Sivut

torstai 10. toukokuuta 2012

Vuorikauris ja tikka

Mieluusti kirmaisin kuin vuorikauris pitkin metsiä, mutta nyt vaan väsyttää ja pohkeetkin on edelleen kipiät!
Siitepölytys on tänä vuonna sen verran kiihkeää, että lääkkeet ei tahdo riittää ja nenä ja silmät kutisee välillä holtittomasti. Luulis senkin väsyttävän, kun kroppa on jollain tapaa hälytystilassa allergisen reaktion vuoksi, vaikkei allergia kai tulehdus olekaan?
Joka tapauksessa taitaa mennä laiskotteluksi tää päivä. Mun oli tarkoitus mennä salille tekemään vatsa-selkä-kyljet, mutta motivaatio siihen oli vähän heikko, kun ei ollut mitään "isoja lihaksia" tehtäväksi. Mun kesän treenisuunnitelmassa on sellanen heikkous, että korsettia ei oikein tule treenattua, ellen mene salille erikseen sitä tekemään. Ja kuten tänään huomasin, siihen on hiukka vaikeaa motivoitua.
Munhan olis tarkoitus tehdä viikottain 3 lenkkiä (tai golf, pyöräily, vesijuoksu) ja penkkitreeni salilla sekä kolmesti viikossa leuanvetojen harjoittelua. Siinä hoituu kaikki muut lihasryhmät paitsi korsetti. Jaloille tulee askelkyykkyjä lenkillä, penkkipäivänä teen myös olkapäät, ojentajat ja vatsoja ja leuanvedoissa hoituu yläselkä ja hauikset. Golf ottaa kyllä vähän kylkiin ja selkään, mutta se on niin toispuoleista ja kuluttavaa, että nimenomaan kaipaisi kaveriksi jotain vahvistavaa treeniä. Kaipa sitä on pakko motivoitua salille pelkästään sen takia. Toivottavasti joka viikko ois yks sadepäivä ;)

Täysin off topic, mut tänään yhtäkkiä kävi ekaa kertaa niin, että peiliin katsoessa ajattelin olevani vähän kyllästynyt mun tikkatukkaan. Mietin, että eilen tukka näytti kivemmalta, kun se oli "tavallisesti" eikä keesinä. Puoli vuotta näyttäis olevan joku maaginen aika, jonka jälkeen mä alan kaivata vaihtelua, vaikka olisin ollut kuinka tohkeissani jostain kampauksesta... Onneks tää on helppo nakki - en vaan föönaa sitä pystyyn joka aamu :)

5 kommenttia:

  1. Terveisiä täältä myös yhdeltä tihrusilmältä. Olen sitä mieltä että koivunsiitepölyoireet ehdottomasti väsyttää ihmistä ihan sikana.

    Onnea myöskin tukkapohdintoihin. Mulla tämä on ikuisuusaihe :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikuisuusaihe todellakin! En tajua sellasia naisia, jotka vaihtaa kampausta vain silloin, kun mies vaihtuu ;)

      Poista
    2. Tukan mallilla ja pituudella on erittäin hienovarainen ja monimutkainen suhde mielentilaan ja kaikkinaiseen hyvinvointiin. Sen vuoksi se on ihan keskeinen aihepiiri.

      Poista
  2. Voi eeii, taas jahkailu kostautui! Mä nimittäin melkein soitin sulle tänään että lähdetkö Stadikalle. Jätin sit soittamatta kun muistelin että sulla on treenipäivä torstaisin. Kyllä nyt harmittaa, etten soittanut. Oli siellä toki ihanaa yksinkin, mutta seurassa ois ollut kerrassaan mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä liikaa sure, mulla oli töissä Cultural Training, joka loppui vasta 17:15 eli en olis päässyt kuitenkaan... Meille molemmille sopivat ajat taitaa löytyä lähinnä vain viikonloppuisin...

      Poista