Sivut

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Singelin seurassa

Tänään saatiin pelikavereiksi pariskunta, jossa naisella oli tasoitus alle 10. Kovin usein ei singelin naisiin törmääkään, kun ei käy kisoissa. Tosin hän ei tainnut ihan omaan tasuriinsa pelata, kun musta tuntui varsin tasaväkiseltä meidän kamppailu ;) Mä taas pelasin uskomattoman hyvin siihen nähden, että eilen sössin vaan koko ajan. Eilen sain 21 bogipistettä ja tänään 34. Enkä hukannut yhtä ainutta palloa ja lyöntejä tuli vain 95, josta kun vähennettään pelitasoitus 21 niin nettotulos 74 on vain 2 yli parin. Mulle on jo hyvä saavutus, että edes saan lyöntipelituloksen, eli siis en ole jättänyt yhtään väylää kesken liiallisen pallojen hukkumisen takia.

Siippa puolestaan pelasi tänään sen verran huonosti, että hävisi mulle jopa tasoituksettomassa lyöntipelissä sekä myös pistebogissa ja joutui siten tarjoamaan lounaan kierroksen jälkeen. Tällä kertaa pääsimme siis sopimukseen, että pistebogin häviäjä maksaa :) Mulle ei ole niinkään suurta väliä, kuka ne sapuskat maksaa, mutta siipan voittaminen tasoituksettomassa lyöntipelissä on mulle niin harvinaista herkkua, ettei riemulla ole rajaa!

Ja aivan ihana keli! Ihanan lämmin ja aurinko paistoi ja peli meni ihanan hyvin ja seura oli mukavaa ja ihania joutsenia näkyi kentällä ja ihanaa ja ihanaa ja ihanaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti