Viime viikkoiseen penkkitulokseen nimittäin. Silloin nostin 3 toistoa 65 kilolla ja tänään jo 4 toistoa. Yksi toisto lisää ei kuulosta paljolta, mutta 33% parannus on jo ihan toista maata :D
Kolmessa seuraavassa sarjassa meni enää 3 toistoa ihan täysin omin voimin. Viime viikolla nekin meni vähän huonommin. Ojentajat oli selvästi heikoin lenkki tänään, kuten osasin odottaakin. Jotenkin kummasti ne väsyy leuanvedossa, vaikkei sitä tehdä ojentajilla. Turha siis odottaa kovia penkkituloksia, jos tekee leukoja kolmesti viikossa. Penkin jälkeen tein vatsoja ja naisten punnerruksia vuorotellen. Jotenkin ne ojentajat oli ihan kummallisella tavalla voimattomat - kädet meinas vaan pettää alta, vaikkei lihaksissa ollut sitä "tuntumaa" tai poltetta. En jaksanut edes 15 toiston sarjoja ilman pientä välilepoa!
Salin jälkeen yksi asia johti toiseen ja lopulta saatiin ruokaa vasta ihan liian myöhään. Sitä upposkin sitten ihan liian paljon plus jälkiruoka. Kotona kellahdettiin sänkyyn mahojemme viereen "lepäämään". Äsken just kampesin itseni ylös. Valitettavan usein sattuu näitä ruokailukatastrofeja. Edellisestä on vasta kaksi viikkoa. Silloin jäi aamupala välistä ja olin koko päivän nälän riivaama ja kiukkuinen. Mulle näitä käy lähes yksistään viikonloppuisin, kun yritetään sovittaan mun ja siipan aikataulut ja ruokatarpeet yhteen. Arkisin olen paremmin vapaa syömään silloin, kun itse haluan. Tiedän homman menevän just toistepäin monilla. Luulen tän mun ongelman olevan kuitenkin helpommin ratkaistavissa. Pitää vaan olla paremmin kartalla omista tarpeistaan ja sanoa asiat ääneen, eikä olettaa mitään, sekä ymmärtää siipan aikakäsitystä, jossa "ihan nopee juttu" voi tarkoittaa mitä tahansa kymmenestä minuutista neljään tuntiin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti