Sivut

tiistai 27. marraskuuta 2012

Vitutusnälkä

Siippa tuli viime yönä kotiin klo 12. Jos töissä on tollanen tilanne päällä niin voitte uskoa, ettei se stressi heti hellitä vaan yöunet meni pilalle meiltä molemmilta.
Mä kävin eilen juoksemassa matolla tunnin keskisykkeellä 150 ja söin aika kevyesti, yksinäni kun olin.
Töissä ei ollut erityisen hyvää ruokaa, joten lounaskin oli kohtuullisen kevyt.
Töistä kotiin lähtiessä olikin jo täys vitutusnälkä päällä. Mä oon oppinut hillitsemään itseäni aika hyvin näissäkin fiiliksissä ja jopa analysoimaan tilannetta kuin tieteellistä koetta. Mä olen kokeillut kaikenlaista ja todennut, että vitutusnälkä pilaa yleensä koko loppupäivän. Siihen ei vaan auta mikään, mitä itse voisin tehdä. Olen kokeillut syödä terveellisesti ja kiltisti, tai ahmia herkkuja, urheilla tai levätä, tehdä ihan mitä tahansa, mutta vitutus ei vaan lähde! Voisin kuvitella, että jos siippa tekis jotain aivan poikkeuksellisen ihanaa, se vois toimia, mutta vitutusnälkäinen Katti ei ole ihan sellanen ihminen, jonka iloksi tekis mieli tehdä jotain poikkeuksellisen ihanaa ;) Ei siis voi syyttää tai ihmetellä millään muotoa. Harmittaa vaan.
Onneksi näitä tulee nykyisin paljon harvemmin kuin ennen, koska syön säännöllisesti ja tarpeeksi ja järkevästi. Olen myös oppinut hillitsemään itseäni, enkä enää joka kerta ala kiukutella ja tapella. Olen vaan hiljaa, enkä sano mitään. Tää on niin vittumainen vitutus, ettei tee mieli ottaa mitään riskejä sen kanssa, että nälkä pääsisi kasvamaan näihin mittoihin. Paras syödä aina vähintään riittävästi!

1 kommentti:

  1. Vitutusnälkä :D Ihana ja kuvaava termi. Minulla se on yleensä nälkävitutus. Että jotenkin saan omalla toiminnallani (tai liian kiireisillä olosuhteilla) itselleni aiheutettua liian nälän ja sitten vituttaa. Eikä ihan vähänkään. Yleensä varoitan miestäni hyvissä ajoin että nyt olen kiukkuinen, jo ennen kuin alan tiuskia kaiken maailman tyhjänpäiväisyyksistä. Se toimii, toinen tietää silloin että nyt kannattaa pysytellä vähän etäämpänä siihen saakka että saan ruokaa :D

    VastaaPoista