Meillä oli tänään töissä tiimin virkistyspäivä ja virkistyksestä vastasi Circus Helsinki. Firmoille, polttariporukoille ja muille ensikertalaisille tarkoitettu kahden tunnin sirkusopetussetti oli mainio. Siihen kuului jonglöörausta, nuorallakävelyä, kuperkeikkoja, kärrynpyöriä, veitsen heittoa ja iso mahtava trampoliini :) Oli hauskaa ja hiki tuli. Suosittelen! Mä oon ylpeä meidän tiimistä, kun kaikki on niin vetreitä, että pystyttiin meneen tollaseen :)
Kotiin pääsin ihan tavalliseen aikaan, mutta heti ovelta oli siippa houkuttelemassa lähtemään seuraksi käymään sen porukoilla. Mä erehdyin taas suostumaan, kun piti olla ihan lyhyt asia vain. Koska mä opin? Siinä kesti sitten kolme tuntia, jona aikana mä hyödynsin kesäsäätä ja uusia maisemia käymällä pienellä kävelyllä (n. 5 km :) vaikka olinkin sirkustelusta jo vähän väsy. Sain myös venyteltyä huolella appiukon lomakuvia katsellessani. Kaksi tuntia olis vielä kulunut ihan kivasti, mutta se kolmas oli liikaa. Ehdin tylsistyä ja nälkiintyä ja kotimatkalla siipan piti tietenkin saada hampurilainen snägäriltä eli mä jouduin nälissäni haistelemaan sen tuoksuja. Tiesin sen tuoksun petollisuuden - ei se ole oikeasti kovin hyvää. Sinnittelin kotiin asti ja nyt tässä tätä näpytellessäni söin samalla broileripastaa. Eines voittaa snägärisafkat mun kirjoissa kuus nolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti