oli paino eilen, ennen firman kesäjuhlia :D
Kesäjuhlat on perinteisesti torstaina, koska kesällä jotkut ei halua viettää perjantai-iltaa firman juhlissa. (Pikkujoulut saa kyllä olla perjantaina.) Tänä vuonna porukka pakattiin neljään puiseen purjelaivaan, jotka pienen seilailun jälkeen köytettiin vierekkäin parkkiin Vasikkasaareen ja siellä pääsi liikkumaan laivasta toiseen sekä maihin. Sää oli aurinkoinen, mutta varsin viileä, joten mun upea asu ei päässyt oikeuksiinsa ;) Raitapaita pysyi neuleen ja takin alla piilossa koko illan. Onneksi se oli päällä jo päivällä töissä eli näkyi edes siellä. Laivojen sisätilat oli sen verran pienet, että enimmäkseen oltiin kannella.
Mä otin tälle päivälle lomapäivän siltä varalta, että haluaisin lähteä jatkoille. En kuitenkaan halunnut, mikä ei kovin suuri yllätys ole. Olin kotona pian 23:n jälkeen. Ihan kiva silti lomailla, käydä jalkahieronnassa, nukkua ehkä päikkärit ja mennä illalla virkeenä Kivenlahtirockiin kuuntelemaan Jukka Poikaa :) eikä siellä töissä tänään kuitenkaan mitään järkevää tapahtuis, kun kaikki muutkin on dagen efter ;) tai siis itse en kyllä pahemmin edes ole. Join 8-10 annosta alkoholia 7 tunnin aikana, mikä ei mun mielestä ole vielä hirveesti. Olin vain kivassa huppelissa, en kovassa humalassa. Kiva huppelikin vaikuttaa kyllä yöuniin huonontavasti. Nyt on niin valoisaa, että nukun muutenkin huonosti ja alkoholin vaikutus vielä siihen päälle niin heräilin yöllä monta kertaa, eikä ollut mitään vaikeuksia nousta ylös samaan aikaan töihin lähtevän siipan kanssa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti