Voi että olikin kiva ilta eilen :) Käytiin terassilla yksillä ja syömässä thairuokaa ja sit mentiin festareille. Siellä ehdittiin chillailla ja ottaa pari juomaa ennen Chisun keikkaa, joka oli siipan illan kohokohta. Mun kohokohta oli sit seuraava artisti, Jukka Poika. Parin juoman jälkeen filosofoin syvällisesti, että Chisun musa on jotenkin talvista, kun taas reggae kuuluu kesään. Eli ensin Chisu lauloi talven lopetuksen ja sit Jukka Poika aloitti kesän. Oli niin kaunis sääkin, kirkkaan sininen taivas ja paljon lämpösempää kuin torstai-iltana merellä :)
Jukka Poika on muuten taas hyvä esimerkki artistista, jonka musasta tykkään tosi paljon, mutta henkilö itse ihmisenä ei ole millään tasolla my kinda man. Lueskelin viime vuonna Jukka Poika -kirjaa ja siitä sai jonkinlaisen käsityksen henkilöstä. Meillä ei ole mitään yhteistä. Tai no, ollaan kotoisin Espoosta, mut se ei oo paljon se.
Tänäänkin aamu alkoi ihanasti - pitkillä unilla. Kiitos pilvisen sään, nukuin sikeästi ja heräilemättä. Sit vielä aamukahvin jälkeen pötköteltiin ja laiskoteltiin lisää ja vasta lähempänä puoltapäivää vääntäydyttiin Selloon syömään Golden Rax tonnikalasalaattibuffeeseen :D Siinä on kyllä mun makuun hinta-laatusuhde kohillaan!
Nyt tässä on pari tuntia aikaa lepäillä rankan aamupäivän jälkeen ;) ja sit lähdetään pelaamaan sulkapalloa. Siipan palloilukaverit on nyt jotenkin ihan kesälaitumilla. Mun pitää viedä miestä palloilemaan, ettei sille iske vallan tappavat vieroitusoireet ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti