Sivut

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Turkkikavalkadi, osa 5: Nykypäivän punapää

Huhtikuussa 2008 leikittiin taas valokuvausstudiota, kun mulle oli keskustan trendikampaamossa laitettu niin herkullinen punainen:


Marraskuussa 2009 olin jo löytänyt nykyisen vakiokampaajani Pian ja mulle laitettiin pinkki raita Pinkin keikkaa varten:



Toukokuussa 2010 pidettiin salikuvaukset yhden kaverin dieetin loppumisen kunniaksi ja minäkin änkesin pariin kuvaan pullistelemaan. Olin mäkin sen verran dietannut, että painoa oli kymppi vähemmän kuin nyt eli vain 75 kiloa ;)


Tukka oli toiselta puolelta lyhyt ja toiselta pidempi.
Tykkäsin siitä niin paljon, että laitan toisenkin (siipan vähän tuunaaman ;) kuvan:


Vaan loistavaankin kyllästyy aikanaan. Alkoi nyppiä, kun se oli niin pitkä ja roikkui naamalla! Noin vuosi sitten napsastiin kunnolla pituutta pois ja mä kekkasin laittaa sen tikkatukaksi:


Tosi lyhyt kausi kesti vajaan vuoden, kunnes aloin kaivata taas jotain naisellisempaa ja muutenkin suurempaa muutosta. Niinpä olen nyt antanut tukan kasvaa jo muutaman viikon ;) Saa sit nähdä, kauanko jaksan sitä kasvattaa, mutta nyt noita vanhoja kuvia katseltuani tuli vallan ponnari-ikävä!

Mitä mieltä olette? Mikä tukka oli paras? Kannattaako kasvattaa taas ponnari? Mikä väri pitäis laittaa?

Miks musta tuntuu, että kaikki muut pitää aina vaan samaa tukkaa vuosikymmenestä toiseen?
Oonko mä jotenkin outo, kun kyllästyn ja kaipaan aika ajoin radikaalia muutosta omaan kuontalooni?
En mä mun kavereiden hiustyyleihin kyllästy, vaikkei ne muuttuis mihinkään koskaan!

4 kommenttia:

  1. mun mielestä olit huippukaunis siinä "lähellä omaa väriä" pitkässä tukassa, mutta tuo räväkkä punainenkinon tosi kiva :) se siitä selventävästä mielipiteestä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, tää onkin vaikea päätös! Onneks ei tarvii tehdä mitään lopullista valintaa vaan aina välillä voi vaihtaa :)

      Poista
  2. Se aiempi mun suosikki oli jees tai sitte tää 2008 punapää. Mä puolestaan en ikunaan palauttasi sua siihen pitkään ja luonnolliseen lookkiin. Sää oot liian räväkkä persoona liian tavalliseen kampaukseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että jotain repäsyä pitää aina olla ;)

      Poista