Kolmen päivän kurkkukipu oli ohi jo eilen, mutta kampaajan ansiosta tuli vielä yksi varopäivä. Tänään kävin taas lenkillä, vaikka totta puhuen sänkyyn kaatuminen olis kiinnostanut enemmän. Mä oon nyt jo monta viikkoa ollut tavallista väsyneempi ja silti saanut huonosti unta iltaisin. Normaalisti tämmöset kaudet kestää mulla korkeintaan viikon ja sit seuraavalla viikolla nukun taas kuin kissanpentu. Alkaa jo ottaa kupoliin, kun on niin tuskaa jaksaa lähteä iltaisin harrastamaan omia lempiharrastuksia! Tänäänkin lähdin vallan väkisin sen ajatuksen voimalla, että lenkin jälkeen on kuitenkin pirteä ja hyvä olo. Kuten onkin. En kyllä yhtään ihmettele, että monet päätyy illasta toiseen sohvalle telkun eteen, jos on koko ajan pientä univelkaa ja väsymystä.
Tietty koitin pohtia, mistä tää vois johtua. Googlen mukaan kevätväsymys on oikeasti olemassa. Tää vois olla sitä ja näköjään lenkkeily on siihen hyvä lääke. Toinen mahdollinen syntipukki vois olla siipan Tempur Millenium tyyny, jonka otin itselleni, kun siippa hommas uuden tyynyn. Ehkä se on mulle liian korkea. Vaihdoin jo takas omaan tavis Tempuriini, muttei se ainakaan vielä kahdessa yössä ole auttanut. Kolmas mahdollisuus on kuumuus. Talvella täällä oli oikein miellyttävät 22-23 astetta, mutta nyt kevätaurinko on nostanut sisälämpötilat 25-26 asteeseen. Täytynee ruveta testailemaan, miten tässä kämpässä kannattaa availla ikkunoita, että tulis tasainen ja mukava uni-ilmasto.
Väsyneenä on muuten koko ajan vähän huonolla tuulellakin. En haluis olla, mutten mahda sille mitään!
Siksi tarvitaan loppukevennystä. Hulvattoman lättänaamainen kisu:
Eikä miten hieno kissa! Ei tuota pysty katsomaan hymyilemättä :D
VastaaPoistaMulla on keväällä kyllä kanssa selkeä väsymyskausi, ja sitten siitä vielä tuntee jotenkin ekstrahuonoa omatuntoa, kun ulkona alkaa kirkastumaan ja lämpenemään.
Aurinko paistaa? Paras vaan maata sohvalla ja katsella pölyhiukkasten tanssia likaisten ikkunoiden läpi suodattuvassa valossa!
VastaaPoista