High fructose corn syrup on halvempaa kuin sokeri ja siksi sitä käytetään täällä monien asioiden makeuttamiseen. Moni terveysihminen on sitä mieltä, että HFCS on selvästi sokeria pahempi myrkky ihmiselle. Halusin maistaa TVstä tuttuja Fig Newton keksejä ja niissä yllättäen mainostettiin No HFCS! Tavallista Corn syrupia löytyi kyllä sisällysluettelosta :)
keskiviikko 30. joulukuuta 2015
tiistai 29. joulukuuta 2015
Pöröhotelli
Olemme saapuneet enkelten kaupunkiin, tarkemmin sanottuna Cerritos nimiseen kaupunginosaan tai lieneekö ihan oma kaupunkinsa... Seuraavat 8 yötä tukikohtana toimii Sheraton Cerritos ja päiväohjelmaan kuuluu runsaasti golfia.
Kahvikisu ja Lehmi on ihan pähkinöinä, sillä huoneessa on Starbucksin kahvia ja nestemäistä maitoa, eikä jauhetta :)
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Let's get ready to rumble!
Hotels.com antaa jokaisesta kymmenestä niiden kautta buukatusta hotelliyöstä yhden palkintoyön. Siipan työmatkan ansiosta meille ehti jo kertyä yksi ja päätettiin käyttää se Piilaaksossa ja asua vähän hienommin Hiltonissa. Saavuttiin paikalle pahaa aavistamatta ja vastassa oli liikenteenohjaajien armeija. W00t?
Naapurissa Levi's Stadiumilla on college football game: UCLA Bruins vs. Nebraska Cornhuskers ja internet möi meille vielä liput sinne!
Kuvissa näkymä meidä ikkunasta 2 h ennen pelin alkua.
lauantai 26. joulukuuta 2015
My kinda Christmas
Täällä on ollut kaikkea muuta kuin lämmin. Toppatakissa on hiihdelty, mutta tänään sen sai riisua muutamassa airinkoisessa kohdassa :) Näin joulupäivänä moni paikka on kiinni, joten sattui oikein sopivalle päivälle tämä kaunis ulkoilukeli.
Tutustuttiin USS Pampanito sukellusveneeseen ja Lombard streetiin. Kirkas aurinko ja jyrkät varjot tekivät kuvausolosuhteista vähän turhan haastavat kännykälle...
Nyt otetaan vähän lepoa ja illalla mennään vähän hienommin syömään. Toivottavasti ravintolassa on lämmin tunnelma, koska aion uhmata kylmää merituulta ja pukeutua juhlamekkoon ;)
perjantai 25. joulukuuta 2015
Päikkärit planetaariossa
Jouluaatto on täällä vastaava kuin meillä aatonaatto. Kaikki paikat on auki, mutta jotkut menee kiinni vähän aikaisemmin.
Ajeltiin legendaarisella cable carilla ja tutustuttiin niiden toimintaan ja historiaan Cable Car Museumissa.
California Academy of Sciences on luontoa ja tieteitä esittelevä paikka, vähän kuin Heureka + Sea Life. Siellä oli myös planetaario, jossa siippa simahti saman tien, perinteitä kunnioittaen. Päikkäreitä planetaarioissa jo vuodesta 2005!
Illalla syötiin joulumiekkakalaa ja jouluhummerinpyrstöjä Pier 39 nimisessä turistirysässä. Oli maukasta, vaikka etukäteen vähän pelättiin, millaista laatua voi rysässä odottaa. Asiakaskunta oli merkittävän aasialaispainotteista. Ilmeisesti länkkärit keskittyivät tänään perinteisempiin joulumeininkihin.
torstai 24. joulukuuta 2015
Aatonaatto
Tänään oli ohjelmassa Alcatraz ja Golden Gate sekä paljon kävelyä kaupungilla maisemia pällistellen. Merellä ja saarella oli niin kylmä tuuli, että toppatakki oli ihan passeli varustus. Lounaalle löydettiin tuuleton ja aurinkoinen terassi ja saatiin syödä ulkona ilman takkia!
Meillä on joulukuusi ja takka ja joululaulujakin. Merry Christmas!
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
Myöhässä
Jos jonkun lennon on tällä lomalla oltava myöhässä niin onneksi se oli tänään ja toivottavasti tämä jää ainoaksi. Kaikilla muilla kerroilla on nimittäin vaihtoja, joista myöhästyminen olis erittäin kakkaa. Tänään oli vain suora lento Portland - San Francisco ja se oli yli 2 tuntia myöhässä San Franciscon sumun takia. Päästiin kuitenkin perille ja kaikki muu sujui hyvin. Laukutkaan ei olleet ylipainoisia, vaikka pakatessa koin pieniä sydämen tykytyksiä ;)
Kuva Portlandin kentältä. Päällä eilen ostettu Puma-huppari.
maanantai 21. joulukuuta 2015
Kahvikissa
Tänään ajeltiin ja käveltiin ympäri Portlandia ja lähialueita ja käytiin Starbucksilla kahvilla ja kaakaolla ja mustikkamuffinseilla...
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Shopping
Muistinko mainita, että Oregonissa on 0% sales tax? Eli kannattaa shoppailla täällä mieluummin kuin Kaliforniassa. Myös sään puolesta on parempi shoppailla, kun on +5 ja sateista ;)
Ostin mm. siipan valitseman pinkin veskan :D
lauantai 19. joulukuuta 2015
Hotellin salilla
Tänään on mun eka päivä täällä ja siipan vika työpäivä. Olen tappanut aikaa salilla, uimalla ja pesemällä pyykkiä. Hotellin sali on aika pieni, mutta kyllä siellä hien saa pintaan, kun tietää, mitä tekee ;)
Uima-allaskin on pieni, mutta kyllä siinä salin jälkeiset hupiräpiköinnit mahtui tekemään.
Siippa on yhteensä reissussa täyden kuukauden, eikä 20 kilon matkalaukkuun millään mahdu tarpeeksi vaatetta niin pitkäksi ajaksi. Päätettiin jo etukäteen, että pestään pyykkiä kaksi kertaa, joten mullakaan ei ole "tarpeeksi" vaatteita mukana. Toisaalta tässä olis tarkoitus mennä shoppailemaan. Oregonissa on sales tax 0% eli pitäis olla ainakin veron verran edullisempaa kuin kotona.
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Pink cat
Laukun isompi puolikas ei ole edes täynnä, mutta painoa on jo 17 kiloa! En voi shoppailla laukkua edes täyteen tai tulee ylipaino-ongelma. Toisaalta taktikoin ja pakkasin 7 paitaa ja golfkengät, jotka on kaikki jo sen verran kulahtaneita, että ne voi hylätä matkan varrelle :D Enempää hylkäyskunnossa olevaa ja tälle matkalle sopivaa en keksinyt, kun olen niin ahkerasti siivonnut kaappiani.
Lisäksi golfpalloja oletettavasti häviää ja toivottavasti osataan olla ostamatta niitä liikaa lisää varmuuden vuoksi. Toinen välteltävä ostos on kaikki samputit, jotka painaa paljon ja niitä saa Prismastakin vaikka mitä ihania.
Nyt on kaikki pakattuna ja kello vasta puoli kahdeksan. Loppuillan voin hötkyillä ja sen jälkeen pyöriä sängyssä, kunnes herätyskello soi 4:20 ;)
tiistai 15. joulukuuta 2015
Vihreitä kuulia
Nostamiseen vihreät kuulat sen sijaan passaa mainiosti ;)
Nopsaan tämä yksinelo on mennyt ja ylihuomenna meikä on jo lentsikan kyydissä kohti uutta mannerta. Kymmeneen päivään on mahtunut kuusi erillistä sosiaalista tilaisuutta: neljät treenitreffit kaverin kanssa plus visiitti vanhemmille ja kummitädille. Mä oon ollut ihan supersosiaalinen! Normaalisti on hyvä, jos saan tehtyä jotain sosiaalista yhden kerran kymmenen päivän aikana - siis jonkun muun kuin oman siipan kanssa. En ole ihan varma, lasketaanko siipan kanssa möllöttämistä enää sosiaaliseksi ;)
maanantai 7. joulukuuta 2015
Työmatkaleski
Mä oon tietty ihan intona reissusta ja viime yönä pyörin sängyssä siipan pakkaamisesta tohkeissani yli kahteen saakka. Eihän siinä muuten mitään, mutta herätyskello soi 4:40 ja saateltuani siipan ulos ovesta olin taas niin vauhdissa, että nukahdin uudestaan vasta seiskan pintaan. Oma kello soi sit kasilta. Eli parilla hassulla unitunnilla olen tänään tallaillut. Siihen nähden on väsyttänyt yllättävän vähän. Ehkä se iskee vasta huomenna... Paras suunnata kohta höyhensaarille :)
Toivottavasti nyt uni tulee ja nää kierrokset laskee, enkä ole kuin sähköjänis koko tätä aikaa yksin kotona!
Mun uudet petikaverit |
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Talven riemuja
Kun tiistaina lähdin töistä, ulkona oli +2 ja satoi vettä. Ryhdyinkin kiireesti sulkemaan käsilaukun vetoketjua, ettei satais sisään, ja siinä samassa huomasin makaavani selällään maassa. Ihan pikkasen oli liukasta! Takaraivoa myöten otin tuntumaa märkään, jäiseen asfalttiin, mutta onneksi suurin huoleni oli aitoon Finnish Nightmares tyyliin "Toivottavasti kukaan ei nähnyt... Nyt luikin äkkiä pois paikalta!"
Yllätyksekseni takalistoon ei tullut edes mustelmaa - pelkkä kipeähkö kohta. Sitäkin suuremmaksi yllätykseksi kaikki kaulan pikkulihakset oli kipeenä monta päivää. Samaan tapaan kuin rankan kyykkytreenin jälkeen jalat huutaa hoosiannaa aina vessanpytylle istuessa, kaikki päätä kannattelevat lihakset oli aivan ennenkuulumattoman hellänä, etenkin jos piti nostaa päätä ylöspäin selällään maatessa. Sängystä noustessa piti tukea päätä käsillä, enkä edes haaveillut tekeväni vatsalihaksia.
Selvästikin kaulan lihakset on estäneet päätä retkahtamasta holtittomasti taaksepäin ja ottaneet siinä hiukan osumaa. Onneksi homma hoitui lihaksilla, eikä tullut mitään muuta niska- tai päävammaa!
lauantai 14. marraskuuta 2015
Taputeltu
En todellakaan osannut valita röyhelöä netistä hypistelemättä, mutta onneks oltiin tänään menossa joka tapauksessa keskustaan ja pääsin samalla reissulla käymään Nappitalossa. Hypistelemällä tajusin heti, että oli virhe haaveilla ohuesta tylliröyhelöstä. Farkkukangas vaatii kaverikseen vakaampaa tavaraa! Se rajoitti valikoiman melko pieneksi eli valitseminen oli kohtuullisen helppoa. Ruskea sinänsä ei ole mun lempivärejä, mutta sopii hyvin farkun kanssa ja näin hameesta tuli mahdollisimman monikäyttöinen :)
Yhteenvetona voisin todeta, että tää oli tosi kiva projekti ja sopivan helppo/haastava, vaikka kässäharrastus olis rajoittunut lähinnä yläasteen valinnaisaineeseen ja lahkeiden lyhentämiseen. Huolellinen sommittelu ja sovittelu on avain onnistumiseen!
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Kuumenahka
Olen tässä puhdetyönä laittanut seuraavan farkku -> hame projektin tulille. Ohjeen virkaa toimittaa tämä Pinterestistä bongattu kuva, josta ei valitettavasti ollut linkkiä kirjallisiin oheisiin.
tiistai 10. marraskuuta 2015
Jomottelua
Mut oikeesti, mikä ihme tässä nyt on? Mulle ei ole lainkaan tyypillistä tämmönen toistuva pikku oireilu. (Toivotaan nyt, et tää jää pikkuseks taas!) Normaalisti mä sairastan yhden nuhan per talvi ja se on siinä. Joko se nostaa immuniteetin supertasolle tai vaan opettaa mut pesemään käsiä riittävästi, mutta joka tapauksessa toista ei normaalisti tule, ainakaan ihan heti perään. Miksi nyt yhtäkkiä tulee? Ei oo reiluu! Mihin saa valittaa?
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Ennen - kesken - jälkeen
Täähän olis tosi hyvä tapa hyödyntää yli jääneet kangastilkut, mutta mulla ei sellasia ole. Ostin vartavasten uutta kangasta. Sain ainakin mieluisaa. Tässähän on kuitenkin onnistumisen kannalta aika tärkeetä, että lisäkangas on omasta mielestä kivan näköistä.
Tää oli tosi helppo ja nopea tehdä - kaikki mulle heti nyt! Ainoastaan lisäkankaan istuttaminen farkkujen haaroväliin vaati jonkin verran sommittelua, enkä ole 100% tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti kukaan ei tuijottele mun haaroväliä kovin pitkään :D
perjantai 6. marraskuuta 2015
Ilmastospeksit
Portland ei ole Kaliforniassa vaan yksi osavaltio siitä pohjoiseen eli Oregonissa, mutta sinne muuttamiseen vois olla pienet mahdollisuudet. Aloitin asian tutkimisen googlaamalla ilmastotilastoja Helsinki vs. Portland:
Printtasin nuo paperille ja esittelin siipalle. Sen mielestä mä olin niin hassu, että se otti heti valokuvan mun printeistä ja aikoi esitellä sitä töissä pojille esipuheella: "Vaimoni on insinööri. Se tsekkasi Portlandin speksit ja sanoi, että hyvältä näyttää!" :)
perjantai 30. lokakuuta 2015
Hämmästyksen täydellisyys
Virkkasin tollasen hihahuivin siitä langasta, joka lyöttäytyi mun ostoskärryyn viime kuussa. Jouduin vielä hakemaan sitä lisää, kun yksi kerä ei tuohon riittänyt. Luulin, että menis kolme, mutta paksu lanka olikin niin riittoisaa, että kaksi riitti. Kolmannesta kerästä tuli hihattimet. Mä oon viime aikoina palellut töissä niin paljon, että tekis mieli värkätä vielä lisääkin lämmittimiä!
Mulla on nyt ollut ihan extra sepcial artsy craftsy fiilis ja seuraavaksi haaveilen siitä, että muuntaisin haaroista haljenneet farkut hameeksi. Ideoiden kanssa vaan on runsauden pula. Googlamalla jeans to skirt ideas löytyy niin monta ihanuutta. Tärkeintä olis kuitenkin, että a) mä osaisin tehdä ja b) ton reiän sais piiloon. Neuvoja otetaan vastaan!
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Fäntästik!
Kunpa tää olis pelkkä matkakuume. Ostettiin nimittäin äsken lennot joululomalle Amerikkaan. Aiotaan käydä Portlandissa, San Franciscossa ja Los Angelesissa. Onpahan ainakin tekemistä sille ylimääräiselle vapaa-ajalle, kun ei pääse salille. Hotellien, reittien ja vierailukohteiden suunnittelussa saa kyllä kulumaan tunnin poikineen ;)
maanantai 26. lokakuuta 2015
Uudella kilolla
Mulla on tapana punnita itseni kerran viikossa. Toissavuonna paino heilui enimmäkseen lukemissa 85 ja risat. Viime vuonna kävin jo useinkin 86 puolella. Tänä vuonna 85 on jo ollut harvinaista herkkua. Nyt viimeiset viisi viikkoa vaaka on näyttänyt karvan yli 87. Uusi kilolukema on siis korkattu. Näin korkealla en käynyt toissavuonna kertaakaan ja viime vuonna vain pari hassua satunnaista kertaa juuri ennen menkkoja. Keskimäärin suunta on ylöspäin hitaasti, mutta varmasti :(
Miten ihmeessä sitä pystyis syömään vähemmän?
lauantai 24. lokakuuta 2015
Syysmasennusta
Aamupalatarvikkeet esille.
Syö.
Siivoa aamupalatarvikkeet pois.
Internetteilyä.
Kuivat pyykit narulta kaappiin.
Ruokakauppa.
Lenkki ja suihku.
Tiukka tunti lahnailua parvekkeella, kun sattui arska paistamaan.
Pyykkikone pyörimään.
Lakanoiden vaihto.
Ruuanlaitto ja syönti.
Tiskaus ja siivous.
Pyykit kuivumaan.
Siipan hiusten leikkaus ja imurointi.
Internetiköintiä.
Telkkaria ja virkkausta.
Tähänkin päivään on kuulunut niin paljon kotitöitä, että kokonaisuutena jäädään ketutuksen puolelle.
perjantai 23. lokakuuta 2015
HeiaHeia loppu lähenee
Työkavereiden nimet ja kuvat piilotettu näppärästi paintilla, mutta you get the idea. Mä näytän ihan täydeltä vätykseltä muihin verrattuna, vaikka mulla oli tiistaina kahvakuula ja eilen punttis. Musta on ihan jees, jos on ehtinyt kahtena arki-iltana töiden jälkeen treenamaan. Ja ajankin tuo ryökäle pyöristää alaspäin - oikeesti mulla pitäis olla jo 2,5 tuntia kasassa. Mua ei motivoi ollenkaan tämmönen vertailu, jossa itse pärjään huonosti :D
tiistai 20. lokakuuta 2015
Rinsessatassut
Rinnalleveto kahvakuulalla on sellanen liike, jossa kuula tömähtää varsin tanakasti kyynärvartta vasten ja siitä voi tulla ihan mustelmaakin. Jää nähtäväksi tuleeko mulle, mutta kosketusarat kohdat siinä ainakin on. Eikä siinä mitään, mustelmathan on ihan cool, mutta yhtäkkiä yhdellä toistolla kuula napsahti paljon tavallista kipeämmin käteen. Samaan tyyliin kuin kynärpään kolhasu, joka osuu hermoon. Siitä säteili kipu kämmeneen asti, erityisesti nimettömän sormen kohdalle, enkä pystynyt tekemään sarjaa loppuun. Onneks oltiin jo vikoissa liikkeissä.
Nyt pari tuntia jumpan jälkeen käpälä alkaa tuntua jo normaalilta, mikä lisää uskoa siihen, että osuin vaan johonkin hermoon. Mutta oli sen vaan sen verran epämiellyttävää, etten osaa vielä sanoa, haluanko säännöllisesti riskeerata. Muilta osin olis kyllä kiva käydä silloin tällöin kuugeloimassa.
maanantai 19. lokakuuta 2015
Konkreettisia käsitöitä
Mun eka työ oli tämmönen melkosen mielikuvitukseton muoviseen piparipurkkiin valettu kynttiläpidike. Mutta ainakin se onnistui ja sain pitkästä aikaa antaa äiskälle omin pienin kätösin tehdyn lahjan :)
Meni niinku Strömsössä |
Siipalla lähti vähän mopo keulimaan, kun se kuuli tästä aiheesta. Piti mallintaa betoniporsaan muotti!
Siinä oli kaksi 3D-ammattilaista asialla -> karmiva noob fail: Possulin korvat on muotin sisällä niin, ettei niillä ole ulospääsyä keskisauman kautta! Siippa sai miehekkäillä työkaluillaan taisteltua toisen muotin puoliskon irti (ja korvan poikki) mutta toinen puoli on edelleen kiinni possussa. Tossa se nököttää pöydällä tälläkin hetkellä. Ei ole vielä myönnetty lopullista tappiota :D
Ei menny niinku Strömsössä |
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Jumpattu on
Torstaina kävin salilla ja eilen ulkona lenkillä. Siellä on nyt sellanen ihmekeli, ettei oikein tiedä, mitä pitäis pukea päälle. Vuoron perään on kylmä ja kuuma ja parhaimmillaan on yhtä aikaa sekä kylmä että kuuma. Paljon helpompaa ja mukavampaa, jos on niin lämmintä, että on koko ajan vaan kuuma ;)
Tänään kävin taas Love2dancessa ja kivaa oli :) Ohjaajana oli sijainen eli jää nähtäväksi, onko vakkariohjaaja hyvä. Todennäköisesti on - mä en ole kovin ankara jumppaohjaajakriitikko suhteen.
tiistai 13. lokakuuta 2015
Mä haluaisin tykätä joogasta...
Ei siis ollut han tyhmää, mutta vain OK. Edelleen pidän järkevämpänä ajankäyttönä treenata voimaa salilla ja venytellä kotona telkkarin edessä niin kauan, kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia aikaa saada koko elämä elettyä. Palataan asiaan, jos jostain löytyy muutama tunti lisää ;)
torstai 8. lokakuuta 2015
Jumppaspurtti
Maanantaina kävin Bodycombatissa ja oli ihan hurjan hauskaa pitkästä aikaa! Koko yläselkä tuli makeasti tasaisen kipeäksi, koska eihän tollasta jatkuvaa huiskimista tule missään muualla tehtyä :) Ohjaajana oli sijainen, joka oli tosi mukava. Toivottavasti vakkariohjaajakin on hyvä niin voin käydä tuolla toistekin.
Tänään kävin Love2dancessa ja sekin oli ihan hurjan hauskaa pitkästä aikaa! Tunnin piti olla Zumbaa, mutta se vaihtui ohjaajan sairastumisen vuoksi ja mä oon oikeestaan ihan tyytyväinen. Love2dance on helpompaa ja mä pysyn aika hyvin siellä mukana kuvioissa, kun taas Zumbassa oon välillä aika kuutamolla ;) Pitää käydä katsastamassa sunnuntain Love2dance tunti ja jos se on kiva niin siellä voipi käydä sitten.
Kokeilulistalla on vielä kahvakuula ja yoga for athletes. Mä niin haluisin tykätä joogasta, mutta vielä en ole lämmennyt. Se vaan on tyhmää. Annan sille vielä yhden mahdollisuuden, koska liikkuvuus on mun suurin heikkous. Ja tottakai se on, kun sen treenaaminen on musta tyhmää :D
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Yet another kenkäprobleemi
Laitoin ne kenkiin jo keväällä ja sitten en tullutkaan käyttäneeksi noita kenkiä muutamaan kuukauteen. Nyt ne on taas käytössä, mutten enää yhtään muista, miltä ne tuntui ennen. En siis oikein osaa sanoa, onko noi fylllit hyvät vai ei. Kannat lonksuu edelleen vähän ja noi fyllit tuntuu kantappäissä. Eli täydellistä lopputulosta en selvästikään saanut. En ole varma, tuliko edes mitään parannusta... Ne on kiinni tarralla, jota en oikein uskaltais irrottaa, kun en usko sen tarttuvan enää uudestaan. Tyhmä tilanne.
tiistai 6. lokakuuta 2015
Bullipatukkaa
Oli hyvää. En nyt tiedä, oliko noi ravintoarvotkaan niin paljon paremmat kuin suklaapatukassa. On kai toi jonkin verran terveellisempi valinta kuitenkin. Tupla+ oli selvästi tyhmemmän makuinen - kuivempi, kovempi ja mauttomampi. Bullipatukka voitti.
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Jos ei taidolla niin voimalla!
Pelattiin Nurmijärvellä B+C eli vuoden viimeiseksi väyläksi jäi aika antikliimaksi: 3 palloa veteen ja väylä jäi kesken. Ens vuonna paremmin! :)
torstai 1. lokakuuta 2015
Lokkigolfia
Firman golfkerhon season ending game oli se kolmen mailan pariscramble, jota varten viime viikonloppuna harjoittelin kolmella mailalla pelaamista. Parit arvottiin ja koska osallistujia oli pariton määrä, tehtiin yksi kolmen hengen "pari". Koska pelimuotona oli tasoitukseton lyöntipeli ja kolmen hengen ryhmän tulokseen lisättiin vain yksi lyönti "tasoitukseksi", joku voisi sanoa, että voittajat arvottiin jo tuossa vaiheessa, Mä päädyin siihen kolmen hengen ryhmään ja me voitettiin. Ihan kivaa, jee , mutta koen sen johtuneen enimmäkseen sääntöjen epäreiluudesta.
Molemmat sedät mun ryhmässä oli mua parempia ja multa taidettiin ottaa kokonaiset viisi lyöntiä käyttöön. Olen ihan tyytyväinen, että sain olla rauhassa huono, eikä se haitannut ketään. Kahdessa paikassa mun onnistunut lyönti oli kuitenkin kullan arvoinen. Molemmat meidän ryhmän tekemät birdiet oli sen ansiota, että mä onnistuin erinomaisesti, kun sedät oli jo feilanneet.
Yhdeksän väylän (eli puolikkaan kierroksen) pelin jälkeen palattiin toimistolle syömään pizzaa ja pitämään kerhon vuosikokousta. Sedät kävi myös saunassa, mutta mä en ainoana naisena edes ollut suunnitellut yksin saunomista. Oli ihan kiintoisaa kuulla, miten kerhon toimintaa vedetään ja miten sedät naljailee toisilleen. Melkosta suunsoittoa seuraa jo yhdestä kaljasta! Hauskinta oli se, kun yli viiskymppiset vakuutteli alle viiskymppisille, että siinä 50 vuoden jalossa iässä se peli vasta lähtee kulkemaan :)
Tähtidollari
Kahvikisu sai tänään iltamaitoa Sellon uudelta Starbucksilta :)
Ton kisun nimi on Veskari eli Vesipääkatti ja musta oli ihan hulvatonta, että sain mukiin sen nimen. Esitin asiani kassatytölle vähän valheellisesti "Veskari - niinku maalivahti". En kehdannut sanoa "Veskari - niinku Vesipääkatti" :D
Juomaksi oli pakko ottaa kahviton Caramel Cream, koska kofeiini ei sovi unikateille enää näin iltasella. Toivottavasti viikonloppuna päästään aamupäivällä maistamaan Pumpkin spice lattea! Mun Starbucks asiakkuus saattaa kyllä jäädä aika minimaaliseksi tän ensihuuman jälkeen. Kahvi on kuitenkin aina kahvia ja nää Creamit on lähinnä pirtelöä, joten löytänen itselleni maittavimman hinta-laatusuhteen jostain muualta ;)
tiistai 29. syyskuuta 2015
Peitot käyttöön
Viime yönä tuli ekaa kertaa kylmä pelkällä lakanalla. Lykkäsin lakanoihin tämmöset piknikfilttimäiset puuvillapeitot, ettei vaan tulis liian kuuma ens yönä ;)
maanantai 28. syyskuuta 2015
Punttista 1h 20min
Ja sit se kävely sinne ja takas. Mä en laske sitä, kun se ei ole "urheilua" vaan "siirtymää", mut periaatteessa ton HeiaHeia kamppiksen henkeen kuuluis merkata sekin. Siitä sais vielä 20 min lisää tohon päälle. Tai ehkä vähän enemmän, koska loppumatkasta kannoin kauppakasseja ja se hidasti vauhtia ja teki kävelystä raskaampaa :)
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Salaharjoittelua
torstai 24. syyskuuta 2015
Päiväni ovat luetut
Toisinaan taas flunssa iskee ku leka ja ekat päivät kuluu huumehoureissa sängyn pohjalla. Sieltä kuitenkin paranee yllättävän nopeasti taudin rajuuteen nähden - parissa viikossa! Silloin ei tunnu ollenkaan niin kurjalta pitää taukoa harrastuksista, kun on sentään ollut ihan kunnolla kipeenä ja siitä pitää toipuakin kunnolla.
Tänään tuntuis siltä, että mun sairaspäivien lukumäärä oli tasan 14 ja huomenna menen salille. Oon jo kaksi yötä onnistunut nukkumaan sängyssä. Eka yö oli vaikea, mutta viime yö meni jo ihan normaalisti. Mun pahin flunssan oire on aina se, että kurkkua kuivaa ja koko ajan pitää nieleskellä, enkä pysty nukkumaan ainakaan makuuasennossa. Onneks mulla on ihana Benny-nojatuoli, jossa saan nukuttua, eikä selkä tai mikään muukaan paikka kipeydy - koputan puuta!
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Ottakaa aikavaras kiinni!
Tänä kesänä pyöräilin yhteensä 514 km, 19 päivänä. Viime vuonna 687 km, 33 päivänä. Tänä vuonna olen pelannut golfia aika tasan ton 14 kertaa enemmän kuin viime vuonna, kun siipan selkä oli romuna. Golf ja pyöräily kilpailee samoista lämpimistä kesäpäivistä, kuten moni muukin asia ja näin syksyn tullen aina tuntuu, etten ehtinyt tarpeeksi mitään :(
Talvella aika ei lopu niin pahasti kesken, mutta sillon on tietysti pimeetä ja väsyttää. Tein silti rohkean vedon ja ilmoittauduin Espanjan verkkokurssille. Tästä päivästä alkaen melkein jouluun asti istun keskiviikkoisin etätunnilla duunin neukkarissa klo 17:30-19 ja viikonloppuisin harjoittelen kotona. Ekalla tunnilla opin sen, että internet ja aateekoo on vaikeeta ja kestää tunnin verran saada se toimimaan. Ei toki multa, mutta niiltä muilta ;)
Hasta luego!
tiistai 22. syyskuuta 2015
HeiaHuivi!
Sain silti palkinnon:
Tuubihuivi on näppärä värkki ja oikein mainio palkinto :)
Tuntuu lohdutuspalkinnolta mun tapauksessa, mutta väittivät arponeensa palkinnot kaikkien 15.9. mennessä mukaan kirjautuneiden kesken.
Hehe, tää oli joskus olevinaan treeniblogi. Nyt blogi päivittyy tiuhaan vaan, jos ei pääse treenaamaan. Normaalisti on vaan kiire käydä salilla, ettei ehdi kirjoittaa blogia :D