Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Läskikö on siirtynyt vyötäröltä käsivarsiin?


Katselin aamulla itseäni peilistä ja mun mielestä mulla näkyi vyötärö vielä farkut jalassakin. Yleensä se näkyy vain alasti ja farkut tekee kropasta ihan tasapaksun. Vyötärön ihmettä piti tietty esitellä siipallekin, joka oli samaa mieltä siitä, että positiivista kehitystä on tapahtunut. Omaan silmääni en paljon luota, kun se on niin naisellisen ailahtelevainen, mutta siippa on tunnetusti rehellinen, eikä kehu turhasta. Se yllytti mut mittaamaan hauistakin. Sanoi muistavansa varmaksi marraskuun tienoilta lukemat, joihin voisi verrata. Itse puolestani muistan varmaksi marraskuun painon - se oli tasan sama kuin nyt. Käsivarret puolestaan ovat kasvaneet sentin kumpainenkin. Läskikö on siirtynyt vyötäröltä käsivarsiin? ;)

Musta on itsestäni tuntunut, että lihasta olisi tullut lisää, vaikka paino on pysynyt samassa, mutta kuten jo totesinkin, oma tunne ei ole järin luotettava. Olen ollut tuntevinani maven vaikutukset takareisiin, kun olet tutkinut niitä erilaisissa kyykistelyasennoissa. Pohkeet on tuntuneet lihaksikkailta sukkia pukiessa, eikä vain epämääräisiltä lihakasoilta. Vatsaa tökkiessä tuntuu siltä kuin lihasten päällä olisi vain parin-kolmen sentin rasvakerros, eikä koko maha oliskaan pelkkä pohjaton rasvakuoppa. Yhden kaapin perältä löytyneen neulepaidan hihat tuntui kireemmiltä kuin viime kesänä. Toi ei kyllä ole ihan niin kivaa. Isot käsivarret vaikeuttaa vaatteiden ostamista aika paljon. "Vaatteita saa kaupasta" sanoi Ismo Leikola, kun kysyttiin, oliko kiristävät vaatteet laihdutuksen motivaattorina. Naisten vaatteita ei vaan oikein tahdo saada... Toivottavasti mun ei enää koskaan tarvii ostaa mitään vaatteita niin ei pääse iskemään mikään kamala laihdutusangsti! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti