miehille ankarampi, koska arvioin jokaista mahdollisena kumppanina ja siinä pitää olla paljon tiukemmat kriteerit kuin naispuolisten ystävien suhteen?

Bongasin facebookissa tämmösen linkin: In Dieting, Magic Isn’t a Substitute for Science ja nyt on pakko jälleen toitottaa omaa mielipidettäni tästä aiheesta :D
Olen täysin samaa mieltä siitä, että kalori on kalori, eikä sillä ole väliä tuleeko energia rasvasta, hiilaista vai prodesta. Terve ihminen laihtuu, jos syö vähemmän kaloreita kuin kuluttaa, eikä dieetin makroravinnejakaumalla ole mitään väliä. 
Mutta - ja iso mutta onkin: Makroravinnejakaumalla on paljonkin väliä sen kannalta, pystyykö ihminen pitämään kiinni dieetistä ja olemaan miinuskaloreilla! Hiilarit ei pidä nälkää yhtä hyvin kuin rasva ja prode. Sairaalassa tarkasti valvotuissa tutkimusoloissa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä määrätyllä tutkimusdieetillä. Koekaniineilta tuskin edes kyseltiin, kuinka paljon nälkää tai mielitekoja he kokivat tai mikä heidän yleinen mielialansa ja jaksamisensa oli kokeen aikana. Kotioloissa hiilaripainotteisesti syövä laihduttaja kuitenkin repsahtelee jatkuvasti syömään liikaa. Puhumattakaan siitä, että nykyiset hiilaripainotteiset "ruuat" ovat usein hyvin epäterveellisiä sokeripommeja, jotka eivät kuulu terveellisen ruokavalion peruspilareihin.
Siksi mun mielestä ton artikkelin loppupäätelmä oli suorastaan virheellinen. Ettei muka mikään dieetti ole suositeltavampi kuin joku toinen! Mun mielestä pitäis ilman muuta suosia dieettejä, joissa rajoitetaan sokeria merkittävästi ja muitakin hiilareita kohtuullistetaan sekä lisätään kasviksia, hyviä rasvoja ja prodea. Ugh! :D

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Ruokaa! Ruokaa! Ruokaa!

Heti kun onnistuu pari päivää syömään vain sen verran, että hoikempia ei hirvitä niin jo on kauhunälkä kurkkimassa olan takaa! Onneks tajusin ottaa lounaalla tavallista isomman annoksen ruokaa tai olisin saanut itkupotkuraivarit ennen kotiin pääsyä. Äsken kävin tunnin kävelylenkillä ja join sen päälle litran vettä. Kunhan se laskeutuu mahasta, aion syödä kunnon ruokaa tasan sen verran kuin nälkään tarvii, ettei vielä lähde jäätelölinjalle tää ilta!


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Sadepäivän ilo

Käytiin katsomassa suomalaista teollista muotoilua Kaapelitehtaalla. Suosittelemisen arvoinen tapaus :)

Katti, Possis ja näyttelyn maskotti & siippa Konecranesin nosturiohjaamossa

Traktori (etsi kuvasta Possis!) & automaattitrukki (robottihullu siippa oli aivan lumoutunut)
Planmecan hammaslääkärintuoli & siirrettävä raajojen 3D kuvantamislaite

Patria AMV panssaroitu pyöräajoneuvo & Patria NEMO kranaatinheitinjärjestelmä

Katti ja Possis lumikelkkailee (huomaa veska ja paita tarakalla ;)

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Nainen ja mies

Varoitus! Seuraava teksti sisältää yleistyksiä ja stereotypioita!

Miksi nainen lihoo?
Koska nainen on kiinnostunut ruuasta. Nainen ajattelee ruokaa usein ja myös syö usein. Vaikka naista kiinnostaa terveellinen syöminen, nainen ei millään malta pysytellä vain terveellisissä ruuissa. Naista kiinnostaa kaikki ruoka vähän liikaakiin. Nainen tykkää syödä kaikkea ja paljon, ettei vaan pääse nälkä iskemään. Nälkä on paha asia!

Miksi mies lihoo?
Koska mies ei ole kiinnostunut ruuasta. Mies syö mitä sattuu eteensä saamaan silloin, kun muilta kiinnostuksen kohteiltaan ehtii syömään. Varsin usein se on sitten kebab ja kilo karkkia. Miestä ei kiinnosta terveellinen syöminen tai säännölliset ruoka-ajat. Miestä kiinnostaa robotit ja helikopterit. Mies ei edes tykkää syömisestä. Ruuan pitää olla erityisen hyvää (lue lihottavaa), jotta mies viitsii sitä syödä. Mies on mieluummin nälässä kuin syö tylsää ruokaa.

Pitääkö paikkansa? ;)

perjantai 6. heinäkuuta 2012

84,9kg

Ei ihan vertailukelpoinen tulos, kun punnitus tapahtui 2,5h tavallista myöhemmin. Lisäksi nyt nuhan takia lihaksissa ei varmasti ole mitään nesteitä kerääntyneenä, kuten tavallisesti. Omegawavekin sanoi mun olevan täysin palautunut - kaikki mittarit tapissa vihreellä.
Toisaalta hämmästelen sitä, ettei mun eilen lääkkeeksi syömät suklaat ja jäätelöt näy missään. Sokerinhan pitäis sitoa nestettä neljä kertaa oman painonsa verran. Ehkä mä oon sit viime aikoina syönyt sen verran hiilareita koko ajan, ettei toi ollut mikään varsinainen muutos... Niin se kyllä varmaan on, koska musta on ihan vaan tuntunut, että tarviin enemmän hiilareita, kun harrastan paljon aerobista liikuntaa nyt kesällä, joten olen sitten syönyt sen tunteen mukaan.

Ootteko huomanneet, että melkein aina nuhan saava ihminen valittaa, että just nyt on tosi huono aika sairastua, ei millään olis just nyt varaa olla kipeenä? Mun on pakko sanoa, että nyt on paras mahdollinen aika mun olla kipeenä. Töissä ei tapahdu mitään. Sosiaalista elämää ei ole. Treeneissä en ollut suunnitellut mitään erityistä. Mikään ei hankaloitu (ellei tää nyt kestä vielä reilusti yli kaksi viikkoa ja pilaa loma alkua.)
Aina ei ole ollut näin hyvin. Useamman kerran olen sairastanut lomalla, luultavasti sen takia, että olen järkännyt itselleni jonkin maksimitreenin/kuntotestin just ennen lomaa ja se on sitten ollut liikaa mun vastustuskyvylle. Mieleen tulee ainakin joululoma Levillä, yks kesäloma ja yks pääsiäisloma, jolloin olisin voinut olla terveempikin ;) Lopulta otin opikseni, enkä ole enää asettanut mitään deadlineja tai enkkayrityksiä just ennen loman alkua.


Pumpumkatti

torstai 5. heinäkuuta 2012

Saikkumurkinaa

Mä aina sanon, etten mä osaa enkä tykkää laittaa ruokaa. Totuus on kuitenkin se, että kyllä mä osaan reseptiä noudattaa ja se voi olla ihan kivaakin, jos ei ole nälkä. Valitettavasti vaan yleensä aina on nälkä, kun ehtii hellan ääreen. Saikulla ei pääse työpaikkaruokalaan lounaalle, mutta aikaa on vaikka muille jakaa, joten kokkailin rauhassa feta-kanaa seuraavalla reseptillä:

Sipulia
Valkosipulia
Kananpojan fileesuikaleet, maustamaton 450 g 
Ratatouille säilyke (Bonduelle) 1 purkki 
Maustettu ruokakerma cocos & lime 5% 250 g 
Mama nuudeli, täysjyvä kanan maku 1 paketti 
Feta 200 g (rasvaisuus ja mausteet oman maun mukaan, mulla oli 3% valkosipulilla maustettua Arlaa) 

Kaikki vaan pannussa sekaisin ylläolevassa järjestyksessä. Maustettujen ainesten ja nuudelipussin mausteiden  lisäksi ei tarvii osata edes laittaa muita mausteita. Mun annoskoolla tuosta tulee kolme annosta eli sain kaupan päälle kaksi vararuokaa pakastimeen. Siippa ei ymmärrä hyvän päälle, eikä suostu syömään mitään näin herkullista ;)

Mä en tajuu, miten niin monet pystyy ottamaan kuvia aterioistaan ennen syömistä. Kun mä saan lautasen eteeni, mielessä on vain yksi ajatus: "Ääntä kohti!" Otin sitten jälkikäteen kuvan pannuun jääneestä murkinasta :D

Kanasörsselssön

Vasuriflunssa

Elisaamuinen kurkkukipu kehittyi päivän mittaan ihan kunnon flunssaksi vasemmalla puolella. Vasen sierain on tukossa, vuotaa vetistä räkää, on ruvella niistämisestä ja nenän limakalvoa kirveltelee. Myös vasen silmä vuotaa ja on turvoksissa. Oikea silmä ja sierain on suht koht normaalit. Erikoista!
Vaan mainiosti onnistui pelkkä vasen puoli vaivaamaan niin pahasti, etten saanut nukuttua koko yönä. Tiedätte varmaan sen nuhassa nukkumisen vaikeuden, kun henki ei kulje, poskiontelot jomottaa, limaa valuu kurkkuun ja koko ajan pitäis nieleskellä, hyvää asentoa ei löydy, niskat menee jumiin ja päätä alkaa särkeä. Puolen tunnin välein olet hereillä vilkaisemassa kelloa ja aamulla olo on ku zombilla. Ei töihin voi nukkumatta lähteä, vaikka olo paranee selvästi heti, kun nousee pystyasentoon. Jäin sit kotiin ja pyöriskelin sängyssä puol yhteentoista saakka.
Nyt tässä ihmettelen, mitä tämmönen zombi jaksais tehdä koko päivän... Pelkkä torkkuminen pistäis unirytmin liian sekaisin. Kaikki mun harrastukset on liikunnallisia eli ei käy nuhasena. Harmi, että menee näin kaunis kesäpäivä harakoille! Pitää kait kaivaa joku kirja esiin ja koittaa jaksaa keskittyä siihen.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Pah, Suomen kesä!

Niin vähäluminen, että erehdyin pyörän selkään parina päivänä ja nyt heräsin kurkkukipuun. Heti kun ei tuu hiki niin tulee flunssa! Ensimmäinen ajatus aamulla herätessä oli "Voi perseensuti!" ja heti toinen "Mitenkähän tää näkyy Omegawave-mittauksessa?" Ja eiku mittamaan!
Tuomio oli Time to slow down. Normaalisti mun leposyke on 55-60, mutta nyt se oli 72. Laite sanoi, että mulla on stressiä, "adaptation reserves" on matalalla, enkä ole palautunut. Pelkkien edellisten päivien treenien perusteella (siis ilman nuhan vaikutusta) olisin odottanut jotain sen suuntaista, etten ole täydellisesti palautunut, mutta stressiä ei juurikaan ole ja "adaptation reserves" olis vähintään kohtalaiset eli jotain peruskuntotreeniä vois tehdä. Nuhan ansiosta tulos kuitenkin tippui, eikä tänään auta muu kuin lepuutella ja toivoa, että se nujertaa pöpöt :)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Katti polkee

Tänään menin ekaa kerta elämässäni pyörällä töihin! Se oli just niin tyhmää kuin arvelinkin. Matkaa on vaivaset 4,8 kilsaa ja aikaa kului 18 minuuttia (pelkkä polkeminen) eli ei se mikään kunnon treeni vielä ole. Sopivan pukeutumisen ansiosta ei edes tullut hiki ennen kuin pysähdyin ja viileä tuuli loppui. Kävin kuitenkin suihkussa, koska olin siihen varautunut, ja kunnon hiki puski päälle vasta suihkun jälkeen. Mä oon pahamaineinen jälkihikoilija ;)
En varmasti rupea polkemaan töihin muuten kuin tämmösinä päivinä, kun olen menossa Stadikalle suoraan töistä. Sinne nimittäin menin. Matkaa oli 8,4 kilsaa ja aikaa kului 35 min. Kotimatka oli 9,9 kilsaa ja aikaa kului 36 min. Oli jo muutenkin niin paljon eväitä ja varusteita sumplittavana, etten jaksanut siihen päälle vielä pelleillä sykärin ja endomondon kanssa. Saa luvan riittää tuo kellosta ja mainiosta pyöräilyn ja kävelyn reittioppaasta saatu data :) Sen verran tuostakin jo näkee, ettei mun vauhti päätä huimaa. Tai tarkalleen ottaen kyllä huimaa - suurin syy hitaaseen vauhtiin on se, etten mä uskalla ajaa kovempaa. Kaupunkiajossa on niin paljon risteyksiä, muuta liikennettä, kuoppia tiessä jne. ettei voi vaan painaa menemään minkä kintuista lähtee.
Kohta sit suihkuun, kolmatta kertaa tänään. Kotimatkalla tuli sen verran hiki, ettei näissä marinadeissa voi nukkumaankaan mennä ;)

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Turistina jätemäellä

Siis aivan uskomatonta, että mä oon asunut Lepuskissa jo kohta 7 vuotta ja vasta tänä vuonna sain tietää jätemäestä. Sinne on meiltä vaan noin viis kilsaa ja oon lenkkeillytkin ohi ihan parinsadan metrin päästä Vihdintietä onnellisen tietämättömänä koko kukkulasta!
Tänään mä sitten polkasin sinne ja tallustelin portaat ylös kahdesti. Tietämättömyyttäni lähestyin mäkeä väärästä suunnasta ja päädyin ensin polkemaan ylös asti - tai en mä ihan ylös asti jaksanut polkea ;) ja sit kävelin alas ja tulin portaat ylös. Sit taas polkasin välillä etsimään reittiä portaiden alapuolelle ja sieltä sit uudestaan rappuset ylös. Tällä kertaa pysähdyin kuvaamaan molemmilla levähdyspaikoilla. Lopuksi kävely alas ja pyöräily kotiin.
Koko reissu sykemittarilla yht. 1h 25min, 765kcal, avg 133 ja pyöräily Endomondolla 10,48km, 57min, avg 10,93km/h, 425kcal. Kartasta näkee, että välillä oli satelliitit täysin hukassa eli matka oli oikeasti mutkikkaampi eli pidempi. 
Ainiin ja Vanhalla Hämeenkyläntiellä näin Bambin loikkivan tien yli ihan muutaman metrin päästä! :)


Täytyy kyl sanoa, ettei noi jätemäen portaat ollu ihan mun juttu. Ensinnäkin mua vähän hirvitti rappujen vinous ja toisen puolen kaiteen puuttuminen. Paikoittain raput oli kuin se Vekkulan vinolattiahuone, lisämausteena vaan metrin pudotus nokkospuskaan ja kaatumisenriskiä lisäämässä maitohapot jaloissa ja syke yli 170, jolloin reaktionopeus ei ehkä ole paras mahdollinen, jos jalka lipsahtaa... Toisekseen siellä oli väkee ku pipoo, mikä ei tietty ole mikään ihme, muttei se oman rauhan puute nyt plussaa ole, enkä tod olis tarvinnut yhtään vastaantulijaa niissä kenoissa portaissa. Itse en uskaltanut tulla alas rappusia pitkin vaan kiersin polkua. Kolmanneksi mun pohkeet ei todellakaan tarvii tollasta - ne on riittävän jumissa muutenkin ;)

Tästä lähtee

Tuolta tultiin

Tuonne jatketaan

Näkymä 2. levähdyspaikalta

ABC, Katti kävelee, portaita pitkin taivaaseen

426 porrasta takana

Wikipedian mukaan tämä on Helsingin korkein paikka ja pikainen silmämääräinen tarkistus vahvistaa väitteen todeksi: 


sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Golfviikonloppu

Kännykän kamera on oikeestaan aika huono. Kaikki näyttää olevan paljon kauempana kuin ne oikeasti on. Tääkin joutsenperhe oli oikeesti tosi lähellä! Golfkentän luontokappaleet on oppineet, ettei ihmisiä kannata liikaa pelätä, kun ihmiset on kiinnostuneita vain palloista :)


Sekä eilen että tänään on siis pelattu golfia. Siinä kuluu matkoineen kaikkineen niin paljon aikaa, ettei samana päivänä juuri muuta ehdikään. Onneks ei tarvitsekaan ehtiä :)
Mulla on vihdoin alkanut pelitaidot taas palata mieleen. Kivempi on pelata, kun useimmiten onnistuu siinä, mitä yrittää ;) 
Molempina päivinä sain pelattua 17 väylää samalla pallolla. Yleensä niitä hukkuu useammin. Mutta sitten vikalla väylällä löin eilen kolme ja tänään yhden pallon vesiesteeseen :D Kokonaisuutena kuitenkin hyvä!