Sivut

lauantai 21. tammikuuta 2012

Hymy korvissa

Mä olin ajatellut, että asia on sillä selvä, kun reilu vuosi sitten juteltiin uudesta Vegasin matkasta ja alettiin käyttää "jos" sanan sijasta "kun" sanaa naimisiinmenon yhteydessä. Katti ja romantiikka ei mahdu samaan lauseeseen. Kaikki sellanen on piinallisen teennäistä. Onneksi siippa on samaa mieltä ja toimitti kosinnan eilen höpöllä itsetehdyllä kortilla, jossa oli vielä höpömpi itse kirjoitettu runo :D 
Hassua, miten paljon mua kuitenkin hymyilyttää, vaikka olin ajatellut asian olevan jo sovittu!
Lisäksi kortissa oli lupaus, että teetetään mulle joku sormusta vastaava koru kultasepällä. Siippa kertoi, että olisi teettänyt korun jo jouluksi, mutta kultaseppä sanoi työssä kestävän pari kuukautta ja siippa otti yhteyttä vasta joulukuun alussa. Vaan voihan sitä ilman koruakin maistraatissa käydä. Siippa olis halunnut mennä vielä ennen lomaa niin se vois olla sitten häämatka. Nettiajanvarauksen mukaan sinne ei kuitenkaan pääse ihan näin lyhyellä varoitusajalla ja kun vielä esteiden tutkinta vie vähintään viikon, niin ei enää oikein ehtiskään. On se varsinainen hötkälepötkäle - ensin seurustellaan rauhassa yli 11 vuotta, mutta nyt pitäis päästä naimisiin heti eikä ensi kuussa :D
Siippa parka, se on niin höpö, ettei se ilman mua pärjäis. Nämäkin kaksi asiaa se jätti niin viime tippaan, ettei enää kerinnyt. Siis korun hankinta jouluksi ja maistraattiin meno ennen lomaa. Mä olen se täydentävä vastakohta, joka tekis kaikki varaukset kaksi vuotta etukäteen (ellei olis joku vähän jarruttelemassa ;)

16 kommenttia:

  1. Hehee, mä just viime viikolla mietinkin että joko te ootte naimisissa (ku te ootte niin hupsuliineja, että saattaisitte unohtaa kertoa). Sellainen vinkki, että maistraatin sijaan voi käydä myös käriksessä. Siellä on usein paremmin aikoja (oon kuullut). Meillähän ei sinänsä samaa ajanvarausongelmaa ollut, kun suunniteltiin naimisiinmeno jopa kolmen viikon päähän. Mut siis onnea!

    VastaaPoista
  2. No jopas oli jymyjytky tämä uutinen! :D Ootteko siis menossa Vegasiin? Siellä vois Elvis vihkiä. ;)

    VastaaPoista
  3. Pahus! Miten mä en ollut edes ajatellut tuota teidän Vegasin matkaa tuolta kannalta, vaikka yleensä oon aika haukka näissä asioissa. Onnea!!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille :)

    Mehän siis ei olla menossa Vegasiin vaan Orlandoon, Floridaan. Näin ollen, jos joku väittää jotain aavistaneensa, niin voisin syyttää suorastaan vainoharhaiseksi ;)

    Sen verran olen googlettanut, että Vegasin avioliiton voimaan saattaminen Suomessa on työläämpää kuin tavallinen maistraattiin meno, joten siinä mielessä ei harmita yhtään. Voihan siellä Vegasissa järkätä valojen uusimisrituaalin milloin sinne sitten sattuukin menemään seuraavan kerran!

    VastaaPoista
  5. Voi jee, onnea kovasti. Se on kyllä hieno asia, kun elämässä löytää "sen oikean". Mä en ole myöskään niitä ihmisiä jotka kaipaisivat niitä isoja prinsessatyllimekkohäitä satojen vieraiden läsnä ollessa, ehei! Mä olen kanssa sieltä vähemmän romanttisesta päästä, jos nyt voi määrittää mikä on vähemmän romanttista kuin toinen. Kaippa jokaisella on oma tapansa olla romanttinen, mut jos nyt ajatellaan sitä perusällöimeläromantiikkaa, niin se ei istu muhun, eikä kyllä valitsemaani kumppaniinkaan sen enempää. Maistraatti kutsuu muokin jos joku päivä ylipäätään naimisiin asti rohkenen :D Eli Onnea superisti teille, rohkeat ihmiset ;)

    VastaaPoista
  6. Onnea! Jos nyt menisin naimisiin, haluaisin olla päivän prinsessana ;). Ei röyhelöitä ja rimpsuja, mutta muuten kaunis ja huoliteltu kiireestä kantapäähän viimeistä piirtoa myöten.

    VastaaPoista
  7. Voi onnea tosi paljon!
    Meidätkin vihittiin maistraatissa. Sen verran halusimme kuitenkin juhlistaa, että mekko/puku olivat kyllä viimesen päälle, hääkuvassa käytiin ja sit lähdettiin saman tien häämatkalle. Oli ihanaa ja meille sopiva tapa kyllä!

    VastaaPoista
  8. Poikkesin jo päivällä mut olin kännykällä liikkeellä. Nyt pääsen vasta kommentoimaan :)
    Hurjasti paljon onnea teille molemmille :)
    Maistraatti on jees paikka, parissa minuutissa naimisissa ilman romanttista hömppää :)

    VastaaPoista
  9. Oho :) Onnea hirmuisesti. Hömppäilette sitten joissain muissa kuin romanttisissa merkeissä :)

    VastaaPoista
  10. Jeij, Espoon maistraattiin sai ajan vielä ennen reissua :)
    Hääpäiväksi tulee komeasti 1.2.12
    Laskin tänään oikein sormia avuksi käyttäen, että me on oltu kimpassa yli 12 vuotta, eikä 11 kuten kirjoitin. Mihin nää vuodet menee? Mä oon kuitenkin aika nuori vielä. Miten näin nuori voi päästä naimisiin? :D

    VastaaPoista
  11. Awwwww!!! Miten ihanaa!!! Onnea, onnea, onnea!! Me ollaan kanssa puhuttu että JOS (me ollaan vielä tässä mut ollankin seurusteltu vasta 7 vuotta) mennään naimisiin niin maistraattiin ihan vaan parin todistajan kanssa ja sit joskus myöhemmin pidettäis vaan jotkut mökkibileet :D.

    VastaaPoista
  12. Siis ihanaa <3 Ehkä pitäis vähän useemmin käydä lukemassa sun blogia, niin ei tulis niin yllärinä sitten kun tulee lukemaan :) Enää muutama päivä ja sitten sä olet naitu nainen! Mä en ainakaan yhtään nähnyt tätä tulevaksi :)

    VastaaPoista