Sivut

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ruumistaistelu

Eilen vein siipan kokeilemaan bodycombattia ja ihan hymyssä suin se siellä huiski menemään, samoin kuin allekirjoittanutkin :) Haluaisin käydä combatissa toistekin, jopa säännöllisesti, mutta kun noille tunneille ehtiminen on niin hankalaa... Eilen oli eka kerta, kun sain aikaiseksi, vaikka combat on ollut to do listalla siitä asti, kun hommasin Satsin kortin elokuun lopussa!
"Oikeita" kamppailulajeja harrastellut siippa piti combatia vähän liian jumppana - tehtiin vähän epärealistisia asioita vähän liian nopealla tempolla ja silleen. Vaikka olihan se tietysti hauskaa katsella, kun mun pylly sheikkaa lyöntien tahtiin sen näköisesti kuin se luulisi olevansa salsatunnilla eikä missään taistelussa ;)

Asiasta vaatekaappiin. Meillä on tämmönen kappi, josta puuttuu osa ovista. Molemmissa reunoissa on yhdet ovelliset kaapit ja kaikissa yläkaapeissa on ovet, mutta keskeltä puuttuu neljä ovea. En ymmärrä, miksei siihen ole laitettu kaikkia ovia jo rakennusvaiheessa. Kohta kaksi vuotta on tuota katseltu. Uskomattoman paljon pölyttyy paitojen hartiat jo siinä ajassa. Tietenkään me ei haluta siihen tollasia tavallisia tylsiä valkoisia ovia vaan haluttais saman tien laittaa koko kaapistoon peililiukuovet. Ja ne maksaa, hiisi vieköön! Koskahan sitä raaskis sijoittaa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti