Sivut

torstai 22. maaliskuuta 2012

Allergia ja torstai vai orastava tauti ja lepopäivän paikka?

Nokka kutisee ja valuukin vähän. Aivastuttaa. Kadut alkaa kuivua ja pölytä. Toisaalta siipalla on vähän köhää. Torstai on viikon neljäs aikainen herätys. Torstaisin väsyttää aina. Haluan toki kuunnella kroppaani ja jäädä kotiin, jos kaipaan lepoa, mutten halua sortua lorvikatarriin...
Lopulta päätin lähteä salille, koska allergia ja torstai vaikutti todennäköisemmältä vaihtoehdolta, eikä mulla olis ollut kotona mitään tekemistäkään. Onneksi lähdin, sillä alusta asti sykkeestä näki, että olin ihan hyvässä hapessa. Syke nousi hitaammin ja pysyi matalammalla kuin vaikkapa viime viikolla. Torstaihan on juoksumattopäivä ja teen yleensä samalla tavalla ylämäkeen kävelyä plus viisi biisiä juoksua, joten on helppo verrata. Polvien säästäminen on syy tohon systeemiin. En usko, että tällä painolla on hyväksi juosta kovin paljon, joten enimmäkseen väännän maton ylämäkeen sykettä nostaakseni. Vähän pitää kuitenkin saada juosta, kun se on niin paljon hauskempaa ja vauhdikkaampaa ;) ja tulee hyvä intervallitreeni!

Vielä eiliseen viitaten, puolen litran kahvisaavi, matkamuisto Floridasta, Gatorland - Alligator Capital of the World


1 kommentti:

  1. Tikkurila on ainakin ihan s****nan pölyinen, etenkin iltapäivisin. Ja se myös tuntuu, vaikka matkaa asemalta kotiin ei ole kuin sen about puol kilsaa. Onneksi olin edes tänä vuonna niin kaukaa viisas, että aloitin allergialääkityksen jo etukäteen. Jotenkin se aloittamisen arviointi on vain tosi vaikeaa.

    VastaaPoista