Sivut

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hikinen älykkö

Sanoivat Mensasta, että mä osaan ihan kelvollisesti arvata, mikä geometrinen kuvio tulee seuraavaksi ;)


Mä oon aina jollain tavalla arvostanut tai kunnioittanut Mensan jäseniä ja ajatellut, että ne on jotain super-einsteineja, mutta nyt kävikin ilmi, että sinne kelpaa ihan tavallinen pulliainen. Vähän on mukana kiltin tytön syndroomaakin, mutten mitenkään osaa pitää itseäni erityisen älykkäänä. Mulla on hyvä muisti ja olen pikkutarkka ja olen aina pärjännyt koulussa, mutta TKK:lla opiskellessa ja IT-alalla työskennellessä on moni asia mennyt yli hilseen. Tällä mun palikkatesti-älykkyydellä ei vielä hirvittävän pitkälle pötki elämässä. Pitäis olla myös sellaista sosiaalista älykkyyttä ja tunneälyä, joiden avulla ymmärtäisi bisnesmaailman ja politiikan kiemuroita. Siellä kun ei homma tunnu toimivan aina loogisesti kuin palikat vaan mukana on epäloogisia ihmisiä hämmentämässä soppaa ja kaiken maailman kirjoittamattomia sääntöjä rivien välissä piilossa.

Tuosta kirjeestä sain kivan lisäboostin muutenkin hyvään salifiilikseen, jota edes juiliva olkapää ei saanut pilattua! Ei näköjään ole älykkyydestä kiinni, että rikkoo ittensä treenaamalla liikaa. Eikä muuten ole moni muukaan asia älykkyydestä kiinni - jos joku on joskus epäillyt, että lihavat on tyhmiä tai punttiksella kävijät on tyhmiä niin nyt on nekin luulot todistettu vääriksi ;)

3 kommenttia: