Sivut

lauantai 27. lokakuuta 2012

Hevii settii

Voi että! Oli niin kertakaikkisen siistiä, etten tiedä mistä aloittaa :D
Tää teksti ei mitenkään voi tehdä oikeutta sille, miten hienoa oli päästä kokeilemaan jotain ihan uutta, joten lähdetään purkamaan alusta alkaen. Kävin siis Hämeenlinnassa Heavy Eventsillä kokeilemassa voimailulajeja - siis niitä, mitä Suomen vahvin nainen kisoissa tehdään.

Ekana oli testissä tukinnosto, jossa mä sain pari toistoa 47 kilolla. Mä en ole koskaan tehnyt tempauksia tai mitään muitakaan vastaavia liikkeitä, joissa paino nostetaan maasta suorille käsille. Tollaset teknisesti vaativat liikkeet on musta ekalla kerralla vähän pelottavia, joten en halunnut lähteä testaamaankaan isompia painoja. Toi tuntui jo olevan riittävän lähellä maksimia.
Pohje ei vielä ole 100% kunnossa. Kävellä voin jo normaalisti, mutten esim nousta varpaille, vaikka paino olis tasaisesti molemmilla jaloilla. Tukinnostoa pohje haittas päivän liikkeistä eniten, koska tässä olis pitänyt tehdä pieni "hyppy", jolla tukki avitetaan suorille käsille. Mä en pystynyt mitään sellasta tekemään.

Merimieskävelyssä mä jaksoin köpötellä jokusen metrin joko 110 tai 130 kilon häkki harteilla. En oikeesti enää muista, paljon siinä oli painoa, kun päivän aikana tuli niin paljon kaikkea muistettavaa ;) Suurin ongelma oli häkin heiluminen, joka teki menosta tosi epävakaata. Taaskaan en kokeillut ihan maksimiin asti, että jäi voimia vielä muihinkin lajeihin.
Farmarikävelystä muistan painot varmaksi: kummassakin kädessä oli 55 kilon salkku. Tässä ekana petti sormet - otevoima ei riitä ja sormiin sattuu. Hassua miten erilaiselta tuntui kantaa samaa painoa käsissä tai häkkinä niskassa!
Tässä vaiheessa tuli puhe otevoimasta ja järkkäri Jyrki katseli mun pitkiä sormia ja käski ottaa otteen paksusta fat bar tangosta. Kyllähän mulla siinä peukku ja keskisormi ylettyi vähän päällekkäin. Se laittoi mut myös kokeilemaan maastavetoa sillä fat barilla, eka 55 ja sit 75 kiloa, jotka nousi kyllä, mutta tanko liukui mun hikitassuissa jo aika hurjasti. Mun pitäis kuulemma jättää salilla hanskat ja remmit pois, että saisin vähän näppivoimia ja paksumman nahan ;)

Siitä sitten siirryttiin näppärästi maveen tavallisella tangolla ja mä sain remmit avuksi. Mun uusi virallinen mave-maksimi on nyt sit 110kg. Ja kaikki y.m. lajit jo siinä alla! Mainittakoon muuten sekin, että painonnostovyö oli käytössä koko ajan, kaikissa lajeissa. Tosi kiva, että sain sellasen lainaan, kun en ole sitäkään koskaan kokeillut. Yllätyin vähän, kuinka hyvin osasin sitä heti hyödyntää.
Tangon jälkeen nosteltiin 49 kiloista sementistä valettua kivipalloa eli Atlas-Kiveä noin metrin korkuiselle lavalle. Kiven halkaisija oli ehkä 40cm tms eli se oli aika pieni ja siksi vielä suht helposti käsiteltävä. Seuraava koko olis ollut jo 100kg, joten ei päästy testaamaan, missä menis raja. En osaa arvioida, onko helpompi nostaa kovaa, pyöreää kiveä vai eri muotoihin lösähtävää hiekkasäkkiä... 80 kiloisen hiekkasäkin syliin nostaminen, kantaminen ja lavalle lastaaminen oli just sopivan haastavaa, että siitä tuli mahtifiilis. Vielä kun Jyrki kehui mun suoritusta mainioksi ekakertalaiselta niin olin ihan happyhappyjoyjoy :D

Tässä vaiheessa mä totesin mun jalkojen olevan jo ihan treenailleen tuntuiset. Yks toinen osallistuja sanoi, että sillä ei juurikaan tunnu jaloissa, mutta yläkropassa kyllä. Mulla yläkroppa ei ollut juuri millänsäkään. Jännä juttu, miten ihmisillä on erilaiset vahvuudet - ja varmasti treenitaustakin vaikuttaa. Mä tunnustinkin, etten ole paljon kykkäillyt, koska a) en halua olla lähes liikuntakyvytön useita päiviä viikossa ja b) en osaa kyykätä riittävän syvään, että kehtaisin sitä tehdä, joten teen jalkoja mieluummin prässissä silloin, kun niitä teen. Jyrki pisti mut sit kyykkäilemään pelkällä tangolla ja kokeilemaan muutamia juttuja, joiden avulla voisin opetella kyykkämään kunnolla. Voimantuoton kannalta olis kuulemma tärkeetä tehdä nimenomaan kyykkyä, eikä vain prässiä.

Mä en ole kilpailuhenkinen ihminen, mutta tykkään vertailla tuloksia muiden kanssa. Suomen vahvin nainen kisoja katsoessa pohdin aina, miten mä suoriutuisin - voisko mun tuloksia edes verrata noihin kilpailijoihin. Tosi monia lajejahan on päässyt kokeilemaan esim. koululiikunnassa ja niistä tietää, ettei omista suorituksista voi puhua samana päivänäkään SM-kisaajien kanssa. Nää voimailulajit on niin erilaisia kuin punttitreeni, ettei salitulosten perusteella voi tietää, miten näissä pärjäis. 50 kiloa maastavetona on täysin eri asia kuin 50 kiloisen kiven nostaminen lavalle. 
Oli tosi kiva huomata, että voimailussa mä olen kehityskelpoinen ja treenamalla saisin varmasti tulokset sille tasolle, että kehtaisin verrata niitä Suomen vahvimpiin naisiin. Kovasti kutkuttais alkaa treenaamaan voimaa ihan oikeesti. Jos ton porukan seurassa hengais enemmänkin niin saattaisin ajautua vaikka mihin ;) Nyt jo heitettiin huulta ens vuoden strongman fitness kisoista. Siellä on naisille kaksi sarjaa alle ja yli 68 kiloiset. Jyrki kysyi "Paljos sä painat?" ja katsoi mua sen näköisesti kuin pitäisi mahdollisena, että mä vastaan jotain niin läheltä 68:aa, että mut vois kiristää siihen pienempään sarjaan! Seuraava kommentti oli jotain tän tyylistä, että "sulla ei kyllä ole ylimääräistä, joten yleiseen sarjaan menisit" ja mä otin sen ihan kohteliaisuutena :)

4 kommenttia:

  1. Wow, toi kuulosti kyllä hienolta. Hitsi kun en itse motivoitunut tuon asian suhteen, ei ois ollut ollenkaan hassumpaa lähteä kokeilemaan :) Ehkä joku toinen kerta.
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Me jo puhuttiin uudelleen menosta ja kimppakyydeistä eli pysytään kuulolla :)

    VastaaPoista
  3. Mä oon niin kateellinen sun räpylöistä :) Ihan älytöntä että joku saa kädet kunnolla sen paksun tangon ympärille! Ja samoin se säkinkanto meni ihan älyttömän hyvin!
    Meinaatkos tästä eteenpäin tehdä niitä kyykkyjä? Onnistuko ne yhtään paremmin sit sen treenin päätteeks?

    VastaaPoista
  4. Joo, kyl mä ajattelin nyt tsempata kyykkyjen kanssa. Lopussa sujui paremmin siinä mielessä, että opin ne kikat, millä voin harjoitella syvempään menoa :)

    VastaaPoista