Sivut

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kummallinen karavaani

Tänä aamuna oli Mäkelänrinteessä Katin ja Elämyskamelin vesijuoksukaravaani ja taas puitiin näitä mun ruokavalioasioitakin. Ihme, että joku vielä jaksaa puhua näistä jutuista tän blogin lukemisen lisäksi ;) Totesimme mm. että toissapäivänä postaamani ruuansulatuskuva on virheellinen. Oikeasti ruoka on paksusuolessa jo 4-8h kuluttua syömisestä. Tämän todistavat Kamelin tekemät varjoainetutkimukset, mun löytämät useat enkunkieliset nettilähteet sekä molempien omakohtaiset kokemukset. Ihme homma, että ruokatiedon oppimateriaali on noin pahasti pielessä!
Eilen Sodexo teki taas killerit. Ruokana piti olla jauhelihapihvit bbq-kastikkella, jonka arvioin turvalliseksi, koska suurimmassa osassa bbq-kastikkeita ei ole käytetty E415:ttä. Kun pääsin linjaston loppuun, kävi ilmi, että kyseessä onkin bbq majoneesi. Sen nyt tietää, ettei Sodexo käytä täysirasvaista majoneesia vaan jotain kevytversiota, joten E415 on lähes varma. Ketsuppia olisin ottanut, jollei se olis ollut loppu. Miten ketsuppi voi olla loppu? Sodexo on niin ulapalla! En halunnut syödä kuivaa jauhelihapihviä, joten otin majoneesiriskin. Onneksi riski realisoitui vasta illalla kotona. Asiasta ei ole epäilystäkään, E415 ei sovi mulle ollenkaan!
E415:n vaikutus on tosi iso, vaikka sitä söisi vain tosi pienen määrän. Alan jo epäillä, että se voi olla ainut, mikä mua pierettää. Mulla ei välttämättä ole "tavallista" ärtyvän suolen oireyhtymää lainkaan. Äkkiähän tuota Eetä tulee syötyä useamman kerran päivässä, kun sitä voi olla mehutiivisteessä, hillossa, kanafileissä, kaikissa kastikkeissa, leivässä, leikkeleissä, tuorejuustossa, valmisruuissa, ihan missä tahansa. Mä syön niin usein ravintolassa ja töissä muiden valmistamaa ruokaa, etten voi mitenkään tietää, missä kaikessa sitä on. Iso apu on varmasti jo siitä, että sen karsii pois kaikesta, mitä ostaa itse kotiin, mutta mä en kyllä ole valmis lopettamaan ulkona syömistä!
Kotimatkalla vesijuoksusta hain Subit lounaaksi. Itse otin grillatun kananrinnan bbq kastikkeella. Meillä on kotona HP:n bbq-kastiketta, jossa ei ole E415:ttä, joten luotin tämänkin olevan ok. Olen joskus kokeneut, että Subi pierettää ja epäillyt sen johtuvan sipulista ja paprikasta tai mahdollisesti makeasipulikastikkeessa olevasta E415:sta. Ne jätin nyt pois. Pakko oli kuitenkin mennä Subwayn sivuille hakemaan varmuutta asiaan ja valitettavasti ravintoainetaulukko sanoo, etten mä sais syödä yhtäkään niitten kastikkeista. Voin valita joko kuivan subin tai kauheet ilmavaivat. Paha, paha! Kummankohan ottais? Pitää kai kokeilla tupla-annosta öljyä ja etikkaa ja kuivan kananrinnan sijasta voin ottaa kana teriyakin, koska siinä ei yllätyksekseni olekaan E415:ttä...
On tää perseestä! Tänään on siipan serkun valmistujaiset ja mietin tietty, mitä siellä voi syödä. Uskallanko ottaa kakkua, kun hillossa voi olla Eetä? Kehtaanko kysellä emännältä E-koodien perään? Miten ylipäänsä pärjään siellä, kun nyt lounaaksi tuli jo syötyä Killeri-Eetä? Monissa tilanteissa nykyään kysytään erikoisruokavalioista etukäteen. Voiko silloin ilmoittaa, ettei voi syödä E415:ttä?

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Läskikö on siirtynyt vyötäröltä käsivarsiin?


Katselin aamulla itseäni peilistä ja mun mielestä mulla näkyi vyötärö vielä farkut jalassakin. Yleensä se näkyy vain alasti ja farkut tekee kropasta ihan tasapaksun. Vyötärön ihmettä piti tietty esitellä siipallekin, joka oli samaa mieltä siitä, että positiivista kehitystä on tapahtunut. Omaan silmääni en paljon luota, kun se on niin naisellisen ailahtelevainen, mutta siippa on tunnetusti rehellinen, eikä kehu turhasta. Se yllytti mut mittaamaan hauistakin. Sanoi muistavansa varmaksi marraskuun tienoilta lukemat, joihin voisi verrata. Itse puolestani muistan varmaksi marraskuun painon - se oli tasan sama kuin nyt. Käsivarret puolestaan ovat kasvaneet sentin kumpainenkin. Läskikö on siirtynyt vyötäröltä käsivarsiin? ;)

Musta on itsestäni tuntunut, että lihasta olisi tullut lisää, vaikka paino on pysynyt samassa, mutta kuten jo totesinkin, oma tunne ei ole järin luotettava. Olen ollut tuntevinani maven vaikutukset takareisiin, kun olet tutkinut niitä erilaisissa kyykistelyasennoissa. Pohkeet on tuntuneet lihaksikkailta sukkia pukiessa, eikä vain epämääräisiltä lihakasoilta. Vatsaa tökkiessä tuntuu siltä kuin lihasten päällä olisi vain parin-kolmen sentin rasvakerros, eikä koko maha oliskaan pelkkä pohjaton rasvakuoppa. Yhden kaapin perältä löytyneen neulepaidan hihat tuntui kireemmiltä kuin viime kesänä. Toi ei kyllä ole ihan niin kivaa. Isot käsivarret vaikeuttaa vaatteiden ostamista aika paljon. "Vaatteita saa kaupasta" sanoi Ismo Leikola, kun kysyttiin, oliko kiristävät vaatteet laihdutuksen motivaattorina. Naisten vaatteita ei vaan oikein tahdo saada... Toivottavasti mun ei enää koskaan tarvii ostaa mitään vaatteita niin ei pääse iskemään mikään kamala laihdutusangsti! :D

torstai 29. maaliskuuta 2012

Sodexon armoilla


Sodexo päätti mun puolesta, että eilen otettiin vilja takaisin ruokavalioon. Ruokana oli nimittäin lasagnea. Vaihtoehtoina olis ollut Kasvis-papujambalaya (papuja, no way!) Kirkas kalakeitto (mautonta/pahaa, olen maistanut) ja Juustosalaatti (ei pidä nälkää koko päivää) eli ei mitään varteenotettavaa. Lasagne oli hyvää, eikä ainakaan vielä ole tullut mitään seurauksia. Tosin Ruokatiedon oppimateriaalin mukaan eilinen lounaslasagne on vasta tänä iltana päässyt paksusuoleen, joka siis on se ärsyyntyvä ja kaasuttava suolenpätkä. Eli tarkkailu jatkuu.


Tänään Sodexon armoilla söin Broileripataa (L, G). Murkinan tiedoissa kerrottiin kyllä hyvin laktoosittomuus ja gluteenittomuus, mutta papuja ja herneitä ei mainittu. Ne oli niin merkittävässä osassa tässä reseptissä, ettei niitä olis hullukaan noukkinut pois. Tykkäsin kyllä mausta sekä siitä, että ruuasta oli tehty terveellisempää lisäämällä rehuja. Se pieni ongelma vaan, että toi voi vähän sotkea mun ihmiskokeita. Pavuilla ja herneillä on niin paha maine, ettei tässä ihan pian uskalla pastaa mennä syyttelemään ;)

Joka tapauksessa nyt jatkan viljaa syöden eli saan leipää aamulla, jee! Tätä linjaa pitää varmaan jatkaa pari viikkoa, että saan kunnon kuvan pelkän viljan vaikutuksista ennen kuin kokeilen lisätä jotain muuta. Toivottavasti Sodexo on nyt yhteistyökykyinen ja tarjoilee rehut erikseen sen aikaa ;)

Eilen oli taas keskiviikko eli viikon väsynein päivä. Siispä maltoin mennä ajoissa sänkyyn ja sain unen päästäkin kiinni ajoissa. Tänään on taas paljon pirteämpi olo :) Onneksi tajusin tehdä fiksun muuvin ja käydä eilen vain kävelyllä ja vasta tänään salilla. Lihaksissa oli kyllä jotenkin huonosti palautunut olo. Rauta painoi paljon! Yritin tehdä bodarityylillä eli hyvällä tuntumalla, painoista välittämättä. Nyt treenin jälkeen on tietenkin taas hyvä mieli ja voittaja fiilis :D

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Puma-Katti

Nyyh! Mulla on kivat Puman lenkkarit, jotka hankaa kipeät kovettumat päkijöiden sisäsyrjiin :(
Ne on olleet mulla jo kauan, mutta aika vähän niitä on käytetty. Niissä on goretex päällys eli ne pitää vähän vettä ja on aika lämpöset - kesällä liian hoistavat, mutta nyt just sopivat. Käytin niitä eilen ja tänään, kun en halunnut heti tärvätä jenkeistä ostettuja uusia valkoisia lenkkareita, jotka ei pidä vettä ja vaikuttaa aika ohuilta.
Mun jaloissa ja/tai askelluksessa on kai jotain omituista, kun niin monet lenkkarit hankaa just tosta päkijän sisäsyrjästä. Kaipa siitä muutkin kengät vähän hankaa, koska noi kovettumat ei poistuneet kokonaan, vaikka olin talvella muutaman kuukauden lenkkeilemättä. Nyt jo nää kaksi lenkkiä sai ne pienet kovettumanalut kasvamaan kaksinkertaisiksi ja kipeytymään aika kurjasti. En todellakaan halua tehdä enää kolmatta lenkkiä noilla töppösillä!
Mitähän mä niille tekisin? Ihan turhaan ne on tuolla tilaa viemässä, jos en voi niitä käyttää. Mutta kun ne on Pumat ja nätit sini-keltaiset - tosi kivat ollakseen miesten lenkkarit. En oikein raaskis luopuakaan...
Jännä juttu muuten, että kaikki koskaan sovittamani Puman kengät on olleet huonon tuntuiset jalassa. Niitten mallit ei vaan sovi mulle. Myöskään kropaltani en ole Puman mittataulukon mukainen. Pöksyistä mulle sopii L, mutta yläosista XL, jos sekään. Puma-tyttö on päärynävartaloinen - minä en :D

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Fodmap ei laihduta

Siippa hämmästeli suuresti, etten mä ole laihtunut yhtään nyt, kun mulla on niin paljon ruokarajoituksia. Vielä enemmän se ällistyi, kun kerroin viime viikon ainoan varsinaisen herkun olleen Fazerin sininen suklaapatukka. Siippa kokee, etten mä saa nyt syödä juuri mitään ja se itse varmasti kuihtuisi pois tällä ruokavaliolla. Onhan se toki totta, että ihminen syö vähemmän, kun on vähemmän valinnanvaraa. Vertaa vaikka laivan seisovaa pöytää ja kotona laitettua illallista. Molempia saa syödä niin paljon kuin tahtoo, mutta buffetissa tulee aina syötyä enemmän. Tuolla perusteella siippa odotti mun laihtuvan ja itsekin ihan vähän uskalsin sitä toivoa.


Toisaalta, ne kamalat rajoitukset koskee lähinnä rehuja, etenkin kaikkia sellasia tunnettuja kaasuttajia kuin palkokasvit, kaalit ja sipuli. Myös fruktoosipitoiset hedelmät, kuten omena ja päärynä, on kielletty ja nuo kaksi ovat olleet merkittävässä osassa mun ruokavaliossa. Enpä hämmästyisi, jos koko kaasuvaiva olisikin pelkän fruktoosin syytä!


Enivei, rehujakin tulee syötyä enemmän, jos valikoimaa on enemmän. Nyt niitä tulee syötyä paljon vähemmän, kun valikoimaa on paljon vähemmän. Syön nyt tomaattia, kurkkua, salaattia, porkkanaa, maissia, banaania, sitrushedelmiä ja marjoja. Sallittujen listalla olisi jotain muitakin rehuja, mutta ne ei ole kuuluneet mun ruokavalioon tätä ennenkään, koska ne ovat liian harvinaisia tai omituisia tms, enkä ole nyt jaksanut niitä alkaa etsimään. Ja sitten on muutama rehu, joiden sopivuudesta ei ole yhteisymmärrystä internet-lähteissä, joten olen nyt varmuuden vuoksi jättänyt nekin pois.


Rehurajoituksen lisäksi ainut merkittävä muutos mun ruokavaliossa on viljojen poistuminen. Se kieltämättä vaikeuttaa ruokien keksimistä, kun monissa meidän vakiomurkinoissa on ainakin vähän viljaa. Pakko tunnustaa, että olen jo syönytkin leivitettyä possua ja kalaa sekä lihapullia - ilman seurauksia. En usko viljan olevan mulle ongelma, ainakaan kohtuullisissa määrissä pysyttäessä. Ajattelinkin palauttaa sen ruokavalioon ekana ja katsoa, mitä käy. Kohta saan taas aamupalaleipää, JES!


Viljatuotteiden ja rehujen tilalla pitää tietenkin syödä jotain muuta, esim. kananmunia, riisiä ja pähkinöitä. Eipä siis taida olla mikään ihme, ettei tällä ruokavaliolla pääse laihtumaan, kun kevyitä ruoka-aineita korvataan kaloripitoisemmilla ;) Siipallakaan ei olis paljon vaikeuksia tän kanssa, koska tässä sais kyllä syödä tavallista sokeria sekä perunalastuja - ja musta tuntuu, että siippa peijooni melkein elää niillä, kun se syö niitä niin usein :D


P.S. Kävin tänään ekaa kertaa ulkona lenkillä. Hyvin tarkenin ja jalat pysyi kuivina. Hölkkäsin 5 biisiä ja kävelin loput. Keskisyke oli 141 ja aikaa kului 15 sekuntia vajaa tunti!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Pilleristä asiaa

Joku kysyi joskus, mitä lisäravinteita mä syön, enkä mä ainakaan muista vastanneeni...
Tässä tämän aamun pillerit:

Aerius on allergialääke, jota popsin keväisin katupölyn ja koivun siitepölyn takia.
Erillisen D-vitamiinin syömisen lopetan kesäksi.
Muita kolmea syön ympäri vuoden. Olen niin rutiini-ihminen, että kotona ollessani en koskaan unohda ottaa näitä. Sen sijaan reissuille en koskaan viitsi ottaa mitään mukaan - kyllä ilmankin hengissä pysyy ;)

Palautusjuomaa olen käyttänyt silloin tällöin, jos en ole saanut oikeeta ruokaa heti salin jälkeen. Prodepatukoita olen syönyt suklaan korvikkeena ja golf-eväinä. Mannisen protein puddingia olen syönyt välipalana ja makeannälkään. Nyt tän fodmap-ruokavalion alussa en tietenkään syö mitään noita. Jossain vaiheessa alan testailla, sopiiko ne mun vatsalle vaiko eivätkö... Ensin testailen kyllä tärkeämpiä ruoka-aineita, joita ilman ei ole kiva elää, kuten viljat ja sipuli ;)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Workout in English

I got this U.S. Air Force water bottle from my friend Trisha when I saw her in Florida last month. Today I finally got around to taking photos of it in action at the gym :D
I started with a light oblique exercise that nicely simulates a golf swing. It's also a good warm up for the next exercise...


...which was deadlift. I usually do some warm ups and then 3 sets of 12 with 132 lbs.


Next up: walking lunges from one side of the gym to the other. 60 and 40 and 40 steps (that's 30+20+20 per leg. People on the treadmills usually try not to stare too much ;)
I couldn't really get pictures of myself doing the lunges so I captured some sunshine in stead. It was nice and sunny outside but we got some fresh snow during the night so it was easy to make the decision to work out indoors.
On the other side of the bottle there's a space where you can put your own picture. I printed out the Runnin' Rhino. The running rhino is desperate to look like a unicorn but she can't because she's another species. Poor thing.


Then I did some more obliques, bending my torso to one side holding a 44 pound barbell in one hand, 3 sets of 20 per side. By the way, I was wearing the Golden Nugget T-shirt that I got in Vegas in 2007. I love that shirt!
It was quite interesting trying to hold the phone still enough to get a decent shot. Normally my hands shake a bit too much to get sharp photos but now they shook like crazy because they were tired from the workout!


The shaking problem was even worse when I did calf raises. In stead of one good shot I've got 4 bad ones :D
I did 3 sets of 20 raising my own weight on one foot.


Hoover (static abs) is another exercise where you can't take photos of yourself or the equipment. I tried to be artsy and shoot my own shadow and gear....


Some cardio to finish it off... 30 minutes on the recliner bike reading a magazine :)


Last but not least, 20 minutes of stretching and my total gym time was 2 hours. Wow, time flies when you're having fun ;)

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kokovartalohieronta, siis ihan koko vartalo

Kävin tänään käyttämässä viime vuonna ostamani 2,5 tunnin City Deal spa-hemmottelun In Voguessa Leppävaarassa, mukavasti kävelymatkan päässä. Siihen kuului koko vartalon kuorinta ja hieronta sekä kasvohoito. Koko vartalo tarkoittikin sitten ihan koko vartaloa päästä varpaisiin. Vain kaikkein yksityisimmät private partsit ja kurkku jätettiin rauhaan. Pakarat, vatsa, rinta, sormet, varpaat, korvat ja naama hierottiin ja se oli välillä aika hämsyn tuntuista! Eikä se pieni aasialainen nainen ollut mikään turha sivelijä vaan yllättävän napakasti se piti mua näpeissään. Pohkeiden ja etureisin hieronta vähän sattuikin - muualla tuntui miellyttävältä, mutta tehokkaalta. Olin ihan iloisesti yllättynyt, ettei se ollut pelkkä hemmottelu vaan myös tehokasta hierontaa. Onkohan tehokkuusajattelu mennyt mulla vähän liian pitkälle? ;)

Ennen hemmottelua käytiin tietenkin salilla ja mä yritin taas nostaa sitä 80 kiloa. Eikä se taaskaan noussut. Mutta eihän se koskaan nouse, jos ei edes yritä. Ens viikolla uudestaan siis. Ehkä silloin sattuu se hyvien sattumien summa, joka auttaa painot ylös. Tällä kertaa oli rasitteena vähän huonoja yöunia ja vähän huonosti palautuneet ojentajat ja tää allergia ja siihen otetut lääkkeet, joiden vaikutuksesta tuloskuntoon ei ole tietoa. Eli on ainakin varaa parantaa ensi viikkoon. Mitään merkittävää ei siis tapahtunut ja silti sain näin pitkän analyysin aikaiseksi. Kuka väittää, että naiset muka ylianalysoi kaikkea? ;)

torstai 22. maaliskuuta 2012

Allergia ja torstai vai orastava tauti ja lepopäivän paikka?

Nokka kutisee ja valuukin vähän. Aivastuttaa. Kadut alkaa kuivua ja pölytä. Toisaalta siipalla on vähän köhää. Torstai on viikon neljäs aikainen herätys. Torstaisin väsyttää aina. Haluan toki kuunnella kroppaani ja jäädä kotiin, jos kaipaan lepoa, mutten halua sortua lorvikatarriin...
Lopulta päätin lähteä salille, koska allergia ja torstai vaikutti todennäköisemmältä vaihtoehdolta, eikä mulla olis ollut kotona mitään tekemistäkään. Onneksi lähdin, sillä alusta asti sykkeestä näki, että olin ihan hyvässä hapessa. Syke nousi hitaammin ja pysyi matalammalla kuin vaikkapa viime viikolla. Torstaihan on juoksumattopäivä ja teen yleensä samalla tavalla ylämäkeen kävelyä plus viisi biisiä juoksua, joten on helppo verrata. Polvien säästäminen on syy tohon systeemiin. En usko, että tällä painolla on hyväksi juosta kovin paljon, joten enimmäkseen väännän maton ylämäkeen sykettä nostaakseni. Vähän pitää kuitenkin saada juosta, kun se on niin paljon hauskempaa ja vauhdikkaampaa ;) ja tulee hyvä intervallitreeni!

Vielä eiliseen viitaten, puolen litran kahvisaavi, matkamuisto Floridasta, Gatorland - Alligator Capital of the World


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Aamuinen ihme-eliksiiri ja sen puute

Tässä on mun tyypillinen normaali aamupala (maidon ja floran määrä saattaa olla arvioitu yläkanttiin):





















ja tässä on mun tämän päiväinen aamupala:


Arvaatteko kummasta tulee kylläisempi olo?
Tuosta ylemmästä. Sen syötyäni tunnen olevani tyytyväinen ja vatsa täynnä. Tuon alemman setin jälkeen jäi vähän tyytymätön olo ja vatsa alkoi tuntua tyhjältä jo tunnin päästä. Kävin aamulla jättämässä passi- ja ajokorttihakemuksen poliisille, joten pääsin töihin kahvikupin ääreen vasta kaksi tuntia aamupalan jälkeen. Nälkä kaikkosi heti, kun sain vatsan täyteen maitokahvia ja vettä - kumpaakin noin puoli litraa ;)
Taitaapa olla kahvin ansiota, että toi mun normaali aamupala on niin täyttävä. Harmi vaan, ettei kahvi sovi ollenkaan yhteen paistettujen munien kanssa, enkä mä arkiaamuisin halua käyttää ylimääräistä aikaa juodakseni kahvin kotona erikseen. Koitan sinnitellä töihin asti. Toivottavasti tässä ruokavaliokokeilussa käy ilmi, ettei leipä ole syyllinen mun ilmavaivoihin ja pääsen palaamaan normaaliin aamupalaan!

Tänään salilla oli ihan hillitön ryysis. Onko miehiinkin iskenyt biitsikuntopaniikki? Vapaiden painojen puoli oli nimittäin täynnä miehiä. Naiset laitteita hinkkaamassa ei haittais mua yhtään ;)
Onneks tää mun yläselkä-hauispäivä on sellanen, ettei mulla ole mitään kaavoihin kangistunutta ohjelmaa, että tahtoisin aina tehdä samat liikkeet, samassa järjestyksessä. Pystyin ihan hyvin puikkelehtimaan sinne, missä oli vapaata. Ilman odottelua pääsin tekemään ylätaljaa, kulmasoutua ja hauiskääntöjä sekä crossaria ja kuntopyörää. Ihan kiva hiki tuli. Ainiin ja lämmittelyksi soudin soutulaitteessa, mikä oli äärettömän paljon miellyttävämpää tällä litteällä vatsalla :)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kutistuvien housujen arvoitus

On tänään spinningpäivä
Ei murheesta häivää
On tänään spinningpäivä
Ja onnellinen oon

Ihmeellistä ja hämmästyttävää, kun housut tuntuu työpäivän jälkeen saman kokoisilta kuin aamulla! Ennen se oli jo hyvä päivä, jos housut tuntui illalla vain yhtä numeroa pienemmiltä kuin aamulla. Huonona päivänä eroa tuntui olevan kaksi numeroa. En osannut edes kuvitella tämmöstä olotilaa, jossa koko pysyy samana. Luulin, että päivittäinen housujen kutistuminen on täysin normaalia ja niin tapahtuu kaikille. Mä oikeasti ajattelin, ettei mun turpoamisongelma ole kovinkaan paha, enkä kehdannut paljon sitä harmitellakaan, kun maailmassa on oikeasti pahojakin ongelmia. Hassua, miten ihminen on sokea itselleen!
Spinningpyörän selkäänkin oli mukavaa ja huoletonta hypätä. Tein myös vatsalihaksia ja sekin on kivempaa ilman ilmalaivaa ;) Tuntuu tosi hyvältä ja hoikalta ja olen ihan onnessani. Siippa sanoi, että mä näytänkin hoikemmalta - ylläri pylläri! :D

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Minä ja Ee


Haluatteko kuulla ensin hyvät vai huonot uutiset?
No, hyvät tulee ensin, koska niissä on vähemmän kirjoitettavaa.
Jaksoin eilen askelkyykkykävelyä 60 askelta putkeen. Satanen tuntuu jo ihan saavutettavissa olevalta :)
Vatsa on edelleen pysynyt kurissa. Tänään oli erittäin hyvä päivä töissä :)

Huonot uutiset puolestaan liittyy E415:een. Kävin taas kaupassa tutkimassa salaatinkastikkeita ja erilaisia muita kylmiä valmiskastikkeita ja lähes kaikissa oli Eetä. Ilmeisesti ei ole mahdollista tehdä kastiketta ilman sitä? Onneksi sitä ei sentään ole ketsupissa, eikä useimmissa bbq kastikkeissa, eikä ilmeisesti sinapissa, jota kyllä inhoan sydämeni pohjasta. Löysin muutaman sinappipohjaisen salaatinkastikkeen, joissa ei ole Eetä, mutta tuskinpa niistä tykkäisin. Mulla on jo kaapissa yksi ketsuppipohjainen salaatinkastike ilman Eetä ja se on aika outoa, eikä kovin hyvää. Lopputulos on siis se, ettei mun kannata koskaan ottaa salaatinkastiketta tai muita kylmiä kastikkeita tai majoneeseja, jos haluan pysyä erossa Eestä. Jostain syystä lämpimissä kastikkeissa sitä ei juurikaan ole. Ehkä se ei käyttäydy hyvin lämmitettäessä?

Yllättäen myös monessa Fun Lightissa on Eetä! Mä ostelen neljää eri makua ja niistä kolmessa on myrkkyä. Applesiini, limetti ja greippi loppu nyt ja vain metsämarja jatkaa. Tosin olen nyt alussa ollut kokeiluluontoisesti kokonaan ilman makeutusaineita, vaikka teoriassa vain oli-loppuiset on ärtyvälle suolelle pahoja. Aspartaami on muuten vaan vähän kyseenalainen aine, joten sen vähentämisestä tuskin on haittaa ;) Hermesetas puolestaan varmaan palaa kuvioihin aika pian - tiukasti tarkkailtuna tietenkin. Veikkaisinpa kyllä, ettei siitä tule mitään vaivoja. Olin kerran kaksi viikkoa kokonaan ilman makeutusaineita (aspartaami, Hermesetas, xylitol jne.) eikä sillä ollut yhtään mitään vaikutusta mun vatsaan. Eli jos ne ei silloin olleet vatsavaivojen syynä niin tuskinpa ne on nytkään...

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Eläinkoe etenee mallikkaasti


Lieneekö sattumaa, että IBS:ssä pitää välttää fermentoituvia hiilareita ja mun pahis e-koodi valmistetaan käymisprosessilla sokerista... Ja sitä peijoonia voi olla melkein missä tahansa mehusta ruisleipään! Nyt tän projektin myötä kävin virkistämässä muistia ja huomasin onnellisesti unohtaneeni, miten vaikeaa sitä on välttää :( Eilen kaupassa huomasin sitä olevan jopa maustamattomissa broilerinfileissä! Ostin sit kalkkunaa. Ravintolassa ei varmasti ole tietoa yksittäisen lisäaineen esiintymisestä annoksissa. Ei toi vielä niin tunnettu allergia ole. Hyvä kun on tiedot laktoosista ja gluteenista.

Mä en haluis leimautua hysteeriseks e-koodien välttelijäksi, mutta jos E415 pitää kitkeä pois niin ei ole vaihtoehtoa. Pitää vaan koittaa toitottaa kaikille, etten mä välttele kaikkia e-koodeja varmuuden vuoksi vaan vain tuota yhtä, pahan allergian takia!

Perjantai oli eka päivä tällä fodmap-ruokavaliolla ja jo eilen huomasin eron. Toki pitää muistaa satunnaisvaihtelun osuus, mutta lupaavaa silti. Tosta lähtee just sellanen positiivinen kierre, joka helpottaa tiukempienkin rajoitusten noudattamista :) Tänään on siipan isän synttärikahvit ja voitte uskoa, etten aio koskeakaan kakkuun tai muuhun kiellettyyn! Mun sisäinen hullu tiedemies odottaa malttamattomana tän eläinkokeen jatkoa. Illalla olin niin tohkeissani, etten saanut heti unta :D

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Penkkiä käytännössä ja teoriassa


Eilen illalla oli jostain syystä sellanen fiilis, että nyt se 80 kiloa nousee. Kun uhosin sitä ääneen, siippa sanoikin olevansa sen verran nuhainen, ettei tule salille :( Siitä vasta tajusin, että tänä vuonna siippa on ollut tosi hyvin saatavilla varmistamaan. Viime vuoden puolella sain treenata useinkin yksin, kun siipalla oli muita menoja tai nuhaa. Ei sitä hyvää tuuriaan tajua ennen kuin se loppuu. Hyvää tässä on kuitenkin se, että tulee luontevasti vaihtelua treeneihin. Viime viikon pitkän ja hartaan penkkailun jälkeen oli ihan sopiva aika ottaa vähän kevyemmin. Eikä siinä treenatessa ollut enää ollenkaan sellanen tunne, että 80kg olis noussut ;)

Penkki 40*tanko, 40kg 2 sarjaa, 50kg 2*10, 60kg 2*5
vinopenkki kp 15kg 3*12
jalkojen nosto 4*15
olkapään kuntoutusvemputukset
vatsat pallolla 3*20
ojentajat köydellä 15kg 2*15, 2*13, 2*11
pystypunnerrus 9kg 3*12
viparit 5kg 3*12

Olen ehtinyt googlettaa myös ohjeita lämmittelyyn - paljonko on sopivasti ennen maksimiyritystä. Tässä muutama suora lainaus pakkiksen keskusteluista:


"Olkoon tavoite vaikka 150 kg. 
50*15
80*8
100*4
120*1
140*1
150*1"

"tyyliin jos nostaa 100kg
tankox10
40x5
50x4
60x3
80x1
90x1
100x1"

"tanko*20
40*12
60*6
70*4
90*1
105*1"



Noiden perusteella aion ens kerralla koittaa tämmöstä:
tanko *20
40kg *10
50kg *5
60kg *2
70kg *1
80kg *1

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Tutkimustauko

Kaks päivää blogauttamatta ja jo tuntuu siltä kuin olisin ollut pidemmälläkin tauolla :D
Tämän suuren tauon aikana ehdin tavata ravintoneuvojan ja tutkia perusteellisemmin hänen suosittelemaansa fodmap-ruokavaliota. Reijo Laatikainen on kirjoittanut tästä koko hommasta niin hyvin ja perusteellisesti, ettei mun kannata kamalasti kirjoitellakaan:

Mikä on ärtyvän suolen oireyhtymä?
IBS:n ruokavaliohoito, FODMAP -hiilihydraatit (osa 2)
FODMAP -hiilihydraattirajoituksen toteutus ja teho (osa 3)
Probiootit ärtyvän suolen oireyhtymässä (osa 4)
Liukenevaa kuitua lisää ja chiliä vähemmän IBS:ssä (osa 5)

Kyseessä on siis oireyhtymä, ei allergia tai sairaus. Itse ymmärrän sen niin, että jokainen oirehtii omalla tavallaan ja jokaisella on ne omat ruoka-aineet, joiden pois jättäminen auttaa. Teoriassa aluksi pitäisi jättää pois kaikki mahdolliset oireiden aiheuttajat ja sitten, kun oireet ovat poistuneet, palauttaa niitä yksitellen ja siten selvittää, mitkä ruuat itselle aiheuttavat ongelmia. Mun kohdalla arvioitiin, että maitotuotteet ei todennäköisesti ole ongelma, joten niitä en jätä pois, mutta muuten mennään aluksi tarkasti listojen mukaan. Jos ei neljässä viikossa tapahdu mitään niin sitten otetaan uusi suunta.

Tänään on siis eka päivä uudella ruokavaliolla ja vielä tuntuu ihan siedettävältä ;) mutta eiköhän noi rajoitukset pian ala tökkimään, kun niin monta mun ruokavalion peruspilaria on pois pelistä. Toivottavasti ruokavalion positiiviset vaikutukset alkaa tuntua vatsassa tosi pian, siellä tiedän sen johtavan positiiviseen kierteeseen ja olevan mulle tosi iso motivaatiotekijä. Aika pitkään saa kyllä odotella ennen kuin voi olla varma syistä ja seurauksista. Mulla on niin paljon satunnaisvaihtelua ja pitkiä hyviäkin kausia. Se onkin osaltaan tehnyt mahdottomaksi syyllisten löytämisen helpommin keinoin kuin tällä vaivalloisella eliminointimenetelmällä. Tälläkin viikolla maanantai oli niin kivulias päivä, että sisuunnuin ja päätin ryhtyä tähän projektiin. Sen jälkeen muut päivät onkin olleet suht ok ja olis ollut helppoa luopua koko hommasta, mutta päätös on päätös. Nyt tää fodmap-ruokavalio katsotaan loppuun asti, ettei tarvii sitä enää jossitella!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Voiko hierojan sanaan luottaa?

Se nimittäin totesi ihan oma-aloitteisesti, että mun pohkeisiin on selvästi tullut lisää lihasmassaa. Ei sen olis ollut pakko sanoa mitään. Ei kai sillä voi olla mitään kieroja taka-ajatuksia? Toihan on nimittäin mulle sen luokan kohteliaisuus, että heti iskee pieni epäluulo :D
Tää hieroja kävi käsiks mun pohkeisiin ekaa kertaa viime syksynä eli golf- ja lenkkeilykauden lopussa. Noissa puuhissa ne pohkeet jumii oikein jämäkästi. Salitreeniä en ollut pohkeille tehnyt pitkiin aikoihin, kun koin niiden ottavan osumaa riittävästi jo noissa aerobisisssa lajeissa. Hierojan suosituksesta aloin kuitenkin tekemään varpaille nousuja ensin omalla painolla, sitten 20 kilon tanko harteilla ja nyttemmin myös omalla painolla yhdellä jalalla. Puolisen vuotta korkeintaan ja nyt jo näkyy tuloksia :) Ei tosin tunnu juurikaan erilaiselta. Hieronta sattuu vähän vähemmän, mutta olettaisin sen johtuvan siitä, että säännöllinen hieronta on saanut jumeja auki. Samaa efektiä on huomattavissa myös yläselässä ja hartioissa, joiden treeniä tai muuta kohtelua en ole muuttanut...
Mutta siis piti sanomani, että mahtavaa kuulla tämän mielestäni varsin kevyen pohjejumpan vaikuttaneen jotain. Voisi toivoa ja kuvitella, että ne lihasryhmät, joita olen jumpannut vähän kovemmin, olisivat myös kehittyneet!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Nyt meni hermo!

Tänään oli taas sellanen päivä, että sisäinen shiatsuhieronta lähti käyntiin heti aamusta. Lounaan jälkeen olin jo mahtava ilmalaivan kapteeni, jolla oli vaikeuksia istua työpöydän ääressä. Ärtyvän suolen oireyhtymä on luonteeltaan sellanen vaiva, ettei siitä moni viitsi puhua. En minäkään siitä jatkuvasti täällä raportoi - mitä nyt joskus olen maininnut. Ei se edes aina tunnu isolta jutulta, koska ainahan mua on pierettänyt. Kouluaikana en muista sen haitanneen elämää liikaa. Opiskeluaikana piti jo istua aloillaan sen verran pitempään, että menin YTHS:lle pyytämään apua. Naiiviahan se oli - täysin turhaa. Laktoosirasituskokeeseen pääsin, mutta sen jälkeen olin taas omillani, tutkitusti vailla laktoosivaivoja. Varmaan kymmenen vuotta olen osaani tyytynyt, mitä nyt vähän koittanut olla pari viikkoa ilman maitotuotteita, ruisleipää tai keinomakeuttajia, tuloksetta. Tänään kuitenkin tuli mitta täyteen ja päätin olevani valmis ottamaan radikaalimmatkin keinot käyttöön - eli kärsimään hankalammastakin ruokavaliosta, jos vain apu löytyy! Otin yhteyttä tuttuun ravintoneuvojaan, joka toivottavasti osaa ja haluaa auttaa tämän vyyhdin selvittämisessä :)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Bodarin pyhäpäivä

Treeni, lepo ja ravinto - pyhän kolminaisuuden merkeissä sujunut tämä ihana sunnuntai :) Aamulla kävin salilla tuhoamassa jalkani 1,5 tunnin treenillä. Loppupäivän olen lähinnä lepuuttanut näitä jalkoja ja eilisestä kipeitä olkapäitä ja rintalihaksia sekä lukenut mukaansatempaavaa kirjaa, Nora Robertsin The Searchia. Siipan parturointi, imurointi ja kylppärin pesu ei fyysisesti kovin rasittavaa puuhaa ollut. Lisäksi olen syönyt lähes täydellisesti, terveellistä murkinaa säännöllisin väliajoin :) Nyt ei malta muuta kuin jatkaa lukemista. Nora Roberts on paras!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Tarpeeksi, muttei liikaa

Haluaisin vielä palata toissapäiväiseen sopivan määrän tematiikkaan. Mä olen "aina" treenannut penkkiä keskimäärin kerran viikossa ja sillä tavalla nostanut ennätykseni 75 kiloon. Tänä talvena kokeilin toisenlaista penkkiohjelmaa, jossa treenattiin 10 viikon ajan kahdesti viikossa. Kevyt päivä oli tosi kevyt ja raskas päiväkin kevyempi kuin mun treenit tavallisesti. Ohjelmassa "luvattiin" 5-10 kilon parannus ennätykseen, mutta mä en saanut mitään parannusta. Jo aiemmin olen pohtinut syitä ja todennut, että se ohjelma oli tarkoitettu melko aloittelijoille, mitä mä en ehkä enää ole ;)
Nyt keksin myös toisen mahdollisen syyn. Ehkä mulle ei sovi kahdesti viikossa treenaaminen? Mulla se tuntui parantavan lähinnä kestävyysvoimaa, joka mulla on muutenkin vahva, enkä sinänsä kaipaa siihen parannusta. Kaipaan parannusta maksimivoimaan, joka ehkä sitten mulla kasvaa parhaiten treenaamalla täysillä kerran viikossa. Mä olen kuitenkin pahamaineinen auktoriteetteihin luottaja, joten olin ajatellut edelleenkin jatkaa kahden treenin systeemillä. Mutta nyt tämä pohdinta sai mut muuttamaan mieleni. Vaihtelu on hyvästä ja mullekin teki varmaan hyvä treenata välillä kahdesti viikossa, mutta nyt on jälleen hyvä aika palata tuttuun ja toimivaan yhden treenin systeemiin :)

Tänään tein penkkiä oikein antaumuksella:
tanko *40
40kg*15
50kg*12 ilman varmistajaa en halunnut tehdä enempää - vähän harmitti, kun vain 12 toistoa oli jo niinkin raskas kuin oli...
60kg*6 joista vika taisi olla vähän autettu
70kg eka toisto omin voimin, toka vähä autettuna ja kolmas paljon autettuna
toinen samanlainen setti 70 kilolla
60kg 3 sarjaa, joissa 4-6 toistoa
50kg 3 sarjaa, joissa 8-10 toistoa - uskomattoman paljon näitä vielä jaksoi treenin lopussa, kun muistaa miten painava 50 kiloa oli lämmitellessä... mä taidan olla tosi hidas lämpenemään ;)
Tässä vaiheessa katsoin kelloa ja totesin tehneeni penkkiä 45 minuuttia! Tokihan siinä oli pitkät tauot sarjojen välissä, mutta silti ennätyksellisen pitkä reeni. Apuliikkeet jäi sit vähän vähemmälle:
ojentajat köydellä taljassa 2*12*15kg ja 2*12*12,5kg
olkapään kuntoutusvemputukset
pystypunnerrus 3*15*8kg
vipunostot sivuille 3*12*4kg

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Systeemi kusee ja taas on blogiin kirjoitettavaa

Töistä tullessani ajattelin, että tänään en varmaan blogauta, kun ei ole mitään asiaa. Sit kävi niin, että siipalla oli yks meno ja mä lähdin uimahalliin, pois houkuttelevien ruokakaappien ulottuvilta ;) Olin hakenut töistä liikuntaseteleitä, jotka ajattelin käyttää 10 kerran uintikorttiin. Vaan eipäs ne liikuntasetelit siihen kelvanneet! Ne kelpaa vain kertamaksuun, joka on 4 euroa, mutta setelin arvo on 5 euroa, joten tuntuis liian tyhmältä käyttää seteliä siihen. Yritin kysyä, mikä järki tässä on, mutta täti ei osannut muuta kuin mutista jotain verotuksesta. Lisäksi täti sanoi: "Noihan käy tosi monessa paikassa. Niillä voi ostaa vaikka leffalippuja." Mutta mitä jos ei haluu leffaan, vaan uimaan?
Ostin sitten vain kertalipun käteisellä. Ärsyttävä homma, muttei nyt ehkä niin merkityksellinen, että ketutuksesta voitaisiin puhua. Hölmöä kuitenkin, että systeemi kusee noin pahasti. Jollakin se voi oikeasti olla rahasta kiinni, jollain toisella taas voi olla vaikeuksia saada harrastettua riittävästi kuntoliikuntaa ja tämmönen käytännön hankaluus voi sitten johtaa siihen, että ottaa päähän niin paljon, ettei alakaan harrastaa uintia ollenkaan. Uimahalli on mun nähdäkseni kaupungin tarjoama edullinen palvelu, jolla koitetaan kannustaa kansalaisia harrastamaan liikuntaa ja siten pysymään terveempinä. Liikuntasetelit puolestaan ovat työnantajan keino kannustaa työntekijöitä harrastamaan liikuntaa ja pysymään hyvässä työkunnossa. Molemmilla on siis sama tavoite, mutta yhteistyötä ei voida tehdä, ei suinkaan. Menkööt ihmiset mieluummin leffaan syömään karkkia ja popcornia!
Tietääkö joku ;) kelpaako liikuntasetelit 10 kerran korttiin uimastadikalla?

torstai 8. maaliskuuta 2012

Sopiva nälkä ja sopiva ruokailu

Mä oon nyt muutaman kerran toteuttanut sellasta ajatusta, että pitää lopettaa treeni jo ennen kuin on viimeinenkin pisara tiristetty. Pitää jättää vähän nälkää seuraavallekin kerralle. Se on toistaiseksi toiminut hyvin. On ollut tavallista innokkaampi fiilis lähteä treenaamaan, kun ei ole jo etukäteen kyllästynyt tai väsynyt. Toivottavasti myös kunto kehittyy paremmin, kun ei treenaa liikaa ja ehtii palautua kunnolla. Tänäänkin päätin, että tunti juoksumatolla riittää, vaikka olisin jaksanut pidempäänkin. Sen tunnin sitten käytinkin tehokkaasti - keskisyke oli 150 :)

Ruokapuolella olen vähän sattumalta ajautunut uudenlaiseen ateriajakoon. Meidän työpaikkaruokalassa on remontti ja useimmiten olen valinnut ulkona syömisen mielluumin kuin supistetun ruokalistan ja kertakäyttöastiat. Senhän nyt arvaa, että herkullisia uusia ruokia tulee syötyä enemmän. Siitä seuraavia vaikutuksia sen sijaan en olisi osannut arvata. Iltapäivällä ei ehdi tulla tosi kova nälkä, johon ei välipala oikein riitä. Kotiin tullessa on paljon helpompaa syödä vain kohtuudella. Salille on kivempi mennä, kun maha ei ole niin täynnä. Salin jälkeen voi sitten syödä vähän enemmän kuin tavallisesti. Nukkumaan mennessä ei olekaan jo taas nälkä.
Jälkiviisaana on helppo sanoa, että selvästikin mä olen syönyt liian kevyitä lounaita, jos kerran iltapäivällä nälkä on päässyt sellasiin mittasuhteisiin, että illalla tulee helposti syötyä liikaa. Kaloreita laskiessani tulin vaan siihen tulokseen, ettei lounas saisi olla kovin iso, että calleihin mahtuu vielä illallinenkin. Nyt en laske kaloreita, mutta mutulla sanoisin syöväni enemmän - eli liikaa? Saa nähdä, mihin tää johtaa... Voihan se olla, että pitemmän päälle runsaampi lounas vähentää napostelua illalla niin paljon, että kokonaiskalorimäärä jää pienemmäksi. Joka tapauksessa olo on ollut nyt niin paljon parempi, että jatkan varmasti isomman lounaan linjalla tästä eteenpäinkin. Toivottavasti vaan remontoidussa ruokalassa on entistä paremmat murkinat. Entisillä ruuilla nimittäin ei ollut liikaa vaikeuksia pitää lounas kohtuu pienenä ;)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Haber, haba ja hauiskääntö


Mua ei vaan lakkaa huvittamasta se, että meidän alakerran naapurin nimi on Haber. Kunpa se vielä olis iso bodari eikä tavallinen vanhempi nainen niin olis täydellistä :D
Meillä töissä käyttäjätunnukset on normaalisti kaksi ekaa kirjainta etu- ja sukunimistä. Siellä on yksi nainen, jonka tunnari voisi olla haba, jos hän vain olisi ollut naimisissa jo meille tullessaan. Tunnari kun ei vaihdu, vaikka siihen liitetty nimi vaihtuu.

Lätinät sikseen ja asiaan ;)
Keskiviikko on vaikea päivä. Siipan sulkapallovuoron takia pitää herätä puoli tuntia tavallista aikaisemmin + liian vähät unet alkaa mulla painaa yleensä aina vasta kolmantena päivänä. Eli maanantai ja tiistai menee ihan kivasti, mutta keskiviikkona iskee iso väsy. Ja sit pitäis muka jaksaa vetää leukoja! Se on tällä ruholla niin raskas ja vaativa suoritus, että ajatus hirvittää jo etukäteen ;)

Miksi sitten pitäis vetää leukoja just keskiviikkona? Viikon tärkeimmät ja vaativimmat treenit on lauantain penkki ja sunnuntain jalkatreeni - koska viikonloppuna olen virkeä ja hyvin levännyt. Niiden jälkeen on hyvä pitää lepopäivä maanantaina. Perjantai-iltana on kiva vähän rötväillä alkavan viikonlopun kunniaksi -> lepopäivä. Eli arki-iltojen treenit on ti-ke-to ja siihen pitää sit sijoitellä spinu, juoksu ja sali. En haluis spinua ja juoksua peräkkäin vaan jaloille lepopäivä väliin, joten ainut looginen vaihtoehto on tehdä yläselkä-hauistreeni keskiviikkona. MOT.

Tänään oli niin onkimato-olo, että päätin jättää leuat väliin. Eihän mun niitä oikeesti ole pakko tehdä, jos en halua. Mä oon kuitenkin niin ahkera jumppaaja, että mulla on varaa kuunnella omia fiiliksiä. Ja se fiilis on, että töiden jälkeen mua väsyttää, enkä halua treenata kotona. Mä tarviin sen kymmenen minsan lämmittelyn, jonka aikana herään sekä fyysisesti että henkisesti, kun katselen salin kuhinaa ja kuuntelen musaa. Mähän siis teen leuat aina kotona, koska omasta tangosta saa niiiin paljon paremman otteen ja täällä voi surutta kikkailla, eikä kukaan nää ;) mut tänään lintsasin ja teen niitä sit joskus, kun huvittaa!

Tein salilla seuraavat liikkeet ja aikaa meni 45min + 10min lämmittely soutulaitteessa:
kulmasoutu kp, testasin millä painolla en enää jaksa tehdä 12 toistoa: 15 - 17,5 - 20 - 22,5 ja 25 kilolla lopulta meni enää 8 putkeen ja vikat 4 sillai yksitellen, välillä leväten, jee :)
jalkojen nosto vatsat 4*15
ylätalja 45kg 4*12
hauiskääntö tangolla 23kg 3*12
vatsarutistus 3*12
hauiskääntö kp 9kg 3*12
Kivasti paremmin jaksoin tehdä ja sain tuntuman paremmin lihaksiin, kun ei ollut alla sitä kamalan raskasta leuanvetoa :) Sen jäljiltä on jotenkin oudolla tavalla poikki, että tuntuma katoaa...

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Hyvät jalat ja ilostuttavat ojentajat

Jalat on kyllä mahtavan nopeat sopeutumaan rasitukseen! Viime viikolla ne oli vähän kipeät vielä neljäntenä päivänäkin maven ja askelkyykkyjen jälkeen, eli torstaina vielä kipua sunnuntain treenistä. Tällä viikolla itse jalat ei tulleet lainkaan kipeiksi vaan pelkät pakarat oli vähäsen kipeät seuraavana päivänä, muttei sen kauempaa nekään. Mulla on hyvät jalat :)
Sen sijaan ojentajat on nyt kolmantena päivänä treenin jälkeen edelleen vähän kipeät. Iloitsen tästä, sillä mä en kovin usein saa niitä kipeiksi. Lauantaina kyllä jo ranskalaisia tehdessäni tunsin, että nyt menee perille! Aina ei vaan löydä just sitä oikeaa liikettä ja painoa ja sarjan pituutta, joilla sais niin mukavan tuntuman just sinä päivänä.
Tänään olin firman salilla polkemassa spinningpyörää ja sen jälkeen tein vielä 100 naisten punnerrusta - en putkeen, enkä edes viidessä sarjassa, kun ne ojentajat oli niin tohjona ;) yht. 1h 10min, keskisyke 148.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tuhlailuhaaste

Blogeissa on kiertänyt se haastekysymys, mitkä viisi asiaa tekisit tai ostaisit, jos rahasta ei olisi pulaa. Tarkka sanamuoto ja sitä myötä kysymyksen tulkinta vähän vaihtelee. Täysin rajoittamattomalla rahamäärällähän voisi vaikka maksaa pois valtionvelan, tarjota kaikille ilmaisen terveydenhuollon sekä kaikki muutkin peruspalvelut, pelastaa kodittomat eläimet ja poistaa leipäjonot. Siinä ei vaan olisi mitään kiinnostavaa. Kiinnostavamman blogipostin saa kertomalla itsekkäistä tuhlailuhaaveistaan ;)
Minä ilman muuta lopettaisin työnteon ja ryhtyisin kokopäivätoimiseksi harrastelijaksi. Niitä harrastuksia vois sitten vaihdella fiiliksen mukaan urheilusta kulttuuriin ja matkailusta vapaaehtoistyöhön (sillä let's face it, ihminen kaipaa elämäänsä jotain merkityksellistä sisältöä ja sitä saa toisten auttamisesta).
Ostaisin ison lukaalin ja palkkaisin riittävän henkilökunnan sitä pyörittämään - kokkaus, siivous ja kunnossapitotyöt ei nimittäin paljon nappaa ;)
Nyt huomaan, ettei tässä ole mitään järkeä näin yleisellä tasolla. About kaikki loput tuhlailut voi nimittäin jo upottaa noihin edellisiin kohtiin - kotiin ja harrastuksiin... Pakko keksiä lisää rajoituksia, jotta tähän tulee jotain mieltä!
Jos saisin ostaa viisi asiaa? Ostaisin viisi tuottoisaa firmaa ja eläisin niitten tuotoilla. Ei kelpaa.
Jos saisin ostaa viisi fyysistä tuotetta? Googlettaisin vielä vähän huolellisemmin maailman kalleimmat esineet, jotka sitten myisin saman tien. Ei kelpaa!
Jos saisin ostaa viisi fyysistä tuotetta ja ne pitäisi tulla omaan käyttöön eikä myytäväksi? 
Uusi suuri koti, jossa olisi ainakin iso autotalli, täydellinen harrasteverstas siipalle, uima-allas yms. pientä luxusta.
Kaksi autoa, koska hyvien joukkoliikenneyhteyksien päässä ei vaan enää ole tonttimaata tuolle meidän uudelle kodille ;)
Tässä kohtaa alkaa taas pykimään... Mitkähän kaksi asiaa olis vielä niin kalliita, että ne kannattais listata tässä? Oon niin ahne, etten halua tuhlata edes tätä teoreettista tilaisuutta sellasiin asioihin, joihin mulla vois olla varaa muutenkin, enkä sellasiin, mitä en oikeasti edes haluis, kuten mökki tai purjevene :D Valitettavasti juuri äsken itse rajasin ulos palvelut, kuten siivooja, kokki, kampaaja, hieroja... 
No jaa, ehkä tän haasteen tärkein tavoite ei ollutkaan listata tasan viittä asiaa vaan kertoa lukijoille jotain minusta?

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kaikki riippuu täysin siitä, miten sen tekee

Aina välillä kuulee/lukee väittelyä salitreenin, jumpan, lenkkeilyn yms. lajien tehokkuudesta ja paremmuudesta. Mun mielestä niitä ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen, koska tehokkuus riippuu täysin siitä, miten sen suorituksen tekee. Ja se taas riippuu pitkälti siitä, mistä tykkää ja missä lajissa jaksaa tehdä täysillä.
Mä otin tänään poikkeuksellisesti sykemittarin mukaan salille, kun halusin nähdä, mihin saakka syke nousee raskaissa sarjoissa. Mavessa ja askelkyykyssä se nousi yli 170:een, kylki- ja pohjeliikkeissä yli 150:een. Eli kyllä bodatessakin tarvitaan hyvää aerobista kuntoa, ettei jää sarjat sen takia kesken!

Soutulaite 10min
Golfsvingi taljassa 3*15 per puoli
Mave lämppärit + 3*12*60kg
Askelkyykkykävely 3*40 askelta
Sivutaivutus 3*20*20kg
Pohkeet omalla painolla yhdellä jalalla 3*20
Tässä vaiheessa katsoin sykäristä väliaikatiedot pelkälle salitreenille: 60min, keskisyke 146 ja kulunut 590kcal.
Sit tein vielä 4 kertaa hooveria ja 15 min crossaria, minkä jälkeen lopputulos oli 1h 25min, keskisyke edelleen 146 ja kulunut 845kcal.
Salitreenistä näyttäis tulevan tasan samanlaisia lukemia sykäriin kuin juoksumatosta ja spinusta - minulla. Mä tykkäänkin kaikista kolmesta ja teen kaikkia yhtä antaumuksella :)

lauantai 3. maaliskuuta 2012

69,5 kilonen muija penkkas 147,5 kiloa!

Penkkipaidalla tosin, mutta kuitenkin. Käytiin siis GoExpossa katsomassa paitapenkin SM kisojen naisten alle 63kg, alle 72kg, alle 84kg sekä yli 84kg sarjat. Alle 72 kiloiset oli selvästi kovin sarja - siinä oli kaksi 147,5 kilon nostajaa. Isommissa sarjoissa voittotulos oli pienempi. Keskimääräiset tulokset oli (todella karkeasti mutulla) saman tasoiset noissa kolmessa isommassa sarjassa, mutta alle 63 kiloiset sentään erottuivat keskimäärin pienemmillä tuloksillaan. Ilmeisesti naisilla painon nousu yli 72 kilon ei enää ole niin paljon lihasta vaan enimmäkseen läskiä, joka ei tietenkään paranna tuloksia...

Mä en etukäteen tiennyt kyseessä olevan paitakisat. Eniten mua olis kiinnostanut raw-nostot, koska niitähän mä itse teen, vaikkakaan en kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ;) mutta vähän edes olis voinut vertailla itseään SM naisiin. Penkkipaitahan parantaa tulosta merkittävästi, miehillä suurimmillaan jopa 100 kiloa. Naisista en tiedä, mutta vois kuvitella sellasen 20 kiloa olevan ihan mahdollinen...

En vieläkään löydä kisojen tuloksia netistä :( Linkkaan myöhemmin, jos muistan. Suomen voimanostoliiton sivuille ne tulee sitten joskus. Sieltä löytyy myös tämän vuoden ranking, jossa ei vielä ole kamalan paljon tuloksia, mutta näistä kisoista tullee lisää.

Itse päästiin jumppailemaan vasta iltapäivällä ja oli aika löysä olo. Tämmöstä tein:
Penkki 60 kilolla 6, 7, 5 ja 6 toistoa, joista aina vika autettuna.
Ranskalainen punnerrus 23kg 5*12
Jalkojen nosto 5*15
Pystypunnerrus jekulla 7,5kg 3*15
Olkapään kuntoutusvemputukset
Vipunostot 5kg 3*12
Naisten punnerrus 4*15
Vatsarutistuksia yksi 20 toiston sarja poikia odotellessa :)

torstai 1. maaliskuuta 2012

Ihania hupsuja

Mun työkaverit on ihania hupsuja, joihin on iskenyt häähulluus! Tämä näky odotti mua ekana aamuna lomalta palatessa:


Kortti oli itse maalattu ja niin meille sopiva - mukana myös tikkatukka ja levytangossa 100 000 kiloa onnea ja iloa :)
Riisiä oli siksi, ettei ollut häitä, joissa sitä saisi heittää. Lisäksi sain firman puolesta kukkapuskan.
Tänään palattiin vielä asiaan lounaan merkeissä. Talo tarjosi koko tiimille mmmaukkaan lounaan Tapiolan Sevillassa: lohta ja espanjalaista perunamunakasta ja jälkkäriksi crema catalana, maiskis :P
Sain vielä yhden lahjankin: sammutuspeitteen! Mullahan on räjähdysvaarallinen mies, joka viime kesänä tuhosi oman peittonsa (siis sängystä) sammutuskäytössä. Sulosta, että ne muisti ja keksi tollasen lahjan :D

Urheilupuolesta tänään tuli vedeltyä vähän leukoja sekä lönkyteltyä juoksumatolla 60 min, keskisyke 145, johon sisältyi 8 minuuttia siipan penkkailun varmistamista.