Sivut

lauantai 14. tammikuuta 2012

Ensimmäinen yritys

Joku vois olla sitä mieltä, että mä suunnittelen asioita liian tarkasti ja liian pitkälle eteenpäin, enkä osaa tarpeen tullen muuttaa suunnitelmiani riittävän vikkelästi ;) Penkkiohjelman suhteen olen kuitenkin toiminut mallikkaasti: Suuret linjat ohjelman mukaan ja diiteileissä soveltamista itselle sopivammaksi. Olen esim. pyöristänyt treenipainot lähimpään viiteen kiloon, koska musta on naurettavaa kikkailla 57,5 kiloa tankoon. 60kg on paljon näppärämpi, kun sen saa kahdella 20 kilon limpulla.

Tänään tuli kuitenkin vähän isompi poikkeama. Tänään piti olla tokavika tavallinen treeni ennen kahden viikon päästä tehtävää maksimitestiä. Päätettiin kuitenkin siipan kanssa yhteistuumin, että yritän sitä maksimia jo tänään. Jos voimat riittää 80 kilon nostoon 2 viikon päästä niin kyllä ne riittää siihen tänäänkin. Eroja tässä parin viikon sisällä voi tulla satunnaistekijöistä, kuten edellisten päivien syömiset, palautuminen, unen laatu, itseluottamus jne. Jos mä koitan uutta enkkaa kolme kertaa putkeen, joku niistä on väkisinkin sellainen kerta, jolloin kaikki osuu nappiin ja tanko nousee. En halunnut jättää kaikkea yhden yrityksen varaan, jos se päivä sattuisikin olemaan heikko päivä.

Ei noussut 80 kiloa vielä tänään. Tosissani yritin ja lähellä oli. Siippa sanoi auttaneensa vain kilon tai kahden verran. Oon tosi tyytyväinen siihen, että oon oppinut antamaan kaikkeni ja pusertamaan viimeisetkin voimat siihen yhteen nostoon. Tuon huomaa siitä, että 80 kilon yrityksen jälkeen ei enää noussut edes 75 kiloa, vaikka yritin sitä kahdesti. Se oli kuitenkin hyvää harjoitusta viimeiseen asti pusertamisesta. Siippa sanoi, että se 80 kilon yritys oli itse asiassa lähempänä kuin kumpikaan noista 75 kiloisista. Eli todellakin olin saanut laitettua siihen kaikki voimani - olen tyytyväinen :) Heruttelin vielä 50 kilolla 3 sarjaa, joissa sain 9,10 ja 12 toistoa omin voimin plus muutaman avustetun päälle. Loppua kohti toistomäärät kasvoi eli ilmeisesti ehdin jo vähän palautua noista tiukoista yrityksistä.

Ja vielä vähän analyysia :D Yritys olisi hyvinkin voinut onnistua, sillä mulla oli hyvä fiilis ja vahva olo. Olen koko tän viikon syönyt varsin sopivasti sekä treenannut suht kevyesti. Eli lepoa treenistä olen saanut, mutten oikein kunnon syvää unta. Siippakin sanoi, että mä oon mätkinyt, potkinut, pyöriskellyt  ja pöllinyt peittoa koko viikon. Pääkoppakin saattoi tehdä tepposet, vaikka tiedostin asian etukäteen ja koitin olla välittämättä siitä. En nimittäin koskaan ennenkään ole saanut uutta enkkaa ekalla yrityksellä. Ihan kuin tarttisin yhden yrityksen, joka melkein onnistuu, ennen kuin uskon pystyväni siihen. Sit sisuunnun ja päätän, että ens kerralla se nousee, eikä jää karvan päähän! Toisaalta ongelma saattaa olla sekin, kun yritän poistaa turhia paineita ajattelemalla, ettei se haittaa, jos tänään ei onnistu, koska ensi viikolla voin yrittää uudestaan...

P.S. Toivon vielä saavani uusia vastauksia lukijakyselyyn ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti